TEALDIN KUKAT

Bussissa nro 24 paikallinen votkansa nauttinut mieshenkilö tutustuttaa meitä venäläiseen lauluperinteeseen. Koko matkamme ajan hän laulaa kovaa ja epävireisesti puhelimensa tahdissa juopunutta säveltä. Jäämme pois Eremitaasilla, laulajan matka vielä jatkuu. Palatsiaukio häikäisee. Pietari taitaa olla hienoimpia kaupunkeja jossa olen käynyt. Yhdenmukainen hienojen rakennusten sarja, Neva ja kanavat. Tällainen auringonpaiste ei tee asioita yhtään huonommaksi.

Eremitaasin loputtomat käytävät. Huoneiden nurkissa istuvat vihreillä tuoleillaan tympääntyneen näköiset tädit, jotka väsymättä ohjeistavat meitä venäjäksi, kun olemme jälleen eksyneet. Pahinta kulttuuriähkyä hoidetaan palatsin kahvilassa. Kaikkialta saa hyvää ruokaa ja erinomaista kahvia. Palatsin puitteet ovat käsittämättömän upeat. Rembrandt, Picasso ja Matisse löytyvät lopulta vastapäisestä rakennuksesta. Juoksemme ne kirjaimellisesti läpi, sillä meillä on sovittu treffit ja nyt alkaa olla kiire.

Ja olihan siellä Leodardo da Vincikin jotain maalaillut.

Tämä sininen oli lempisalejani, sillä sen alta kulki kanaali.

Eikä hullumpi ollut tämäkään läpikotaisin maalattu huone.

Ja sitten juoksujalkaa kohti aukion toista laitaa ja näitä kaunokaisia:

Matissen kukat. Ja nainen pöydän ääressä.

Pariskunta pyjamoissaan.

Ylhäällä Tealdin kukat ja alhaalla Girieudin versio samasta aiheesta.

Palatsiaukiolta saamme mukaamme ihanan paikallisoppaamme. Meidät on kutsuttu kylään Anna Ahmatovan Fontankan taloon. Se on minun Pietarin kohde nro. 1. Siitä saakka kun sain käsiini kirjan Anna Ahmatova Fontankan talossa, on Annasta ja hänen kodistaan tullut jonkunlainen pakkomielle. Ja nyt se on tässä. Kävelen porttikongista pihalle. Nousen 58 porrasta asunnon numero 44 ovelle. Astun eteisestä keittiöön ja käytävää pitkin huoneesta huoneeseen.

Fontankan talon kattojen alla,

missä illan raukeus vaeltaa
avainnippu ja lyhty kädessään,
jostain etäältä ääneni huhuili,
sopimaton nauruni häiritsi
esineiden sikeää unta;
missä vanha vaahtera, todistaja
auringonkiertojen vartija,
katselee sisälle huoneeseen,
ja eromme ennalta aavistaen
ojentaa kuin apua tarjoten
mustaa, kuivunutta kättään.

-Anna Ahmatova-

Iltaa päätetään ystävän kantiksessa. Ruoka on hyvää ja täyttävää. Vatsat täynnä kävelemme pimenneessä illassa Nevskiä pitkin takaisin Pietarin pesään. Karttaan ympyröitynä monen monta vinkkiä huomiselle. Ainoana kysymyksenä vain se, että miten saada kaikkiin niihin aika riittämään? Aikamoinen paikka tämä Pietari!