perjantai 8. heinäkuuta 2016

VALOA TUNNELIN PÄÄSSÄ

Valoa tunnelin päässä. Jos mansikka-aika jääkin niukaksi ja lyhyeksi, työntää Suomen kesä metsiin reilusti mustikoita. Maanantaina pidettiin mummolassa sadetta. Iltapäivällä kun sade hetkeksi taukosi, rynnistettiin metsään. Anoppi on marjanaisia ja tietää alueen hyvät mustikkapaikat. Kurvailtiin siis keruupaikkoja näyttämässä ja innostuttiin itsekin. Marja siellä oikein odottaa, että hakisimme sen pois.  Tai peshteralaiset hakisi. Mansikan tavoin myös mustikka on aikaisessa ja suurin osa marjoista jo kypsiä. Ei kun työhön.






Mustikka on bulgarialaisille ystävillemme tuttu marja. Sitä ovat keränneet Peshteran metsistä monet vuodet. Bulgarian kesä on kuuma, mutta täälläpä sataa päivästä toiseen. Mustikalle vesi on hyväksi, mutta mansikalle vesi jo riittäisi. Jos saisi väliin vaikka muutaman aurinkoisen päivän, olisimme kaikki vieläkin kiitollisempia. Sitä ennen poimitaan mustikoita ja mansikoiden loppuja aina kun sade edes hetkeksi taukoaa.






Eilen pidettiin meillä oikein perinteiset seurat. Kutsuttiin väki koolle ja pyydettiin apua. Tupa oli täysi ja tunnelma katossa. Etuterassilla oli mustikat myynnissä ja ne vietiin viimeistä laatikkoa myöten. Tilauksia saa nyt tehdä. Ämpärillinen (10 litraa) puhdasta kypsää mustikkaa Kotkan ja Haminan alueella kotiin toimitettuna maksaa 40€ ämpäreineen. Kaikki tuotto menee lyhentämättömänä peshteralaisille. Laita minulle sähköpostiviestiä (paluumuuttajatar@gmail.com), niin laitan bulgarialaiset metsään. Huomenaamulla löydätte minut myös Karhulan torilta mustikkaa myymästä - tulkaa ostamaan! Se onkin hauska aikamatka, sillä olin 9- luokan jälkeisen kesän samaisella torilla myymässä kukkia! 


Luojan kiitos, että olen ollut työtön. En tiedä miten tästä olisi muuten selvitty. Ja Luojan kiitos, että en kohta enää ole työtön. Tänä aamuna sain nimittäin puhelun, joka kuulosti näin ihanalta: "Olet hakenut meiltä piiip-paikkaa. Haluaisitkohan ottaa työn vastaan?" Arvaattekin ehkä, että halusin. Vakityö. Mikä ihana suloinen sana. Työt alkaa 25.7.2016. Kiitos kaikille teille, jotka olette tässäkin asiassa olleet tsemppaamassa. "Minä poimin helmet", sanoi vielä ääni puhelimessa. Tarkoitti minua. Tuntui aika ihanalle sekin.

16 kommenttia:

Cheri kirjoitti...

Onnittelut työpaikasta! Työttömyysjakso oli lyhyt, mutta ilmeisen hyödyllinen. Mustikkasato on lupaava. Hyvä, että marjat korjataan talteen ja hyödyksi.

neeakoo kirjoitti...

Onnea kovasti uuden työpaikan johdosta!

Pepi kirjoitti...

Eikös ne asiat yleensä mene just niinkuin niiden pitää 😊 -tässä se taas nähtiin!
Toivotaan aurinkoa, paljon marjoja joka lähtöön, hyvää tiliä tehdystä työstä ja isosti onnitteluja sinulle uudesta työstä 😘

SaaraBee kirjoitti...

Kuule, tiesin että saat pian töitä. Tässä tapauksessa sanonta "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" pitää kirjaimellisesti paikkansa.
Olet auttanut bulgarialaisia ja keksinyt mansikoiden lisäksi mustikat. Pistänyt itsesi likoon toisia auttaaksesi 100%sesti. Hyvä palkitaan hyvällä. Juuri tälläinen ruohonjuuritasolla tapahuva auttaminen on sitä
parasta. Hyvä, sinä ja perheesi ja mummullekkin kiitokset! Kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa.

Allu kirjoitti...

Voi, hienoa, mutta minähän kyllä tiesin sen jo aina, että työpaikka löytyy.

mimon mami kirjoitti...

Onnea uudesta työpaikasta. Niin asioilla on tapana järjestyä.👍

Carola Lehtonen kirjoitti...

