Tämän viikon työhyvinvointi-tehtävänä oli miettiä, että missä haluaa itsensä olevan 25-vuoden kuluttua ja mitä voisi jo nyt tehdä sen tavoitteen toteuttamiseksi. Työmaalla huomasimme, että tehtävien laatija on sen verran nuori, että hänelle ei tullut ehkä mieleen miettiä työpaikkamme muiden henkilöiden ikäjakaumaa. Näin ollen osa työkavereista pääsi tehtävän kanssa tosi helpolla. Tekivät työmaalla hautajaisjärjestelyjä ja miettivät, että pitäisiköhän jälkipolvelle ostaa valmiiksi lentoliput, jotta pääsevät toteuttamaan suunnitellun tuhkan ripottamisen juuri oikeaan paikkaan:D. Vai varaisiko vain hautapaikan Parikalta?
Minä olen 25-vuoden päästä lähestymässä 69-vuoden ikää. Toivon silloin olevani virkeä ja terve eläkeläinen. Lapset ovat tässä vaiheessa jo löytäneet omat polkunsa, perustaneet perheensä ja asettuneet omannäköiseen arkeensa. Olemme mieheni kanssa laskujeni mukaan juuri vapautuneet tai vapautumassa lainan taakasta ja rahasta murehtiminen on siis toivottavasti taakse jäänyttä elämää. Tuskin on mitään liikaa, mutta toivottavasti juuri sopivasti kunkin päivän tarpeisiin. Jospa me miehen kanssa purjehdimme silloin lopultakin maailman meriä? Ainakin toivon, että osaamme nauttia elämästä. Olemme kiitollisia kaikesta. Jalat maassa, mutta valmiina myös lähtemään kuoleman kohdatessa, elämästä kyllänsä saaneena.
Kävelin vallit. Olipa hieno paikka. Suosittelen.
Meillä Suomessa ja etenkin kristillisissä piireissä on välillä esillä sellaista ajatusta, että elämästä ei saisi nauttia. Sen pitäisi olla jatkuvaa aherrusta, palvelua, pienoista ahdinkoa tai vaivannäköä. Se, että joku tekisi sellaista, josta nauttisi, ihan itsensä tähden, on arveluttavaa. En ole ostanut tätä asiaa. Minun Raamattuni kehoittaa iloitsemaan, kiittämään ja nauttimaan elämästä ja sen antamista lahjoista. Elämä on lahjaksi saatu ja kiitoksella vastaanotettavaksi tarkoitettu. Itsekkyys ei tuo onnea, mutta ei myöskään itsensä unohtaminen. Itselleen ja muille saa toivoa ja tehdä hyvää. Itsestä pitää pitää huolta.
Niinpä me nyt maksamme velkaa ja koitamme saada lasten tarpeelliset asiat ostettua, ohjeistettua heitä niin hyvin kuin taidamme elämää varten. Yritämme pitää itsestämme ja toisistamme huolta. Elää tässä ja nyt, ei siellä 25-vuoden päässä. Kiitämme siitä mitä meillä on. Tasapainoilemme työn ja perheen välillä. Nipistämme aikaa itselle silloin kun siihen on mahdollisuus. Tänään oli tämän kahden tunnin verran, kun kävelin lumituiskussa Langinkosken kautta Kyminlinnan valleille ja takaisin. (Sannalle tiedoksi: 9.85km ja pari tuntia:D. )
Missä sinä haluat olla 25-vuoden päästä?
Entä missä ajattelit olevasi nyt, kun katsot elämääsi 25-vuotta taaksepäin? Saitko sen mitä toivoit? Minä sain. 19-vuotias minäni näet halusi olla mieheni vaimo ja neljän lapsen vanhassa puutalossa asuva äiti. Sain paljon sellaistakin mitä en ollenkaan toivonut, mutta mies onneksi toivoi. Hyvin on käynyt. Siinä mielessä nyt jo elämästä kyllänsä saanut.
9 kommenttia:
Olikin mukava miettiä missä olin elämässäni 25 vuotta sitten. Olin hiljattain viettänyt 50 vuotispäiviäni jälkeenpäin ajatellen melko näyttävästi
Lapset olivat 25, 22 ja 17 v. Lapsenlapsista ei ollut tietoakaan vielä.
Elämäntoverit olivat heillä vielä hakusessa. Lapsenlapset vielä Jumalan ajatuksissa. Rukouksin kannoimme heitä kaikkia Jumalan haltuun ja pyysimme sopivia uskovia aviopuolisoita.
Jumala on kuullut rukouksemme. Olemme saaneet seurata vierestä miten puolisot ovat löytyneet, opiskelut ja työpaikat järjestyneet.
Lapsenlapset, joita on 9 ovat nyt osittain jo omilla jaloillaan ja heille taas rukoillaan sopivia uskovia aviopuolisoita, oman paikan löytymistä elämässä. Niin ja se kuuluisa neljäs polvi on vielä unelmien tasolla.
Elämä on ollut rikasta ja elämisen arvoista. Kun se parasta on ollut on se työtä ja vaivaa ollut tapasi äitini sanoa. Taidan olla ihan samaa mieltä.
25v eteenpäin onkin sitten täysin verhon takana. Luulenpa että paras on edessäpäin jos tällä tiellä pysyy;)
Yks Maija miettii
Kivaa pohdintaa.....
