Kävimme kuopuksen kanssa katsomassa kevään etenemistä. Kuuntelemassa kun ei kuulu mitään. Hengittämässä metsää ja jään alla lymyävää merta. Ilmat oli koko viikonlopun ajan surkeat ja se sai taas luulemaan, että olisi parasta pysytellä sisällä. Oikeasti parasta oli tehdä tämä retki, olla metsässä ja rantakallioilla. Miksi sitä antaakin itsensä jatkuvasti mennä saman halpaan? Jäädä monesta hyvästä hetkestä paitsi?
Oli kuljettava polun pientareilla tai poikettava ihan metsään. Jää ja lumi oli kadonnut monesta kohtaa, mutta pysytteli edelleen tiukasti polulla. Pahimmissa paikoissa oli otettava kuopuksesta mallia ja lasketeltava peppumäkeä. Olin valinnut tälle retkelle niinkin viisaat jalkineen, kun kumisaappaat. Ei kastunut sukat, mutta kastui housuntakamukset. Pystyssä kun ei vaan kumikengillä pysynyt.
Tästä vaan jäämäkeä alas rappusille, mutta miten?
Laske äiti mäkeä. Ja äiti laskee.
Rupesin siinä miettimään, että milloin on kaduttanut se, että tuli lähdettyä johonkin. Ei tullut mieleen mikään muu kuin ne venemessut. Ja niidenkin oheisohjelma oli ihan lähtemisen arvoinen asia. Jokainen lähtö ei tarkoita taivaskokemusta tai elämän hienoimpaa hetkeä, mutta pääsääntöisesti virkistyn poistuessani normaalin arkeni ulkopuolelle. Kävelyretkelle, viikonloppulomalle, kyläilyreissulle tai lomamatkalle. Ja pienenkin pyrähdyksen jälkeen sitä arkeakin jaksaa taas paremmin.
Teen siis parannusta lähiseuturetkeilyn suhteen. Sen lisäksi minulla on järjetön matkakuume. Kesälomaa minulla on kaksi viikkoa elokuun alussa ja muu perhe lopettaa lomansa elokuun 10. Olen kuumeisesti yrittänyt löytää jotakin kolkkaa tässä maailmassa, jonne tämän kokoinen perhe pääsisi elokuun ensimmäiseksi viikoksi ilman, että siitä pitäisi maksaa itsensä kipeäksi. Vaikeaa tuo näyttää olevan. Paikkoja, jonne pääsee lentämään suhteellisen edullisesti on tutkimukseni mukaan: Barcelona, Madrid, Dublin ja Lontoo. Mutta se yöpyminen;(. Nyt otetaan kaikki hyvät vinkit vastaan edullisten majapaikkojen tai matkakohteiden suhteen. Hienoa olisi, jos selvittäisiin tästä matkasta sellaisella 350€/hlö. Sisältäen lennot ja majapaikat kuudelle. Olisiko tietoa? Onko sinulla matkasuunnitelmia tulevalle kesälle?
9 kommenttia:
Kevään etenemistä on mukava seurata,joten kiitos tästä virtuaaliretkestä,näyttää jo osittain keväiseltä. Ja hienot kuvat. Toivottavasti löytyy sellainen kohdo johon pääsette kaikki ilman että kukkaro kevenee liikaa. Majapaikkojen suhteen joku AirBn on varmaan paras ja edullisin vaihtoehto.
Tuo on niin totta etta lahtemista harvoin katuu vaikka joskus se lahteminen on vaan niin vaikeaa, kuten tanaan. Jaa-a lomasuunnitelmat on viela muhimassa, Turkissa tana vuonna ja jossain lahialueilla pyöritaan. Muuta en osaa neuvoa kun etta Espanjassa on ainakin ruoka/juoma/ravintolaelama halpaa jos sielta löytyisi joku hyva paikka?
Minä kotoilin koko viikonlopun,se etten lähde vl: na ulos on minulle melkoisen harvinaista, mutta syy oli juurikin viileähkö ja harmaa sää.
Nyt esitit kyllä vaikean kysymyksen kesän lomakohteeksi 350 €/ hlö?! Lennoista tulee koko ajan tarjouksia, mutta usein majoitus on sitten se mikä lohkaisee ison summan.Barceloonaa ja Maltaa suosittelen oman kokemukseni perusteella:)eivät kyllä valitettavasti taida osua tuohon hintahaitariin.
Jael: Avasit nyt eteeni ihanan mahdollisuuden. KIITOS. Taidamme päästä sen kautta käsiksi alkuperäiseen unelmaamme. Kerron sitten, jos hyvin käy.
Petra: Minusta on täällä tullut varsinainen jämähtäjä. On liian helppo jäädä kotiin. Mutta matkalle halajan jatkuvasti. Tuota myös mietimme, että yksi oleellinen asia on se, mitä asiat kohdemaassa maksaa.
Carola: Nyt alkaa hahmottua matka ja se mitä matkalta haluamme. Saatamme onnistua tuohon hintaankin löytämään sitä mitä haluamme. Hauskaa. Tässä juuri mietimme miehen kanssa, että nimenomaan matkoista on jäänyt niin monia ihania muistoja, että niitä mielellään haluaisi lisää.
Olin tyttären kanssa edullisesti, vajaa 350e per nokka, norwegian reissulla Dublinissa 5vrk. Hintaan kuului suorat lennot, hotelli ja aamupala.
Minun oli hyvä pysytellä sisällä, sillä nyt tuntuu että flunssa on voitettu. Kamalan luikkaita paikkoja näyttää polulla olleen. Huh! :S Lähteminen kannattaa, pienellekin retkelle, vaikka joskus se lähteminen laiskottaa. Mutta sitten kun saa itsensä ylös, ei kaduta lainkaan. Keväisen Rooman matkan lisäksi ei ole tiedossa mitään kesämatkoja. Lontoo on tosin alkanut viehättää. Ehkä sinne sitten jossain vaiheessa seuraavaksi. Ja totta, ei lentäminen esimerkiksi ole nykyisin kalista, mjttamajoittuminen haukkaa ison osan budjetista.
Hyvää alkavaa viikkoa!
Mimon mami: Dublinia olen katsellut, mutta elokuussa hinnat ovat korkealla hotelleissa. Kiertoajelu Irlannissa kiehtoisi erityisesti, mutta auton vuokra ja majoituspaikkojen etsintä lisää haastetta ja hintakin karkaa korkealle.
Hurmioitunut: Toipilaan on hyvä vältellä kylmiä ilmoja. Aluksi tuntui viileälle, mutta kummasti se keho lämpeää, kun liikkuu. Keväinen Rooma tuntuu ihanalle idealle. Nauttikaa!
Jos joku voi esim yön ajaa autoa tai voitte uhrata ajomatkaan päivän ees-taas, voisi olla aika eksoottista olla 5-6 päivää Utsjoella: maisemat ovat huikeat, Norjan puolella olisi päivän reissuksi tarjolla todella hyviä paikkoja, Tenojoki aivan mahtava, tuntureihin pääsee hyvin ja mökkimajoitus ko. ajalta olisi edullinen. Jos päivällä ajelee, pysähtymispaikkoja on vaikka kuinka.
Anonyymi: Minä ehdottomasti haluan vielä joskus tehdä sellaisen Pohjois-Lapin matkan, joka vie aina Jäämerelle asti. Mieskin kaipaa paljaille tuntureille. Mutta luulen, että se matka on vain meille kahdelle, meidän lapsia se ei tunnu kiinnostavan tipan vertaa. Urbaanit suurkaupungissa kasvaneet mukulat:).
Lähetä kommentti