JUHLAN JÄLKEEN

Torstaina ja perjantaina pidin töistä vapaata ja järjestin taloon juhlat. Torstaina siivottiin tulevan ylioppilaan kanssa ja käytiin kaupassa, perjantaina riehuttiin keittiössä. Pilkkomista piisasi. Kakkuja syntyi. Sotkun määräkin oli ihan massiivinen. Tiskikonetta oli kieltämättä ikävä ja muistelin myös kaiholla sellaista entisajan tiskipöytää, jossa oli allas sekä tiskille että huuhtelulle. Epätoivoon ei kuitenkaan vajottu, vaan oli sellainen tunnelma, että asiat valmistuvat ajallaan. Mummolassa oli käynnissä piirakka- ja sämpylätehdas. Myös erityisruokavalioiden herkkuosasto oli ulkoistettu sinne. Kiitos taas anoppi!

Luova sotku on merkki siitä, että jotakin syntyy.

Kävin kierroksilla. Perjantaina uni tuli yhden jälkeen ja lauantaina heräsin kuudelta. Päätin leipoa pullia. Tyhmä päätös. Aamu kun piti sisällään miehen töihin viennin, pukeutumisen, pullan leipomisen, kuopuksen hiukset yms. Lopulta olin kuopuksen kevätjuhlissa vähän myöhässä. Tässä vaiheessa oli jo tunteet niin pinnassa, että itkin vieraiden pienten poikien esitykselle krokotiilin kyyneleitä. Karkasin kesken suvivirren ja siirryin ylioppilasjuhliin. Mies saapui omalta taholtaan ja tavattiin lähisuvun voimin kirkon penkissä.

Miten se onkin niin fiksu, ihmeellinen, suurenmoinen, taitava, kaunis ja ihana tuo meidän esikoisemme? Kehen lie tullut? Sai lakkinsa ja stipendinsä. Ihan aiheesta. Oli nähnyt sen kaiken eteen valtavasti vaivaa! Onnea! Jumalan pelko on viisauden alku, sen hän on sentään oppinut jo kotoaan.

Ja se ilma. Aurinkoista ja niin hyytävän kylmää ja koleaa, että. Ei puhettakaan, että kukaan olisi voinut olla juhlissa pihalla, edes hetkeä. Kirkon jälkeen oli pakko olla, kun ottivat kuvat valmistuneista ja veivät ruusut sankarihaudoille. Uusia ylioppilaita oli sellainen 150, eli juhla kesti kauemmin kuin ajateltiin. Ulkona oli kylmempi kuin kuvista voisi päätellä. Kesämekkojen sijaan olisi kannattanut suosia toppapukua.

"Kello yksi alkaa juhlat". Niin kirjoitimme, voi meitä. Juhla venyi ja pääsimme kotiin kattamaan arveltua myöhemmin. Piti täyttää myös kakut. Keittää kahvit. Kello yksi saapui takuulla samaan aikaan yli puolet vieraista ja tuli sellainen Ravintola-Tilhi olo. Että loppuuko ruoka, miten keritään palvella, tuleeko kukaan millään lailla huomioitua? Sillä erotuksella, että ravintolapäivässä väki saattoi levittäytyä pihalle ja parvekkeelle, mutta tässä hyytävässä ilmassa kaikkien oli linnoittauduttava meille sisälle. KIITOS kun tulitte, anteeksi, kun emme ehtineet juttelemaan ja anteeksi, ettei kaikille ollut paikkaa johon istua:D. Tulkaa paremmalla ajalla uudelleen, joohan?

Isän puhe. Ja pari tyhjää paikkaa näköjään.

Jossakin vaiheessa vierasten virta lauhtui. Äiti lakkasi kakkujen täyttämisen ja isä sai lohet savustettua. Oli mahdollisuus sellaiseen juhlaan, jossa sai vaihtaa vieraiden kanssa kuulumisia. Tein mielessäni parannusehdotuksia tulevia juhlia varten: porrasta vieraiden tuloaikoja. Älä jätä mitään ruokia viimeiselle päivälle. Muista maksaa takaisin Metsontien väelle ruhtinaallisesti, kun heidän juhlaputkensa alkaa. Kiitos miljoonasta M ja R, olette ihan sanomattoman ihmeellisiä.  Ja anoppi<3.

Juhlia edeltävänä iltana satoi rakeita, tuuli, paistoi ja myrskysi. Sen kaiken keskellä mieheni veli teki taikojaan vaimonsa kanssa ja kuvasivat ylioppilaan kotirannassa. Miten ihmeellistä, että joku vain osaa. Kiitos A ja E! (Ps. Jos tarvitset loistavaa kuvaajaa juhliisi, niin kysy ihmeessä yhteystiedot! Kannattaa.)

Tänään kuvasi koko lähisuvun ja ystävät siinä sivussa. Lähetettiin kotimatkalle pitkämatkalaiset. Kiitos H ja M, kun aina jaksatte tulla. Arvostamme, rakastamme<3. Ja sitten tuli sellainen väsymys, että lasten jo piti tulla kysymään, että kuinka pitkään voimme nukkua päiväunia. Minusta tuntui, että huomisaamuun asti. Huomenna sitten koko päiväksi töihin, kuinkas muutenkaan. Ja juhlan jälkeen on poutasää. Tarpeeksi lämmin pihalla oleiluun. Kasvit tarvitsisivat vettä, mutta en jaksanut. Toivottavasti jaksavat sinnitellä huomisiltaan. 

Väsynyt, mutta niin onnellinen. Kiitollinen.