Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuninkaalliset haudat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuninkaalliset haudat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

MOPOLLA MARKKINOILLE

Tiesittekö, että Vietnamissa ei ole kuin kuolleita kuninkaita. Me vierailemme tänään niistä kahdella haudalla. Ensin kuljettaja kyyditsee meidät Khai Dinhin haudalle Chau Chu-kylään. Dinh hallitsi Vietnamia vuosina 1916-1925 ja joutui kantamaan syytteitä niin ranskalaisten nukkehallitsijan tittelistä kuin homoseksuaaliepäilyistäkin. Oman hautansa hän rakennutti muiden kuninkaiden tavoin jo eläessään. Muistomerkin valmistuminen kesti 11 vuotta. Osa kuninkaista käytti hautaansa kesäpaikkana vielä eläessään, mutta tarina ei kerro, että viettikö Khai Dinh täällä kuumia kesäpäiviä eläessään vai vasta kuotuaan.


Molemmissa haudoissa lohikäärmeet vartioivat rappuja ja esipihalla on patsaat, joissa on kuvattuna elefantti, hevonen ja kasa reilun metrin pituisia miehiä.







Minh Mangin hauta sijaitsee An Bang-kylässä 12 km päässä Huesta. Täällä on edellisestä haudasta kaipaamaan jäämäni elementti eli vesi. Hauta on rakennettu lummelampien ympäröimäksi ja varsinainen hauta aukaistaan vain kerran vuodessa, kuninkaan kuolinpäivänä. Nyt saimme siis ihastella vain kaikkea hautaa ympäröivää kauneutta.


Kuten lattioita, värikkäitä ovia, lampia....






Hautojen jälkeen kävimme vielä Viatnamin ikonilla  eli Thien Mu Pagodalla.  Pagoda sijaitsee Parfyymijoen varrella, noin neljän kilometrin päässä keskustasta ja sitä pidetään Huen symbolina. Pagoda on alkujaan rakennettu tähän paikkaan vuonna 1601, mutta ajan saatossa sille on käynyt huonosti monta kertaa. Aina se on rakennettu uudelleen ja nykyinen rakennus on seissyt tässä vuodesta 1844.




Johan olen maininnut teille, että täällä on KUUMA. Sateesta ei ole ollut tietoakaan ja matkalle varaamani sateenvarjot on saannut lojua käyttämättömänä kassissa. Hauta ja Pagoda-kierroksen jälkeen valumme siis kiltisti hotellille viilentymään. Ensin kylmä suihku ja sitten pari tuntia ilmastoinnin alla.  Sen jälkeen olemme valmiit ottamaan vastaan Huen elävämmän puolen. 


 Mopolla markkinoille, kolmipäällä. Tämän kyydissä. Kuulostaako aikuisten ihmisten touhulta?





Tulee Turkin basaarit mieleen. Tarjonta tosin on erilaista. Hedelmistä moni on ennestään vieras, joskin olemme ottaneet niihin vähän tuntumaa hotellien aamupaloilla. Huen hotelli oli kallein kaikista ja siellä hedelmälautanen ilmestyy huoneen pöydälle siivouksen yhteydessä. Olemme siis maistelleet monia hedelmiä tietämättä niiden nimiä. Sekä syöneet ravintolassa monia vihreitä, joiden alkuperä on meille hämärän peitossa.


Samoin on kalojen laita.



Tällä lomalla on ostettu hyvin vähän materiaa. Vaikka hinnat olisivat edulliset, ei se tarkoita sitä, että olisi mitään ostettavaksi kelpaavaa. Vaatteet ovat pääosin turistikrääsää. Good Morning Vietnam tai kommunistipropagandaa. Paljon heppoista tavaraa kiinasta. Vaatteet tehty pygmeille tai muuten minikokoisille. Rahat ovat menneet elämyksiin tai vatsan täytteeksi ja hyvä niin. 



 
 Tällainen oli meidän Hue. Historiaa ja elävää nykypäivää. Paljon tuoksuja, makuja ja polttavaa aurinkoa. Hyvä, että lähdettiin. Hyvä on myös huomenna jatkaa matkaa.