En kestä katsoa urheilua. En halua nähdä sitä pettymystä mikä häviötä seuraa. Ilo oman joukkueen onnistumisesta häviää pian ja tulee paha mieli niiden puolesta, jotka menettivät sen mitä yrittivät saavuttaa. Miksei aina voisi tulla tasapeli? Eikö tärkeintä voisi olla vain se yhdessä tekeminen? Miksi pitää laskea pisteitä ja laittaa ihmisiä ja joukkueita paremmuusjärjestykseen? Miksi jonkun pitää hävitä?
Teimme joskus vuosia sitten työyhteisönä testin vahvuuksistamme. Minulle nousi korkeimmalle harmonia. Olen onnellisimmillani silloin, kun lähiympäristö hyrisee tyytyväisenä ja kaikilla on kaikki hyvin. Minun on vaikea sietää pahaa mieltä ja tyytymättömyyttä ympärilläni. Toisten suru tuntuu painolastina omankin sydämen päällä. Olen valmis näkemään paljonkin vaivaa sen eteen, että minua ympäröivillä ihmisillä olisi kaikki hyvin. Jos asiat voi ratkaista rahalla, olen valmis pistämään likoon sen minkä kykenen. Mikäli se minusta riippuisi, maailmassa saisi vallita rauha ja hyvä tahto, joka koskisi jokaista ihmistä.
Työssä osaan erillistyä, mutta siviilissä rupean ratkaisukeskeiseksi. Tarjoamaan neuvoja pulassa olijoille. Lahjomaan, kääntämään mielialaa ja tarvittaessa vaikka uhkailemaan pahaa mieltä pois. Suutun epäoikeudenmukaisuudesta, toisten painamisesta ja tyytymättömyydestä. Eikö tässä nyt vaan voitaisiin olla hyvän tuulisia ja nähdä se arvokas mikä meillä on edessä? Olla kiitollisia? Iloisia?
Oma onni ei ole minulle se oleellisin. Ovi onneen aukeaa todellakin ulospäin. Saan siitä kun annan. Muiden hyvämieli virtaa minuun. Oma onni koostuu pienistä asioista. Osaan arvostaa sitä, kun minulle käy hyvin. Kun minulle tehdään hyvin. Tähän asti on ollut onni matkassa ja asioilla on ollut taipumus järjestyä. Olen pitänyt onnen omanani, mutta parhaani mukaan laittanut sitä myös kiertämään.
Sain tänään onnellisen puhelun. Saan jatkaa työssäni ensikin vuonna. Pankkilainalla on mahdollisuus lyhentyä, lapsilla harrastaa ja makkaraakin saadaan leivän päälle. Vähän puhelun jälkeen tuli viesti, että kollegani korvataan toisella. Harmonia särkyi ja purin kotona esikoiselle ja miehelle elämän epäoikeudenmukaisuutta. Kollega oli pätevä, teki työtään sydämellään ja oli pidetty työyhteisössä. Miksi minä sain jäädä ja hänen piti lähteä? Millä perusteella nyt joku muu saisi hänen työnsä? "No, eiköhän se sillekin joka valittiin ole tarpeellinen ja tärkeä se työ, ei kai hän sitä muuten olisi hakenut," tuumasi esikoinen. Niinhän se on. Toisen epäonni on toisen onni. Toisen onni on toisen epäonni.
Olisi onnen haaskaamista jättää onnensa käyttämättä. Olla iloitsematta omasta onnestaan? Entä sen onnesta, joka hyötyi toisen epäonnesta? Ei kai häntä voi siitä sakottaa?
ps. Kuvat mummolan kukkaloistosta.
14 kommenttia:
Ilahduttavaa kuulla, että saat jatkaa työssäsi. Jaettu ilo on moninkertainen ja jaettu murhe puolet murheesta, sanotaan.
Toivokaamme, että pois joutunut kollega löytää elämäänsä jotain vielä parempaa. Joskus onnettomuudessakin voi olla onnen siemen.
Ihanaa kuulla etta työt tykkaamassasi paikassa jatkuvat, kaikella on tarkoitus, sillakin etta sina sait sen paikan ja joku muu ei saanut.
Hienoa kuulla etta tyosi jatkuu. Varmasti se pois joutunutkin loytaa uuden paikan, kun on kerran pateva ja pidetty.
Kyllä sinä nyt vaan saat iloita kovasti tuosta työstä, kun tuntuu, että se on nykypäivänä ihan lottovoitto. Vaikka kyllä minä ymmärrän senkin, että sinulla on paha mieli kollegasi puolesta...mutta toivotaan ja uskotaan, että hän löytää jotain muuta, jonkun toisen paikan.
