Reipas työkaverini siteerasi kolmannen viikon haastetta antaessaan New Yorkissa tehtyä tutkimusta. Tutkimusryhmä oli jaettu kahteen ryhmään, joista toisten piti jatkaa viisi kertaa lausetta: "toivoisin, että..." ja toisen ryhmän viisi kertaa lausetta: "olen iloinen, kun..." Tehtävän jälkeen molemmilta ryhmiltä heti kysyttiin, että kuinka tyydyttäväksi he oman elämänsä kokevat. "Olen iloinen"-ryhmän jäsenet raportoivat olevansa paljon tyytyväisempiä, kun "toivoisin"-ryhmän porukka. Toiset olivat juuri keskittyneet siihen hyvään mitä heillä oli, kun taas toiset olivat kiinnittäneet huomionsa siihen, mitä heiltä mielestään puuttui. Varsin looginen tulos, eikö vain?
Jatkuva toivominen ja katseen kiinnittäminen tulevaan, poissa olevaan ja puuttuvaan tekee sydämen epäilemättä raskaaksi. Toisaalta Raamattukin sanoo, että "elämä elpyy, kun toive täyttyy" Snl. 13:12 ja muutama jae myöhemmin, että "sydän iloitsee, kun toive täyttyy". Tuskin toive ja toivominen on siis pahaksi, ellei se estä iloitsemasta ja näkemästä sitä, mitä nyt on. Omat toiveeni ainakin saattavat olla niin monenlaisia. On hetkellisiä toiveita. Kuten tänään, kun palelin kovasti ulkona viimassa näitä kuvia ottaessani ja toivoin, että olisin ottanut pipon ja kaulaliinan mukaan. Mikä onni oli päästä siitä viimasta lämpimään autoon.
On minulla myös vuosia kestäneitä, mutta matkalla unhoon painuneita toiveita, jotka putkahtelevat esiin yllättäen. Niin kävi tänään, kun kävin etsimään blogistani postausta Mia Kankimäen kirjasta "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin". Se löytyy muuten täältä. Sen tekstin lopuksi olin kirjoittanut: "Paikkoja, joihin haluaisin matkustaa: Buenos Aires. Intia. Barcelona. Lofootit. Kenia. Ja tämän kirjan jälkeen Kioto." Ja kappas, kuinka sydämeni iloitsi tajutessaan, että toiveenihan olivat täyttyneet ja täyttymässä vaikken edes muistanut niiden olemassaoloa. Barcelonaan pääsin viime kesänä. Ja vaikka en edes muistanut kaivanneeni Kiotoon ja joskus myöhemmin taisin jopa blogiinkin kirjoittaa, että en ole ikinä haaveillut Japaniin matkustamisesta, poikani edesauttoi Kioton toiveeni toteuttamista ja ensi kesänä olemme siellä, jos Jumala suo. Siispä toistan ja uudistan toiveeni: Paikkoja joihin haluaisin matkustaa: Buenos Aires. Intia. Lofootit. Kenia. Ja näiden jo toteutuneiden tilalle Mexico ja Sansibar. ps. Muutkin käy, kuhan on matka:D.
Nyt on muuten pakko lukea tuo Kankimäen kirja uudelleen tässä Japani-moodissa. Ja se kirjan alkulähde, joka on Hangon Annan blogin perusteella nyt ilmestynyt suomeksi, eli Sei Shonagonin Tyynynaluskirja.
Sitten on ne toiveet, joita kannan sydämeni alla vuodesta toiveen. Että lapseni löytäisivät aikanaan itselleen sopivat puolisot, opiskelupaikat ja työt. Että läheisilläni olisi asiat hyvin. Että saisimme laskut maksettua ja pystyisimme hoitamaan asiamme. Että löytäisivät lääkkeen Alzheimeriin ja säästyisin siltä pirulaiselta. Että jokaisena elämäni päivänä ymmärtäisin oman hyväosaisuuteni ja osaisin olla siitä kiitollinen. Että aina näkisin, että kuka on oleellisin ja pysyisin hänessä.
