Kuinka se sopeutuminen nyt sujuu? -En tiedä, sillä en ole oikein ehtinyt ajatella asiaa.
Paluumuuttajattaren kolme suomalaista viikkoa on mennyt pitkälti neljän seinän sisällä remontin keskellä. Ensimmäisenä viikkona kello herätti paluumuuttajattaren miehineen aamulla aikaisin töihin ja yöllä kaaduimme kaikkemme antaneina, mutta itseemme tyytyväisinä nukkumaan. Herätäksemme taas aamulla aikaisin kellon soittaessa uuteen remonttipäivään. Päivässä sai paljon aikaa ja talossa tapahtunut muutos loi uutta intoa väsyneeseen mieleen. Oli tekemisen meininki ja into.
Toisena viikkona kello ei enää herättänyt, vaan heräsimme jossakin vaiheessa aamua ja aloitimme remontin pitkin hampain. Suurimmat muutokset oli jo tehty ja lähes jokainen homma maistui jo puulta. Väsymys painoi kehoa ja päivän mukanaan tuomiin muutoksiin alkoi turtua. Eikö tästä tule koskaan valmista?
Kolmas viikko toi mukanaan Istanbulista saapuneen kontin. Elo pakkauslaatikoiden keskellä oli väsyttävää, vaikkakin huonekalujen myötä talosta muotoutui koti. Pakkauslaatikko toisensa perään heitettiin tyhjänä ovesta ulos ja yhtä-äkkiä meillä olikin keittiö, olohuone, makkari, lasten huoneet. Sekä noin sata pakkauslaatikkoa autokatoksessa. Samalla kaivettiin esiin yli 13-vuotta sitten mummolan kellariin pakattu omaisuus ja samaisesta kellarista tehdyt löydöt.
Istanbulin vuosien aikana Suomessa ja sitä myöten mummolan kellarissa piipahdellessani, olin näet pannut tavaroiden alta vilkkuvan vihreän pöydän merkille ja sanonut, että "Tuon minä sitten haluan." Kyseessä oli mieheni isänisän tekemä pöytä, jonka ääressä mies on monesti istunut lapsuutensa mummolassa leipää nakertamassa. Mummo ja pappa olivat kantaneet pöydän tänne odottamaan ja rempan ohessa siitä kunnostettiin meille keittiöön pöytä. Kakkonen poisti ensin vanhan vihreän ja kuluneen pinnan. Minä hioin ja mies maalasi. Pohjaan jätettiin miehen papan nimikirjoitus muistuttamaan sen alkuperästä. Tavarat, joilla on tarina, ovat mielestäni ne ihan parhaat yksilöt.
Tänään huomasin arjen tulleen. Tapahtui näet monta asettumiseen ja elämän arkistumiseen viittavaa seikkaa. Ensin heräsin siihen todellisuuteen, että on perjantai ja aika suorittaa viikkosiivous. Ensimmäinen laatuaan tässä talossa. Siispä imuri hurruuttamaan ja hommiin. Purkamattomia laatikoita on talossa enää kaksi. Nyt ei nimittäin lasketa niitä laatikoita, jotka on hillottu kellariin ja varastoon.
Pöydän päässäkin on aarteita. Nämä purkit pelastettiin miehen kummitädin vintiltä.
Kun talo oli siivottu ja parvekekalusteet ja grillikin tuli ostettua, oli aika kutsua vieraita syömään. Nämä ei kyllä oikeastaan ollut kovin vieraita, vaan ihan tuttuja. "On se nyt kummallista, että tuli tällainen uusi kyläpaikka näin lähelle. Ei tarvitse enää lentää Istanbuliin asti." Niin se on. Kun toiset jää kauas, toiset tulee ihan naapuriin. Kolikolla on aina kaksi puolta.
Kuinka se sopeutuminen nyt sujuu? - Ehkä se sujuu ihan hyvin.
