Siten silloisten muutosten työpaikallani, en sittenkään ole harmitellut eniten sitä, että palkkani pieneni viikonloppulisien katoamisten myötä. Vaikka se on totisesti näkynyt taloudessamme. Eniten olen kuitenkin kaivannut arkivapaitani. Sitä pientä hetkeä päivästä, jolloin koti on vain omassa käytössäni. Aika on vain minua varten. Jolloin ei tarvitse miettiä, että odottaakohan joku nyt minulta jotakin, vai saanko rauhassa uppoutua käsitöihini. Lähteä kuvaamaan. Katsoa elokuvan. Tai nukkua klo. 10:30 saakka, kun ympärillä on täysi tyynnyttävä hiljaisuus.
Kuopus kuvasi äidin.
Oikeastihan meidän lapset ovat jo isoja. Harvoin ne mitään vaativat. Esikoinen jo omillaan, pojat tyytyväisiä, kun ruokaa on ja joku läsnä siltä varalta, että tarvitsevat jotakin. Kuopus vielä kaipaa enemmän yhteistä aikaa. Tulee viereen viestimään, että oman aikansa voisi jakaa hänen kanssaan. Tehdä jotain yhdessä. Ja kun vanhemmista lapsista sen jo tietää olevan ohi menevää, tulisi se aika hänelle tietenkin antaa. Kohta sitä ei enää ole ottamassa.
Kevät vetää itseäni ulos, joten perustin kuopuksen kanssa taas retkikaksikon. Kolmosen sählyharkkojen aikana käytiin viime viikolla katsomassa Ruotsinpyhtään kevään etenemistä. Oli kaunis ilta-aurinko ja mukava pieni retki hetki. Eilen kävimme ihastelemassa Niinlahden ja Kärkisaaren kevään, joten niistä sitten toisella kertaa.
Mutta nyt on minun hetkeni. Minun aamupäiväni. Siitä leijonanosa meni untenmailla, mutta se uni tuli varmasti tarpeeseen. Olen lukenut blogit, Facet ja uutiset. Seuraavaksi meinasin hetken neuloa. Sen jälkeen täytän jääkaappia loppuviikon ruoilla, jotta pääsen helpommalla sitten työpäivinä.
Ulkona sataa pitkästä aikaa, mutta se on tarpeellista sadetta. Ikuisella auringonpaisteellakaan luonto ei pärjää. Hyvää sadepäivää siis sinulle!
11 kommenttia:
Arkiavapaissa on kyllä jokin kummallinen taika. Siitä tulee jonkinlainen bonusfiilis, kun muut ovat töissä tai opinnoissa, mutta itse saa tehdä, mitä lystää. :-) Mukavaa päivänjatkoa!
Oma aika on niin tärkeää, ja hyvä että sinulla nyt on sellaista, vaikkakin siitä pitää maksaa tietynlainen hinta. OIkein ihanaa päivää ja kevään etenemistä:)
Niin se varmaan on, että jos on tottunut arkivapaisiin, tuntuu täysi viikko loputtoman pitkältä ilman sitä/ niitä vapaita.Kiva tuo teidän retkikaksikko:) kun lapset kasvaa jää enemmän sitä ihan omaa aikaa,jonka voi käyttää ihan miten parhaakseen näkee.Täälläkin sateli, mutta nyt ilma on jo kirkastunut.Mukavaa viikkoa!
Satu: Eikö olekin? Ja juuri se tunne, että kaikki on nyt luvallista, eikä kukaan kieltämässä. Ikään kuin kieltäisi muutenkaan?
Hups. Painoin ennen kuin ajattelin.
Jael: Teen yhden viikonlopun kuudessa viikossa, joten arkivapaita on tosi harvakseltaan. Mutta kiitollinen saa olla niistäkin vähistä.
Carola: Eihän viikossa ollut tietysti yhtään sen enempää vapaita kuin muillakaan, joten yhtä kauan piti vapaita odottaa silloinkin. Tiedän minä senkin, että joskus on enemmän vapaata, vähemmän pyykkäystä, raivaamista ja ruoan laittoa. Se hetki ei vain ole vielä nyt.
Aina perheen äidillä puuhaa ja työtä riittää. Lepo on myös tärkeä osa elämää.
Ruuhkavuodet taitavat sentään sinulla olla jo takana päin (vai oliko niitä ollenkaan)?
Ihania kuvia ja kevättunnelmia, kiitos Mine!♥♥♥
Aili: Riittäähän sitä, työtä ja kotityötä. Verotoimisto kiitti taas tehdystä työstä yli 500€:n mätkyillä. Kyllä tuntuu, että minua riistetään. Mistä se keksiikin aina nuo rajat, joita tällä kertaa vielä nostin ja silti. Kyllä nyt harmittaa. Mutta ehkä se tästä taas helpottaakin.
Ihana retkikaksikko teillä :) Iloitsen kanssasi omasta aamustasi! Kuvausretket kyllä antaa voimaa moniksi päiviksi, samaa mieltä!
MatkaMartta: Hyvä kun on innokasta retkiseuraa tarjolla. Nyt ollaan jo retkellä koko porukka. Sählyt alkaa parin tunnin päässä ja samassa hallissa pelaa nyt sekä Tinttien kummipoika että meidän kummipoika. Saadaan kannustaa kimpassa.
Mulla on ollu viime aikoina kova ikävä aikaa kun olin kotona ja tyttö oli pieni. Tiedän, etten haluaisi enää jäädä kotiin ja muistan hyvin kuinka kipuilin kun työtä ei heti löytynytkään. Silti kaipaan sitä omaa aikaa kun oli aikaa kirjoittaa blogia, lähteä lenkille ottamaan kuvia, leipoa ja kokeilla rauhassa uusia reseptejä. Kotona oli siistiä ja aamukahvista sai nautiskella. Nykyisin niitä hetkiä osaa kyllä arvostaa kun ovat vähissä.
Petra: Olihan siinä puolensa. Olisi mukavaa, jos saisi joskus sitten olla virkeä eläkeläinen. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että saisi vielä tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa pysyvästi. Sitten joskus vuonna +2040...
Lähetä kommentti