Kun katson elämääni 25 vuotta taaksepäin, sen aikana tapahtui muutama asia, joita en olisi halunnut tapahtuvan, mm.äidin ja isin kuolema muutamia vuosia sitten, mutta tuona aikana löysin myös elämäni rakkauden, jonka kanssa saimme rakkaan poikamme. Olemme myös saaneet rakennettua unelmiemme kodin, saaneet matkustella yhdessä, meillä on vakityöpaikat uudella paikkakunnalla....
Paljon siis kiitoksen aihetta:))
25 vuotta eteenpäin....
Olen ollut eläkkeellä 10 vuotta, olen kenties mummo, olemme saaneet maksettua oman kotimme
Toivottavasti saan elää terveenä ja pirteänä, että jaksaa matkustella tai kenties asua osan vuodesta jossain lämpimässä.
Tulevaisuus on verhon takana, hyvä niin, mutta johdatukseen ja varjelukseen luottaen jatkan matkaani iloiten
Terkuin Ulla
Maija: Kiva kuulla, että elämä on kantanut sinua. 25-vuotta tuntuu niin pitkälle ajalle, mutta taaksepäin katsottuna se on kuin hujaus. Minullakin muutaman vuoden päästä kaksi 25-vuoden jaksoa kasassa, jos Luoja suo. Yltäkylläisesti on saanut, iloja ja suruja, työtä ja huiliakin. Jotenkin sitä kaikkea katsoaa hellyydellä. Että tuollaista se on ollut, se oma ainutlaatuinen elämä.
Ulla: Aika on rakentaa ja aika purkaa. Menetyksiltä ei voi välttyä. Onneksi on Herra myös antanut. Sitä se on se ihmisen elämä. Luin aamulla tuosta tuon eräiden "lottovoittajien" tarinan (suluissa siksi, että en tiedä onko nämä tarinat tosia vai mainoksia). Pitivät pitkän mökkiloman kaljoitellen. Ei ehkä se asia, minkä itse tekisin, jos voittaisin. Joutilaisuus on harvalle pitkässä kaavassa hyväksi. En minäkään sellaista kaipaa. Sopivassa suhteessa kaikkea. Onnellinen se, joka saa työkseen tehdä sellaista mistä nauttii. Ja kun tulee loma, osaa ottaa rennosti.
Minä olen aina ollut hirveän huono miettimään elämää eteen- tai taaksepäin. En vain jotenkin osaa sellaista. Tykkään elää päivän kerrallaan, ilman mitään suurempia tavoitteita. Siksi kai en ole saavuttanutkaan elämässäni mitään suurta ja mahtavaa. :-)
Satu: En minäkään tee mitään vuosisuunnitelmia, saati sitten kymmenvuotissuunnitelmia. Elän tässä ja nyt ja kun viimeistä päivää. Kun nyt luen noita oppaita siitä, että miten vaurastuisi( lue: tulisi edes jotenkin toimeen), huomaan, että olisi pitänyt. Olisi pitänyt tajuta jo ajat sitten ostaa joku sijoituskämppä. Sijoittaa kuukausittain johonkin jne. jne. Mutta ei, me vain elimme siinä hetkessä ja nyt meillä ei ole mitään kasvamassa missään korkoa. Eikä ajatustakaan, että nyt tehtäisiin sitten viisaammin. Ei kai sitä nyt hyödytä aloittaa enää? Minkäs teet sitten. Jatkat samaan malliin:D.
En osannut kyllä 25 vuotta sitten haaveillakaan vielä nykyisenlaisesta elämästä ja nykyisin tuntuu että 25 vuotta eteenpäinkin on vaikeaa arvailla. Haaveilen asuvani silloin jossain egeanmeren rannalla, pienellä paikkakunnalla, omaa maata kuoputellen ja eläimiä hoidellen, jospa silloin kiire ja aherrus olisi hellittänyt ja olisi aikaa enemmin vain olla ja ihmetellä.
Petra: Hauskintahan se on, että sitä on saanut enemmän kun on osannut edes haaveilla. Toivottavasti niin on 25-vuodenkin kuluttua. Löytää itsensä tilanteesta, joka on parempi kuin hyvä:).
Vaikeata miettiä niin kauas tulevaisuuteen, kuin 25 vuoden päähän.Tietysti toivon, että saisi pysyä terveenä, olisin päässyt eläkkeelle ja kenties viettää osan vuodesta jossakin lämpimässä, olisin reipas ja virkeä:) En oikein muista edes mitä tuli haaveiltua nuorena-nuorena aikuisena...kyllä jotkut asiat ainakin ovat toteutuneet ja osa jäänyt toteutumatta.
Carola: Onneksi ei tarvitsekaan. Ihminen suunnittelee, Jumala säätää. Voi siis heitellä unelmia ilmaan, katsoa millaisen muodon ne ottavat. Toteutuvat, jos ovat toteuttamiskelpoisia. Haihtuvat ilmaan, jos eivät. Mutta jälkikäteen on kiva nähdä, että ne unelmat ehkä kuitenkin jollakin lailla viitoittivat omaa elämää. Ainakin omalla kohdallani.
Lähetä kommentti