Työpaikan kahvitauolla me muistelimme nuoruuttamme. En muistanut aikaa, jolloin en olisi saanut polkea kavereiden kanssa rannalle uimaan. Kukaan muukaan ei muistanut. Yksi kertoi, että noin 13-14-vuotiaina saivat jo lähteä kavereiden kanssa viikoksi keskenään veneellä saareen. Suomi oli silloin niin turvallinen maa ettei vanhemmille näyttänyt tulevan edes mieleen, että jotakin voisi sattua. Kotiovikin oli aina auki, yötä päivää.
Kolmosen (12-v) elämässä on viime aikoina ollut häivähdyksiä lapsuuteni Suomesta. Poika vilistää kavereidensa kanssa tunti tolkulla pitkin metsiä. Saapuu kotiin nälkäisenä ja likaisena illan suussa päivästä kyllänsä saaneena. Viime viikolla löysivät itsensä rannalta ja aloittivat kalastuskauden. Itse oli saaliinsa perkanut ja illan päätteeksi paisteli kalat pannulla. "Äiti, haluatkos maistaa?"
Siinä kalastuksen ohessa oli poikaporukan mieleen noussut hieno ajatus. Jospa kesäloman alkajaisiksi tehtäisiin tähän rannalle telttaleiri. Kalasteltaisiin iltamyöhälle, uitaisiin ja nukuttaisiin teltassa. Silmät innosta loistaen kertoi ideaa meille täällä kotona ja kyllähän se meille sopi. Seuraavina päivinä alkoi äidin sydämeen tosin nousta huoli. Onko täällä oikeasti enää turvallista telttailla rannoilla? Mitäs jos teltalle osuisi koulun loppumistaan juhliva nuoriso? Joku pilleripää tai rantojen hamppari?
Viikon vieriessä telttailijoiden määrä alkoi harventua. Samainen huoli oli selvästi noussut muutaman muunkin äidin mieleen. Lopulta telttailijoita oli enää kaksi. Kolmonen ja luokkakaverinsa. Omat huolet oli tälläkin äidillä kasvaneet jokaisen perujan myötä, mutta en halunnut antaa peloille sijaa tai pettää odotuksen ilosta hyrisevää poikaa. Todennäköisestihän kaikki menisi hyvin ja pojat olisivat hienoa kokemusta rikkaampia? Keräisivät tarinoita kavereillekin kerrottavaksi?
Lopulta perui se viimeinenkin kaveri ja täytyi uskoa, että lintukoto on lakannut olemasta. Paluumuuttajat ovat tupsahtaneet vaarallisempaan Suomeen. Tai Suomeen, jossa asuu aikaisempaa pelokkaampi tai varovaisempi kansa? Ei telttaleirejä, poikien saariseikkailuja tai yökalastuksia. Vai tarvitseeko kaikesta luopua ehkä sittenkään?
Hipsin äsken kalapaikalle katsomaan. Siellä nuo kalastelivat ilta-auringon kutitellessa niskaa. Pyörän tarakalla oli uikkarit ja pyyhe. Kotipihalle oli viritelty aikaisemmin teltta ja pedattu makuupussit odottelemaan "yökalastajia". Oli tehty ihan mieluinen kompromissi ja päätetty, että ainakin oman pihan kokoinen lintukoto täytyy näillekin pojille löytyä. Siihen yhtyi kaikesta päätellen se kaverinkin äiti, koska lupa pihatelttailuun heltisi.
Suloisia unia sinne omenapuun alle!
Ihanaa ja yllätysrikasta kesää omille lomalaisilleni ja kaikille teille muillekin lomaanne aloittaville. Ja meille, joiden loma on vielä edessä, meillekin toivon ihania ja aurinkoisia päiviä. Sekä ennenkaikkia lempeitä kesäiltoja, jolloin istahtaa terassin reunalle ihastelemaan kesää. Katselemaan kasvun ihmettä. Odottamaan kotiin yökalastajia. Tietämään, että paremmat ajat ovat meilläkin edessäpäin. Ne, joita yleisesti kutsutaan lomaksi!
ps. Olen lähdössä ensi viikoksi töihin leirille. Saattaa siis olla, että blogi pakostakin hiljenee koko viikoksi!