Niin hienoa, onnittelut! Eihän tässä voi muuta kuin olla aivan samaa mieltä edellä kommentoijien kanssa, hyvä palkitaan hyvällä ja kuten sanottu asioilla on AINA tapana järjestyä, niin nytkkn;)
Mustikassa on oltu täälläkin ja kypsiä marjoja tuntuu metsässä riittävän, hieno juttu myös Bulgarialaisille ystävillenne, että marjoja löytyy myös metsistä, ja sitä kautta löytyy tekemistä ja tienistejä.

Nina kirjoitti...

Miten kauniisti sanottu uudelta työnantajaltasi, ja oikeassahan hän on. On ilo lukea aina sun tekstejä kun sulla riittää rohkeutta, tarmoa ja kauniitä ajatuksia joka päivälle.
Onnea uuteen työpaikkaan !

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Cheri: Työttömyys tuli todellakin sopivaan saumaan. Viimeiset kaksi edeltävää kesää on ollut niin vähälomaiset, että olin ehdottomasti tauon tarpeessa. Vaikka tästä ei tullutkaan löhölomaa, niin katkos kuitenkin. Mutta tämän pidempään ei talous olisi sallinnut olla ilman töitä, joten olen niin kiitollinen, että oikea ovi löytyi.

neeakoo: Kiitos<3.

Pepi: Nininhän ne tapaa mennä. Aina justiinsa oikealla ajalla, kunhan malttaa odottaa. Ja luottaa. Hyvät säät vielä antaa odottaa itseään, mutta onneksi luonto on tarjonnut kerääjille jotakin joka päivä.

SaaraBee: Minulla oli koko ajan tunne siitä, että kesällä asiat loksahtavat paikoilleen. Siltikin epätietoisuus välillä söi naista. Kai se on sellaista luottamuskoululua. Että oppisi olemaan murehtimatta ja osaisi elää päivän vain ja hetken kerrallansa. Vakipaikka on nykypäivän Kotkassa verrattavissa ihan lottovoittoon. Jokaista paikkaa hakee todella monta ihmistä, niin tätäkin jonka sain.

Allu: Sinä tiesit sitten ihan oikein:).

mimon mami: Kiitos. ja onneksi on tähän asti kaikki järjestyneet. Huh.

Carola: Ekan viikon harmittelivat, kun työtunteja oli niin vähän. Nyt katsotaan miten selviävät siitä, kun töitä voisi ja pitäisikin paiskia lähes ympäri päivän. Siinä on selkä kovilla ja kroppa muutenkin. Jatkuva kosteus kolottaa.

Nina: Jo työhaastattelussa tajusin, että löysin lopultakin työnantajan joka näki ulkomaanvuosiemme arvon. Aivan mahtava tausta sinulla, sanoi haastattelun aluksi. Silloin aloin toivoa parasta.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanata! Onnea vakityöstä <3 Ei oo montaa vuotta kun itse sellaisen sain, vieläkin se tunne mielessä :)

Rukouksin muistettu marjastajianne ja näitä säitä :)

Herra on Hyvä!

Seija

Jael kirjoitti...

Onnittelut uuden työpaikan johdosta,ihana uutinen:)
Oooh,mustikkaa,.sitä niin haluaisin nyt...poimia..Harmittaa kun en pääse sitä poimimaan,kun vielä kypsyi aikaisinkin.Viime vuonna kun lähdin pois Suomesta heinäkuun puolivälissä ne olivat vielä raakileita.
Hieno projekti peshteralaisille:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Seija: Se tunne, että kelpaa. On valittu monen muun joukosta. Ahhhh…. Ja sekin tunne, että saa kulkea ennaltavalmistelluissa askelissa.

Jael: Ihana, koko päivän on ollut niin keveä olo. Minä taidan jättää meidän mustikoiden poimimisen tänä vuonna peshteralaisten huoleksi ja pistellä ne vain rasioihin ja pakkaseen:).

Satu kirjoitti...

Voi miten ihania uutisia! Vaikka minun täytyy sanoa kuten monen muunkin edellä, että kyllä minäkin tiesin, että sinä pian töitä saat. Ei kai kukaan työnantaja nyt tyhmä ole. :-)

Toivottavasti mustikkakauppa käy hyvin! Minä taidan kerätä mustikat itse metsästä, ja mansikat taitavat jäädä tänä vuonna hommaamatta. Ei niitä edellisten vuosien marjojakaan ole kukaan pakkasesta käyttänyt, joten ihan turha niitä on sinne hankkiakaan.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Jos tyhmyys on sitä, että ei ymmärrä ottaa minua töihin, niin kyllä siinä tapauksessa on tyhmiä työnantajia olemassa:D. No, olkoot sitten ilman. Mustikkakauppa kävi hyvin. Kolmessa ja puolessa tunnissa myin kaiken mitä oli myytävissä.

Petra kirjoitti...

Onnea uudesta työpaikasta, hienoa!!!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Kiitos.