Onnittelut jatkon puolesta, kiva kuulla, että työt jatkuu. Tuntuuhan se niin väärältä, että joku joutuu lähtemään ja toinen tulee tilalle ja varsinkin, kun on kysymys pätevästä ja sopivasta ihmisestä. Mutta, niinhän se on, että asioilla on tapana järjestyä, siihen täytyy vaan luottaa. Mutta kyllä nämä tämän päivän työkuviot ovat pirullisia ja tekemällä tehty hankaliksi ja ihmisen unohtavaksi. Murrrr.
Hienoa kun jatkossakin on töitä!! Vielä kun vakinaistaisivat, ettei tarvitsisi uudestaan ja uudestaan hakea samaa omaa työtään. Nurkinkurinen systeemi.
Saas nähdä joko kommentti tulisi läpikin, ei viitsi kamalasti runoilla kun lopputulos voi olla mitä vain....
Kiva, että työpaikka järjestyi. Minäkin olen sellainen säälijä ja saatan lopettaa jonkun ottelun katsomisen, kun en kestä katsoa sitä häviäjäraukkaa.
Hienoa, että työt jatkuvat, se on aina ilopomppujen arvoinen asia :)
Hieno homma, että työsi jatkuvat!
Minusta taas on ihan luonnollista, että jotkut ovat jossain parempia kuin toiset. Ja että ihmisiä laitetaan myös paremmuusjärjestykseen esim. juuri urheilussa. Kyllä ne osanottajat ovat varmasti varautuneet häviöönkin: aina ei vain voi voittaa.
Hyvä juttu, että työpaikkasi on sinun ainakin vuoden;)
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta, Paluumuuttajatar!
Hyvää loppuvikkoa sinulle ja perheellesi!
♥ ♥
Onnea työpaikasta!!
Kuulostit kyllä ihan itseltäsi tässä hyvän mielen tekstissä. TUnnistin noista ajatuksista myös itseäni. Onnellista on, kun lähiväellä on hymy huulilla.
Cheri: Optimisti ajattelisi, että jokaista suljettua ovea kohden on jossakin avattu ovi. Onneksi tämä työkaveri taitaa olla niitä optimisteja.
Petra: Kaikella on tarkoituksensa. Tai ainakin kaikesta voi ottaa opiksi.
Anu: Onhan se helpotus kuulla, että kelpaa jatkajaksi.
Kirjailijatar: Kotka on kriisikuntia ja täällä saa tosiaan olla tyytyväinen siitä, että on töitä. Osaan siis iloita omasta puolestani!
Tiina: Tässä kollegan tapauksessa oli vielä kyse niin turhasta jutusta, että sen vuoksi harmitti. Mutta sääntö-Suomessa on pelattava varman päälle ja työnantajan varottava valittajia;(.
Pepi: Jos ei vuoden päästä ole vieläkään puhetta vakinaistamisista, aion ainakin yrittää hakea vakituista työtä. Tässä iässä ja näillä lainoilla ei varmuus olisi pahitteeksi. Ellei nyt sitten se lottovoitto osu kohdille ennen sitä ja avaa eteen muuten huolettomia päiviä:).
Allu: Niin, kun kaikkihan ne ovat parhaansa yrittäneet ja lähteneet kisaan toiveikkaana:(.
Saga: En ole vielä pomppinut, mutta varmaan pitäisi.
Satu: Moni ei varmaan edes urheilisi, jos ei saisi kilpailla ja koko ajan osoittaa olevansa parempi kuin muut. Pitäkööt siis kisansa, mutta minun ei tarvitse onneksi sitä katsella:).
Aili: Kiitos, olenhan sitten ainakin kahta työkokemusvuotta rikkaampi.
MatkaMartta: Ja kunhan kaikki saisi elää onnellisena elämänsä loppuun asti:). Oletko tulossa kesällä tänne? Meille?
Niinpä, urheilu saa aikaan voimakkaita tunteita. Täälläkin. Etenkin jääkiekon MM-kisat. :P
Minulla on varmaan samanlainen harmonia! Olen onnellisimmillani silloin, kun ympärillä olevilla on kaikki hyvin. Ei siis tarvitse stressata ja olla huolissaan toisista, silloin on itselläkin hyvä olla.
Suuren suuret onnittelut töiden jatkumisesta! ♥ Ei ole itsestäänselvää nykypäivänä.
Hurmioitunut: Olen huomannut, että harmoniaan tarvitaan myös järjestyksessä oleva ympäristö. Eli siisti koti ja työhuone. Jos on jotakin kaunista katseltavaa, aina parempi. Työt sujuu silloin parhaiten, kun ympärillä on tavaroidenkin harmonia. Tähän myös liittyy jollakin tavalla estetiikka. Poikkeuksen tekee uppoaminen johonkin hommaan niin täysillä, että ympäristö katoaa. Näin saattaa olla esim. silloin kun löytyy oikein oikein hyvä kirja.
Jääkiekkoa lakkasin katsoamasta kokonaan jossakin vaiheessa, nyt aina hetkittäin hairahdun ja harmihan siitä aina tulee. Paras olisi pysyä kokonaan poissa ruudun äärestä.
Lähetä kommentti