10 kommenttia:
Vielä 80-luvulla meilläkin pidettiin kodin ovet auki yöt päivät, tai ei se ainakaan haitannut (eikä huolestuttanut), jos unohtui yöksi lukita. Ja vanhemmat ihmiset laittoivat luudan oven eteen; "ei olla kotona", nythän se olisi kuin suora kutsu murtovarkaille ja ties kelle!
Vaikka täytyy muistaa, että onhan sitä hämäräporukkaa ollut aina, mutta ehkä nykyään se sellainen järjetön ulkopuolisten kimppuun käyminen ja muu on ollut lehtien otsikoissa niin paljon, että väkisinkin huolestuttaa.
Mutta lintukodolta teillä ainakin kuvien perusteella näyttää! Mukavaa leiriviikkoa sinulle :)
Minun äitinivainaani oli kylläkin hyvin rasittava hysteerisine irrationaalisine pelkoineen. Hänen mielikuvituksensa laukkasi.Hänen ei onnistunut kuitenkaan tehdä minusta pelokasta. Äitinä yritin välttää projisoimasta omia pelkojani lapsiini, vaan opettaa heitä olemaan rohkeita, mutta ei varomattomia tai rämäpäisiä. Minun mielestäni sinun pelkosi aggressiivisista humalaisista koululaisista oli perusteltua.
Saattaa olla toisaalta, että tällä hetkellä Suomessa on muotia puhua turvallisuudesta tai pikemminkin pelotella sen puutteella., Siinä tulee sitten liioitteluja. Olen miettinyt paria viime viikolla lukemaani uutista, enkä oikein pysynyt jyvällä. Esimerkiksi aikuista yksin pärjäävää kehitysvammaista naista ei kuljettaja ottanut mukaan bussiin Kuopiosta Helsinkiin, ja esimies perusteli sen "turvallisuussyyllä". Tai, että aloitteleville opettajille ei tulevaisuudessa makseta palkaa valmistelupäiviltä. Ammattiliiton edustajan mielestä se olisi turvallisuusriski sekä oppilaille, että opettajille. Vanhana erityisopettajakonkarina (tosin Saksassa) ihmettelen,mitä "turvallisuusvajeita" noissa kummassakaan tilanteessa saattaisi olla tai kuinka pelokkaita bussikuskit ja opettajat Suomessa nykyään (muka) olisivat. Haiskahtaa tekosyiltä.
Laittoipa ajattelemaan. Totta varmasti tuokin, että lintukotomaisuus on muuttunut/kadonnut, ainakin kaupungeissa. Ihanaa silti kuulla, että nuoriso liikkuu ja nauttii ulkona olemisesta täysin rinnoin!
Terhi: Meilläkin ovet pistettiin lukkoon vain silloin kun mentiin pidemmäksi aikaa reissuun. Tai jos huomattiin, että romaanit oli kaupustelureissulla. Heillä oli tapana marssia sisään ja eroon ei päässyt ennen kuin osti jotakin. Siitä johtui tämä oven lukitseminen ennen kuin ehtivät….
Olin harjoittelussa silloin aikanaan psykiatrisessa sairaalassa. Osaston lääkäri huokaisi, että "Ikävä on niitä vanhoja kunnon kylähulluja" viitaten tähän sekoiluun, joka nykyään aiheutetaan itselleen sekakäytöllä ja huumeilla. Eli, on oikeasti totta, että nykypäivänä on arvaamattomampaa käytöstä ilmoilla.
Anna: MInäkin yritän varoa pelkojeni siirrossa. Yleensä olen kyllä aika rento äiti ja sitä mieltä, että lasten tulee saada koettaa. Ei haittaa, jos sattuu ja tapahtuu sillä se auttaa siinä oppimisessa. Korkeita paikkoja sen sijaan pelkään ja silloin on vaikea olla viljelemättä sitä omaa kauhuaan putoamisesta tms.
