Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. lokakuuta 2019

VALITSIN TRYFFELILEIVOKSEN

Paluumatkalla päätettiin pistäytyä Haapsalussa. Kannatti sekin. Molempiin kaupunkeihin mennessä voi ihastella Viron maaseutua. Silmä kiinnittyy meidän rakennuskannasta eroaviin taloihin. Hauskimmat oli ehkä ne talo ja navetta yhdistelmät, joissa talon toisessa päässä asuivat ihmiset ja toisessa eläimet. En kehdannut pysähtyä kuvaamaan. Sen sijaan tein U-käännöksen, kun näin tämän pikkuruisen hautausmaan peltojen keskellä himpun vaille Haapsalua. Teille kun ei ole tainnut jäädä epäselväksi, että minun mielestäni hyvään reissuun sisältyy aina muistutus kuolevaisuudesta. 




Haapsalustakin löytyi puutalokorttelit ja kivoja kahviloita ja ruokapaikkoja. Kierrettiin myös Haapsalun piispanlinna. Netti kertoo, että Haapsalun piispanlinna on 1200-luvulla perustettu arkkitehtoninen helmi, joka toimi aina 1600-luvun loppuun asti paikallisten viranomaisten asuntona. Kyseessä on yksi parhaiten säilyneistä linnoituksista Virossa, jossa asuu Viron kuuluisin kummitus Valkoinen Daami! Pihalle pääsi ilmaiseksi ja se riitti meille. On tullut nähtyä niin monta rauniota ja linnaa, että hyvin harvoin tulee tarvetta enää päästä mihinkäään sisälle:). Kuopus olisi lisännyt, että myös luostaritkin voidaan nyt sujuvasti ohittaa, sillä niitäkin on aika monta koluttu. Taitaa olla viime kesän Venäjän reissu hänellä vahvasti mielessä:).






Ja sitten malliesimerkki miehelle. Tällainen puutalo lasiverannalla on mitä sopivin rakennus rannalle. 



Kahvilassa valitsin tryffelileivoksen. Hyvää oli. 


Hinnoista muutama sananen. Viro ei ole mitenkään superhalpa. Hinnat ovat kavunneet ylöspäin ja moni asia on ihan Suomen hinnoissa. Edullisempaa on kuitenkin majoittuminen. Yöpyminen Pärnun huoneistossa maksoin 60€/yö kolmelta hengeltä. Edullisempiakin majapaikkoja olisi ollut tarjolla, mutta halusin nyt nimenomaan tämän. Ruoasta maksettiin sellainen 10€/hlö, eli aika lailla Suomen hinnat. Kahvilassa oli kuitenkin edullista. Kolme leivosta ja kaksi kahvia maksoi 10€. Tankattiin myös auto ja ikävöitiin Venäjän bensaa. Tankki bensaa, joka Suomessa maksaa 80€, maksoi Virossa 70€. Kylpylälippu kolmelta oli 53€. Normaalina arkena sen olisi saanut 43€:lla. Lippu sisälsi vesipuiston ja saunat kolmeksi tunniksi.

Kaksi viimeistä vapaapäivää on nyt sitten pyhitettävä kodille ja puutarhalle. Eilen siivottiin, pyykättiin ja haravoitiin. Tänään jatkuu sama rumba. Meidän pihaa reunustaa upeat koivut ja lehtiä on totisesti riittänyt haravoitavaksi. Huomenna olisi sitten minulla paluu työelämään. Mies ja kuopus jatkavat syyslomaa kaninäyttelyn merkeissä. Aamu ja Ilta ottavat osaa näyttelyn lemmikki-osastoon Keski-Suomessa.



Hyviä lokakuun  viimeisiä<3.

torstai 24. lokakuuta 2019

TERVEISIÄ PÄRNUSTA!

Viisumi Venäjälle loppui, enkä vielä ole ehtinyt tutustumaan ilmaiseen nettiversioon. Päätimme siis juhlistaa syysloman alkua lähtemällä ihan toiseen suuntaan. Auto laivaan ja muutama sata kilometriä alaspäin. Niin helposti olimme tulleet Pärnuun. Ilma oli harmaa, mutta aurinko pilkisteli puutalokortteleiden kaduille. Näimme heti, että kaupunki antaisi kesällä ihan parastaan, mutta ei sen viehätys onneksi ollut syksylläkään piilossa. Täällä me tulisimme viihtymään.


Kotikolo oli mieluinen.  Huoneistoon tullessa oli joku häiritsevä tuoksu, muta siihen onneksi tottui.


Matkakohteessa tulisi mielestäni aina olla meri, mutta hätätilanteessa joki ja järvikin käy. Nyt saatiin ihailla aavaa merenselkää. Tunnelmassa oli jotain samaa, kun Terijoella. Kaunis pehmeä hiekka ja rannassa muutama ei niin kaunis talo kauneusvirheenä. "Millainen talo sinun mielestäsi rannalla pitäisi olla", kysyi mies. Hän sai vastauksensa pari päivää myöhemmin Haapsalussa.




Majapaikkamme sijaitsi keskellä kauniita vanhoja katuja. Moni putiikki oli laittanut lapun luukulle kesän jälkeen ja nukkuin talviuniaan. Se ei haitannut, sillä emme olleet varsinaisesti tullut ostoksille. Niitäkin tosin tehtiin Pärnun ostarissa, mutta se oli vähän niin kuin loman sivujuonne. Ravintoloista ja kahviloista oli syksylläkin runsaudenpula. Ekana iltana päädyttiin pizzeriaan ja toisena syötiin astetta paremmat hampurilaiset. Lomalla näet syön aina juuri sitä mitä arkena välttelen. Ja sitten onkin ähky, närästys ja huono olo seurana. Onko järkeä vai ei? No, ei.




Toisena aamuna vallitsi syksyinen harmaus ja sumuun katoavat tienpäät. Tämä oli ollut jo säätiedotusten perusteella onneksi tiedossa. Jakauduimme siis. Mies jäi asunnolle tekemään töitään ja me sujahdimme kauppakierrokselle kuopuksen kanssa. Illalla kelluttiin, laskettiin, liottiin ja saunottiin. Pärnulla olisi ollut monenlaista kylpylätarjontaa, mutta päädyttiin vesipuistoon kuopuksen vuoksi. Spa Tervise Paradiis oli hintansa väärti, vaikka olikin syyslomahinnat Viron koulujen ollessa myös syyslomalla.






Pärnu yllätti iloisesti. Tänne olisi kiva joskus päästä kokemaan huolettomia kesäpäiviäkin.