TULIKOHAN VEDETTYÄ MUTKAT SUORIKSI?

Oikeastaan päätin, että en palaa tähän aiheeseen blogissani enää millään muotoa. Sattui kuitenkin niin, että satuin lukemaan sinä aamuna tämän. Huolestuin, sillä näin, että se oli totta. Siinä näkyi selvästi se mitä olen tässä Suomessani Paluumuuttajattarena surrut. Meidän suomalaisten väliin on kasvanut jatkuvasti syvenevä kuilu. Sieltä kuilun toisilta puolilta paheksutaan, syytellään ja ollaan vihaisia, kun toisella puolella ollaan niin tyhmiä, eikä nähdä asioiden oikeita tolia. Siellä toisilla puolilla on maailmat, jotka eivät kohtaa, sillä niissä eletään suuresti toisistaan eroavaa todellisuutta. Sen kuilun tekee pääosin taloudellinen toimeentulo. Valitettavasti niin tyhmä asia kuin raha. Siihen liittyy tietenkin myös koulutus, ammatti ja perhe, johon on synnytty. Arvojärjestys. Siihen liittyy kyky tai halu olla näkemättä toisen todellisuutta. 

"Rahahuolet olivat merkittäviä taustasyitä esimerkiksi Ruandan kansanmurhaan, Jugoslavian hajoamissotiin ja niin sanotun Arabikevään jälkeisiin murhenäytelmiin. Saksalaisten rahahuolet auttoivat Hitlerin valtaan ja indonesialaisten rahahuolet kaatoivat yli kolme vuosikymmentä hallinneen diktaattori Suharton.

Raha ja huoli omasta pärjäämisestä ovat merkittäviä selittäjiä sille, että moni suomalainen voi pahoin ja ilmaiseen pahaa oloaan muukalaisiin kohdistuvalla rasismilla. (Ja blogistin lisäys: kuten kaikella muullakin vastustamisella ja nousevalla herra-vihalla). Kuten Jari Tervo totesi, nyt Suomessa on tapahtunut vaarallinen eskalaatio, kun netin vihapuheesta on otettu askel kohti vihatekoja.

Mitä turvattomampi olo suomalaisella on omasta asemastaan, sen todennäköisemmin hän kokee uhaksi maahan ja ehkä omalla paikkakunnalle saapuvat muukalaiset…"

Olin liikkeellä autolla ja työpäiväni vei minua Kotkan erilaisiin kaupunginosiin. Yksi kokous pidettiin kerrostaloalueella, jossa itsekin vietin osan lapsuudestani. Sen maine on elänyt, mutta ollut valitettavasti aina siellä nollan tuntumassa tai pakkasenkin puolella. On kaupungin vuokratalot, legendaarinen nimeään muuttava räkälä, runsaasti maahanmuuttajia ja paljon sitä kuilun toisella puolella huutelevaa väkeä. Keskellä päivää kalja maistui parkkipaikalla ja eräässä autossa olevan nuorison vuoksi heräsi huoli. Yksi roskis syttyi palamaan  ja aiheutti terveyskeskukseen juuri kokouksen ajaksi palohälytyksen. 

Minun aikanani oli porukat jotka pöllivät, porukat jotka ryyppäsivät ja kokeilivat aineita. Lisänä skinit riehumassa vielä maassa, jossa ei pakolaisongelmasta ollut tietoakaan. Äidistä varmaan tuntui, että oli tarjolla vaan huonoa seuraa, enkä voi väittää, että hän olisi ollut pelkästään väärässä. Oli kaikki mahdollisuudet  mennä monessa suhteessa pieleen. Tämä hetki ei ole ainakaan korjannut rimpsun alkua, mutta tuonut alueelle lukuisan väriskaalan mitä tulee ihmisen ihoon. Onneksi seassa ne tavallisetkin perheet ja paremmat tarinat. Unelmat ja toiveet. Tieto siitä, että on hölmöä leimata ketään vain sen vuoksi missä hän asuu.

Kokouksen jälkeen ajoin vain reilun kilometrin päähän, jossa kuilun toinen reuna asusteli rantataloissaan. Talojen edustan laitureista oli veneet jo viety talviteloille, mutta ranattuoleihin saattoi vielä tulla istumaan. Ainakin ulkoapäin katsellen saattoi luulla, että täällä ei tarvitse miettiä, että viekö ne mamut meidän työt ja naiset. Ei tarvitse valvoa ja surra rahojen riittämistä. Ei viettää aikaa netissä törkeyksiä jaellen, kun on se oma aikamoisen mukiinmenevä elämä. Josta saattaa riittää tavaraa sinne pakolaiskeskukseenkin vietäväksi ja suvaitsevaisuutta ympärilleen jaettavaksi.

Tulikohan nyt vedettyä mutkat suoriksi vai onko tässä sinustakin järkeä? En nyt tarkoita niin selkeää jakoa, että kerrostalo ei niin hyvämaineisessa lähiössä/rantatalo, vaan sitä taloudellista turvaa ja sen yhteyttä vihapuheisiin. Sitä, että kun on omat asiat kunnossa, on helpompi nähdä toisen hätä ja haluta auttaa. Ja kun tuntuu, että ei itsellekään riitä, loppuu myös empatia. Nousee helpommin pelot, viha ja raivo. Ja se minun kipein kysymys, että miten tämä kehitys saadaan loppumaan? Tai tuon kolumnin kipein kysymys: "Jos näiden kirjallisten herrojen on vaikea löytää yhteisymmärrystä asioiden tolasta, miten kauan mahtaa mennä siihen, että yli sukupolvisen köyhyyden, työttömyyden, päihteiden liikakäytön ja vaikutusmahdollisuuksien puutteen painama suomalainen ja irakilainen turvapaikanhakija löytävät sielullisen yhteyden?" 

Ja missäs me sitten ollaan tämän kaiken keskellä? No siellä melkein rantatalossa, mutta sen verran korvia myöten veloissa, että taidetaan osua keskelle kuilua. Seuraamaan ylhäällä tapahtuvaa huutelua vähän niin ku suut ammolla. Toivomaan, että kummaltakaan puolelta ei kukaan tipu päälle. Tai sylkäise suoraan aukinaiseen suuhun.