Nyt on kyllä pakko tunnustaa, että aamulla sattui kamalat hetket. Mies meni katsomaan ulos ja oli sitä mieltä, että pojat ja makuupussit puuttuivat teltasta. No, ajattelin, että ehkä olivat lähteneet sisään nukkumaan. Ei löytynyt sisältä. Seuraavaksi ajattelin, että olisivatko lähteneet aamu-uinnille tai aamukalaan ja ottaneet makuupussit lämmikkeeksi. Juoksin rannat läpi, enkä löytänyt poikia. Siinä jo hätähuudot nousi Taivaaseen ja mietin, että kuinka ihmeessä ikinä suostuin antamaan poikien nukkua ulkona. Tulin kotipihaan ja uniset pojat kömpivät parasta aikaa teltasta. Siellä olivat nukkuneet äidin hädästä mitään tietämättä. Isille pitäisi kai hankkia uudet lasit??? No, meinaavat nukkua teltassa ensikin yönä. Siitä vaan:).
Hurmioitunut: Ajat entiset ovat menneet. Mutta ei kannata silti liioitellakaan. Yritetään löytää joku välimuoto entisen ja nykyisen välillä. Ottaa asioita huomioon, mutta silti antamatta pelkojen hallita.
Ihana tuo kolmosesi, pojan viikari ja pellavapää. Hän osaa nauttia kesästä ja Suomesta, täällä voi liikkua vapaasti ja nukkua teltassa...vaikkei ihan missä vaan. Media se on joka pelkoa lisää, vaikka tervettä realismia sinulla on äitinä. Ihailen asennettasi.
Mukavaa leiriviikkoa!
Susku
Susku: Täällä on telttaleiriläiset lisääntyneet. Ensin saapui yksi koulukaveri, sitten soiteltiin saman ikäinen serkkupoikakin mukaan. Poikanelikko on juuri syötetty pizzoilla ja nyt lähtevät tuolla pihalla onget heiluen kalaan. Sauna on lämmin, jotta saadaan kalamiehet reissunsa päätteeksi lämpimäksi ja puhtaiksi. Sitten on jo neljä telttailijaa pihalla. Mutta ei siinä kaikki. Kakkonenkin pisti teltan pystyyn parvekkeelleen ja kutsui sinne kakkosluokkalaisen serkkunsa seikkailemaan turvallisissa puitteissa:). Nyt tuo kakkosluokkalainen on parasta aikaa kuopuksen ja isännän kanssa saunomassa ja uimassa. Kömpii sitten kakkosen kanssa telttaan yöpymään:D.
Minulla alkaa siis huomen aamulla leiri joka kestää perjantaihin. Onneksi pääsen yöksi aina kotiin nukkumaan. Ei siis houkuta teltat eikä muukaan leirimajoitus. Pitää vain ohjelmoida leiriläisiä aamu kahdeksasta ilta yhteentoista:).
Keski-Suomessa aletaan vähitellen palailla juhlahumun, stipendien ja laudaturien jälkeen arkeen...Tosin täällä olohuoneessa on vielä ihana ruusujen tuoksu -- juhlatunnelma on niin läsnä, että vieläkin tulee kyyneleet kovin herkästi onnellisen äidin silmäkulmiin...
Lauantai oli niin hieno päivä: tuore ylioppilas kaunis ja suloinen, juhlavieraita talo täynnä, tunnelma herkkä... Ei voi olla muuta kuin kiitollinen kaikesta hyvästä ! Juhlapäivää varjosti kuitenkin vähän se, että isäni ei ollut jaksanut lähteä Savosta Keski-Suomeen Ainon päivää juhlistamaan. Hän oli kuitenkin läsnä mielissämme (huolena) ja mummin pitämässä kauniissa puheessa.
Päivän kruunasivat mummien puheet, päivänsankarista kirjoitettu runo ja pikkusiskon soitto. Suloista oli myös se, kun Aino esiintyi vierailleen kuorokavereidensa kanssa moniäänisesti laulaen. Kyyneleet tulivat muidenkin kuin minun silmääni...