Mutta varmuuden vuoksi päästän nyt toiveeni ja käännyn lopuksi niihin tämän päivän ilon aiheisiin. Tänään olen ollut iloinen auringonpaisteesta, tällä erää viimeisestä vapaapäivästäni, kakkosen kanssa tehdystä pikaostosreissusta, jonka johdosta vanhojenpäiväpuku on hankittu kohtuulliseen hintaan ja siitä, että neljältä oli vielä valoisaa. Olen myös iloinen siitä, että huomenna on työpäivä ja iltavuoro. Meinasin kävellä töihin ja suorittaa kymmenen kilsan lenkkini sillä tavalla. Olen myös iloinen, että minulla on bussilippu, siltä varalta, jos en jaksakaan. Matkaa on nimitäin aika paljon:).
Kuinka tyytyväinen olen elämääni? No, tosi tyytyväinen. Kaikkea on ja ei paljoa puutu:D. Entäs sinulla?
10 kommenttia:
Mahtavia kuvia, mikä valo!
Aika sattuma, että mä tilasin just tänään sen tyynynaluskirjan, tosin saksaksi ja second hand.
Aikamoinen yhteensattuma, että olet joskus postannut haluavasi Kiotoon ja olit asian jo unohtanut, kunnes nyt kun mstka on toteutumassa löysit tuon postsuksesi toisessa yhteydessä!! Hienoja talvikuvia Kotkasta.Iloinen voi tosiaan olla monista asioista, jotka vaan niin helposti jäävät valitettavasti huomiotta.
Hienoa, että herkkulakko etenee hyvin ja 10 kilometrin kävely hyötyliikuntana/ haasteena työpaikalle on jo hatunnoston paikka! Mukavaa viikon jatkoa.
Allu: Kun aurinko on päivätolkulla pysytellyt vain taivaanrannassa, tuntui valo suorastaan taivaalliselta. Mutta olipa myös viima. Se kai tuo nyt sitä lunta tullessaan? Tai sitten se kaartaa taas Kotkan ohi. Suomesta tyynynaluskirjaa ei voi saada secondhandina, kun sitä ei ole aiemmin suomeksi ollutkaan. Kankimäen kirjan tilasin nyt itselleni, koska se ei enää maksanut paljon mitään. Oletko lukenut sen?
Carola: Eikö vain ollutkin. Olin jo unohtanut koko kirjan. Mutta nyt luen sen uudelleen ja teen uusia listoja:). Nämä tällaiset terveellisemmän elämän ponnistukset ovat kohdallani aina sellaisia tempauksia, mutta elättelen tällä kertaa toiveita siitä, että olisin pitkäjänteisempi. Jos jaksaisin sinne kesään asti. Olisiko siinä ajassa tempauksesta voinut tulla tapa?
Voi miten upeita kuvia, teillä taitaa olla jo kivasti valoa?
Toivominen on ihan hyvä juttu , on ehkä mitä odottaa vaikka haaveet eivät välttämättä toteudu.Minä toivoin aina pääseväni Etelä-Amerikkaan, ja pääsin sinne sitten asumaankin, eli suuri toive toteutui:)
Minä toivon vain että 4 lapsistani saa oman näköisensä elämän. Puolisoa ei voi toivoa kun jos joku lapsistani ei vaikka halua parisuhdetta.
Olemme mieheni kanssa tehneet haavekartan yli 20 v sitten parisuhde kurssilla. Aika hyvin on haaveet toteutuneet. Pitäiskö tehdä uus?😃
Jael: Oli ihana päivä. Tänäänkin oli, mutta lunta on tupruttanut koko päivän enemmän ja vähemmän. Aurinko joutunut siis pysyttelemään piilossa. Onko sinulla nyt joku iso uusi toive? Minä sain asua monta vuotta Istanbulissa, vaikka en osannut sitä etukäteen toivoakaan:). Jälkikäteen se on tuntunut monen toiveen täyttymykseltä.
