Esikoisemme syntymän aikaan mies työskenteli Virtasalmella. Siellä oli ihan huikean hieno teknisen työn luokka sinisessä vanhassa puukoulussa. Luokasta oli hienot näkymät läheiselle järvelle. Siellä me harrastelimme aina joskus koulupäivien jälkeen puutöitä. Tämä nukkekoti oli yhteinen projektimme. Siippa auttoi sen rakentamisessa ja teki taloon huonekalut. Minä ompelin ja kudoin tekstiilit. Talon sai esikoisemme 1-vuotislahjaksi. Siinä on asustellut eläimiä, barbeja ja milloin ketäkin. Itselleni talolla on siis paljon muistoarvoa. Meidän lapset ovat kuitenkin kasvaneet siitä yli. Jo jonkun aikaa se on saanut olla tyhjänpanttina remppahuoneen kaapissa.
Minun on vaikea luopua talosta, joten olen päättänyt säästää sen tuleville lapsenlapsilleni. Koska huoneen kaapeista piti löytää tilaa miehen musiikkikeskukselle, päätin ottaa talon joulun ajaksi rapputasanteelle tonttujen kodiksi. Pyhien jälkeen sille täytyy sitten löytää joku odotuspaikka, kun ei niitä lastenlapsia taida nyt vielä hetkeen olla tiedossa:D. Tähän koloon pitäisi sitä paitsi kiinnittää lisää kirjahyllyjä, jotta saadaan kaikki kirjat asteltua hyllyille.
Siinä mielessä tämä on vähän niin kuin perinne, että miehen kotona tavattiin aina jouluksi rakentaa tonttutalo. Jos siellä perinne onkin hiipunut, on se meillä tänä vuonna ehkä aloitettu?
Onko sinulla jotakin sellaista, josta sinun on vaikea luopua?
10 kommenttia:
Mulla oli lapsena nukkekoti, mutta se siirtyi aikanaan veljeni tyttärelle. Onkohan nykyään lapsilla lainkaan nukkekoteja?
Ihastuttava talo ja vielä ihastuttavampi kysymys ! Vastaus on helppo... Täällä on satoja kirjoja, kaksi nukketaloa, Arabian kannuja + kermanekkoja, mekkoja jne. En usko, että tavarat tekevät minut onnelliseksi, mutta niistä en silti luovu ja olen siitä salaa jopa ylpeä; vaikka jotkut nyt paheksuvat tavaroita ja kaikesta pitäisi luopua jostakin syystä (?). Perheeni on silti se tärkein - heistä luopuminen olisi sietämätöntä. Tosin tällä hetkellä kaksi vanhinta tytärtä on jo toisaalla opiskelemassa (hyvä niin) ja nuorimmainenkin (15-vuotias) pohtii jo tulevia opintojaan... Mukavaa Joulun odotusta ! t: Tiina
Nukkekoti on aarre. Hienoa, että olet säästänyt. Minulle ei tule juuri nyt mieleen mitään, mistä en luopuisi mistään hinnasta. Eli tavarat sinällään eivät kovin tärkeitä, mutta muistoistani en haluaisi luopua...etenkään niistä hyvistä.
- Susku -
Allu: Joskus tuntuu, että äideillä on nukkekoteja, joihin lapset ei saa koskea:). Tosi kauniita, ei siinä mitään. Ihan niin hurahtanut en itse ole, että tekisin tästä nyt omaa projektia sen enempää. Ehkä sitten päivitän nukkekotia, jos joskus niitä lapsenlapsia siunaantuu.
Tiina: MInä kiinnyn tavaroihin. Ne kuitenkin tekevät kodista kodin. Surisin varmasti montaa huonekalua, astiaa ja mattoa jne, jos joskus vaikka talo palaisi. Mutta tiedostan kyllä, että ilmankin selviän. Turhasta tavarasta sen sijaan mielelläni luovun aina heti.
Susku: Muisto liittyy tavaraan niiden kohdalla, joista on vaikein luopua? Harva kai suree jotain perus Ikea-hyllyä tai taikinakulhoa?
Suloinen nukkekoti. Ihana joulukoti tontuille. Ja tosiaan ehdottomasti kannattaa säästää lastenlapsille.
En keksi kovin paljon tavaraa, josta en millään raaskisi luopua. Toki on monia kivoja ja tärkeitä asioita, mutta kun tulipalo kerran on vienyt osan omaisuudesta, niin huomaa, että tavarat on tavaroita. Vieraskirjat on sellaisia, joita jäin kaipaamaan. Niissä oli kirjoitettuja muistoja. Toinen, joita meni palossa ja joista en haluaisi luopua on valokuvat.
H-M
Tilan puutteen takia täytyy joskus luopua tavaroista, minä kyllä olen vähän tunteella joihinkin tavaroihin suhtautuva ja niistä rakkaimmista olisi kyllä vaikeata luopua.Nukkekoti on minullakin lapsena ollut, se oli isäni tekemä, minun jälkeen sillä taisivst leikkiä veljeni pojat ja enää sitä ei ole tallessa.
Ihana idea säästää nukkekoti lapsienne lapsille, jonka olette miehesi kanssa yhdessä tehneet.Tonttujen joulukodiksikin se kelpaa mielestäni loistavasti:)
Oi mikä ihana nukkekoti! Olen joskus haaveillut myös sellaisen tekemisestä, kaikkinainen näprääminen on ihanaa :)
H-M: Se seisoi monet vuodet mummolassa, kun Turkkiin sitä oli mahdotonta saada tuotua. Siksi meillä olikin Istanbulin kodissa jossakin vaiheessa sellainen levyistä kyhätty nukkekoti. Ei mikään kauneuden huippu:). Kuvat ja vieraskirjat on tosiaan tärkeitä. Niihin liittyy ja ne herättelevät muistoja.
Carola: Harmi, että sinun talosi ei enää ole tallessa. Mutta mukava kuulla, että pojatkin tykkäsivät sillä leikkiä. Olikohan heille mahdollisesti autotalli?
MatkaMartta: Tämän ohje oli muistaakseni jossakin lehdessä ja rupesin innolla työhön. Teknisen työn luokan koneet auttoivat asiaa todella paljon. Olisi ollut aika hankala näprätä kotona pelkän sahan ja vasaran kanssa;).
Hellyttävä vanha nukkekoti jonka nuorenaparina yhdessä olette rakentaneet! Tottakai minullakin on paljon sellaista mistä on vaikea luopua vaikka olisi jo aikakin -olen säilyttänyt mm vanhoja kirjeitä, päiväkirjoja (en edes halua niitä jälkipolville luettavaksi!) ja jotain koriste -esineitä.
Ihana muuten että lopulta saitte remontin tehtyä, mukavaa joulun odotusta!
Matkatar: Minulla on myös nuo päiväkirjat, jotka haluan hävittää ennen kuin on liian myöhäistä. Jälkipolvi EI LÖYDÄ minua niiden sivuilta, se on vissi ja varma. LOPULTAKIN valmista. Tai ainakin melkein.
Lähetä kommentti