tiistai 16. kesäkuuta 2020

SILLOIN JA NYT

Aamulla keitetään termospulloon kahvit. Tehdään leivät pussiin. Tutkaillaan netistä, että mistä ne nyt löytyvätkään ne Jerisjärven kalamajat.  Ei aikaakaan, kun kyltti jo ohjaa meitä perille. Rannalla seisoo toistakymmentä enemmän ja vähemmän harmaantunutta kalastajien majaa, joiden historian väitetään vievän 1500-luvulle asti. Torniolaiset olivat kuulema kyllästyneitä ainaiseen lohen syöntiin ja olivat kiinnostuneita Jerisjärven kaloista. Vaihtelu virkisti silloin ja nyt. Mikä sympaattinen rivistö ja edelleen käytössä. Mökkejä sai siis ihastella vain ulkoa.







Käsivarressa puusto mataloituu ja harventuu. Pian jo pilkistävät lumihuippuiset vuoret. Repsikan paikalla huoli nousee, kun kuskin huomio kiinnittyy liiaksi maisemien ihasteluun. Pakko pysähtyä, tuon tuosta. Kilpisjärven Saana on todellakin mahtava. Ihana on myös vielä osittain jään peitossa oleva Kilpisjärvi. Tsahkaljärvellä käydään kävelyllä ja ihaillaan sen putoukset. Ollaan ehdottomasti kaunein maisema-materiaalin äärellä.









Materia-onnea. Oma kuksa.


Jostakin se sitten lähti, se idea. Niin kauan on ollut haave päästä Jäämerelle ja nyt ymmärsimme, että a) se on tuossa ihan vieressä ja b) rajat ovat auki. Niin sitten käväistiin Yykeänperällä. Rajalla norjalainen rajamies pysäytti ja hetken jo jännitettiin, että oliko rajan avautuminen vain Suomen puolelta, mutta ei ollut. "Olkaa niin kauan kuin haluatte, tervetuloa". Niin sitten käytiin parin tunnin pyörähdyksellä Jäämerellä. Että ei nyt sitten ollutkaan pelkkä kotimaanmatka tämä kesälomareissu.






Täällä vielä saunaa lämmitetään. Mies ja kuopus meinaa pulahtaa Tsahkaljokeen, joka virtaa mökin vieressä. Huomenna sitten kiivetään Saanalle ja katsotaan onko sen toiselle puolelle lenkkareille menemistä.

2 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Onpa mielenkiintoinen matka teillä!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Suomesta on moneksi. Koronan ansiosta tulee nyt koettua. Ollut kyllä ihan mahtavia paikkoja.