Wilumiina: Oletan, että lapseni eivät joudu kuitenkaan väkisin naimisiin:D. Tehkää ihmeessä uusi. Miten hauskaa. Meilläkin on toiveita, jotka eivät välttämättä alkuun edes ole olleet yhteisiä, mutta joista on muodostunut sellaisia. Mies halusi ulkomaille asumaan. Minä en. No, lopulta oli ihanat yhteiset vuodet Turkissa. Minä halusin vanhan puutalon. Mies ei. No, täällä asutaan kuitenkin ja varmasti molemmat iloitaan tästä kodista. Mies haluaa purjehtia maailman ympäri. Minä olen tässä vuosien myötä kypsynyt siihenkin toiveeseen. Aika näyttää, että toteutuuko vaiko eikö toteudu.
Kyllähän elämässä pitää toiveita olla, vaikka minulla ei kyllä taida olla. :-D Otan vastaan sen mitä annetaan, olen kiitollinen kaikesta hyvästä, ja kiukuttelen välillä kaikesta turhasta. :-) Ja koko ajan takaraivossa kytee pieni pelko, että kohta tapahtuu varmasti jotain ihan kauheaa. Ei oikeastaan edes pitäisi sanoa tätä ääneen, koska sitten varmasti ainakin käy niin.
Olen tehnyt muutamana vuotena aarrekartan ja taas väsäsin tälle vuodelle sen.
Katselin tehdesäni vanhoja karttoja ja hyvin ovat asiat järjestyneet- eivät tokikaan kaikki mutta suurin osa- osa niistä vanhoista haaveista oli jo multa unohtunut, ja kas- ne olevat silti toteutuneet, samoinkuin noi sun matkatoiveet :)
Haaveita ja toiveita pitää olla, muuten elämä on liian merkityksetöntä jos ei ole jotain mistä haaveilee tai mitä toivoo. Mutta niiden eteen pitää tehdä töitä-harvoin haaveet ja toiveet toteutuu noin vain.
Jos et lottoa, et voi voittaa lotossa ;)
Niin ja vuoden plondi täällä hei vaan ;)
Siis unohdin vastata sun kysymykseen: olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, - ja hivenen jännittynyt kun ens viikolla ratkeaa moni asia miltä tulevaisuus näyttää, mutta oon päättänyt luottaa siihen että se näyttää oikein hyvältä ja mun näköiseltä :D
Satu: Ehkä olet saanut jo kaiken toivomasi? Jos sinulla on jo kaikkea? Ihana tilanne. Kyllä minullakin on välillä sellaista ajatusta, että voiko ihmisellä koko ajan asiat olla näin hyvin. Kunnes muistan, että eihän se nyt niinkään ole. Olenhan saanut ihan tarpeeksi sitä toista laitaakin. Toistaiseksi minulla on ollut kai sitten sellainen onnellinen dementia, joka aktiivisesti pyrkii unohtamaan ikävän, surullisen, huonon, turhautuman jne. ja jättää muistin haaviin vain ne sokerit pohjalta. Matkojen suhteen taas minulla on lyhyt muisti ja minusta tuntuu, että en ole ikinä päässyt mihinkään. Ainakaan tarpeeksi. Anteeksi vaan, se on kohtuuton ajatus. Olenhan minä päässyt. Ja kiitollinen siitä. Mutta kun olisi niin ihanaa nähdä myös.... Kai minussa asuu joku loputon kaukokaipuu?
Sammakko-mamma: Siinä kai se on se salaisuus. Heittää toiveet kuin rukouksena ilmaan. Luottaa siihen, että toteutuvat jos niin on tarkoitettu. Tekee minkä pystyy ja antaa itselleen luvan siihen, että saattaa vaikka onnistuakin. Toisaalta pitää jalat maassa ja löytää kiitollisuuden arjesta. Tietäen, että onni ei ole kiinni yhdestä asiasta, vaikka niin joskus saattaa erehtyä luulemaan. Saat sen mistä luovut, joskus niinkin. Ja joskus vain luovut ja saat tilalle jotain ihan muuta.
Pidän sinulle peukkuja. Toivottavasti käy juuri niin kuin pitääkin.
Lähetä kommentti