Mutta tänään siis alkoi arki ! Hyvä niin ! Arki on sitä, mitä ihminen tarvitsee. Terveisin siis Tiina, jonka pihassa on telttamajoituksessa ollut neito jos toinenkin joskus yhden yön, mutta yhtenä kesänä taisivat nukkua teltassa reilun viikon...
Hyvää leiriä Sinulle ! Ja teidän lomalaisille kalaonnea, aurinkoisia päiviä ja lämpimiä öitä niin telttoihin pihalle kuin parvekkeelle !
Mukavaa telttailua ja leirielämää;)Toivottavasti kelit hieman lämpiävät hrrr....
Lintukoto- niin turvallinen ja rauhaisa...sellaisenahan me usein pidämme lähiympäristöämme, vaan eipä taida asia enää olla niin! Lehtiä lukemalla ja mediaa seuraamalla on vaan todettava , että kauhuksia voi tapahtua niin meillä, kuin muuallakin, mutta on sitä itsekin lapsuudessa telttailtu lähimetsässä ja pihoilla.
Täytyy luottaa , että terveellä järjellä ja riskit ennakoiden voi lähialueilla edelleenkin toivottavasti nauttia siitä telttailusta ja pienestä jännityksestä kun ilta saapuu ja varjot mietityttävät tai öinen tuulenvire heiluttaa ohutta telttakangasta;)
Ihania keäsäisiä hetkiä itse kullekin ja niistä elämän kestäviä muistoja!
Mekin lähdimme kavereiden kanssa polkupyörillä telttaretkelle järven rantaan jo kymmenvuotiaina. Maailma on tosiaan muuttunut ja turvallisuuden tunne nakertunut pois. Minulla on aina kesäisin ollut täällä ovet sepposen selällään kun puuhastelen pihalla, mutta ikävä kyllä viime vuosina olen oppinut lukitsemaan oven kun lähden talon taakse kasvimaalle. Naapurit valittelevat kun työkoneita tai -kaluja ei voi enää jättää lukitsematta pellon reunaan tai metsään. Portinpielistä on kadonnut kukkaistutuksia. Yhteiskunta on pahentunut, enää ei voi luottaa vieraaseen kulkijaan. Lapsuuteni Lapissa oli ovi aina auki ja joskus yölläkin joku kulkija saattoi tulla sisään ja käydä tuvan penkille nukkumaan. Aamiaisella sitten vaihdettiin kuulumisia. Vielä meillä ei kuitenkaan ole yleisesti kaltereita ikkunoissa, kuten Keski-Euroopassa oli jo 70-luvulla. Silloin siellä asuessani ajattelin, että Suomi on maailman turvallisin maa.
Tiina: Meilläkin on täällä juhlantuntua ilmassa. Tänään juhlittiin kuopuksen kaverisynttäreitä ja maanantaina on sitten kolmosen juhlat. Arkea vuorostaan oli tarjolla koko viime viikko aamuvarhaisesta iltamyöhään. Huh. Eilen nukahdin yhdentoista aikaa ja heräsin vasta nukuttuani lähes kellon ympäri. Onneksi ensi viikon arki on ihan sitä perussettiä 8-16. Ei vanha enää jaksaisi tuollaista leiriä kovin montaa viikkoa:).
Onnittelut vielä ylioppilaalle ja hänen äidilleen!
Kirsi: Telttailu on jatkunut kakkosen huoneen parvekkeella. Sinne nyt ei ainakaan luulisi pahan yltävän:). Ja samalla taitaa pojilla olla istanbulin parvekekesätelttailut mielessä:).
Cheri: Moneen muuhun maahan verrattuna Suomi on kyllä edelleenkin varsin turvallinen maa. Ja periaatteessa pidän tätä meidän naapurustoammekin varsin rehellisenä paikkana. Mutta valitettavasti joukkoon aina eksyy niitä, jotka näkevät tilaisuutensa tulleen:(.
Lähetä kommentti