Tein viimeisenä matkapäivänä itselleni New Yorkin parhaat palat-listan kymmenestä lempijutustani siellä. Laitan ne nyt heinäkuun aluksi tulemaan. Heinäkuun aluksi. Kuka voisikaan uskoa, että tässä on jo kesäkuu mennyt ja kesä melkein puolessa?
1. HARLEM
Se tunnelma. Rosoisuus. Oikea elämä, joka valui kaduille. Mies laulamassa itsekseen, huutelut kadun yli, mustien kulttuuri, jumalanpalvelus ja ihanaakin ihanampi New Yorkin kotimme, La Maison d'Art.
2. CONEY ISLAND
Persoonallisuus ja tunnelma, jossa aistii myös menneisyyden. Pieni paikka on helposti hallittavissa. Päivän kruunasi Friikki-show, joka osaltaan myös antoi Coney Islandille sielun.
3. BROADWAY MUSIKAALI
Jos aamulla ottikin niin päähän se lippujen kanssa sählääminen ja kaikki siitä aiheutunut vaiva ja rahanmeno, palkitsi musikaali sitä kuulemaan ja katsomaan tulijan. Broadwayn tunnelma teatterissa ja upea esitys. Kunpa olisimme voineet katsoa myös sen Leijonakuninkaan ja…
4. KESKUSPUISTO
Kaupungin keuhkot. Mikä ihana puisto, jossa riittää monenlaista paikkaa istuttavaksi ja katsottavaksi. Erityisesti pidin tästä venelammesta ja näkymistä, joissa pilvenpiirtäjät pilkistävät puiden takaa.
5. TOP OF THE ROCK
Ihmiselle, joka rakastaa katsoa kattoja. Loistava näköalapaikka kaupunkiin. Parasta juuri näin, hetkeä ennen kuin luonnon valo sammuu ja kaupungin valot syttyy.
6. HIGH LINE
Ihana idea ja toteutus. Muuttaa vanha ja rapistunut rautatie puistoksi joka kiertää kaupungin yläpuolella.
7. TENEMENT MUSEO
Katsaus siirtolaisten arkeen ja elämään. Museo oli pieni ja siksi ehkä minulle juuri sopivan kokoinen sisäistettäväksi. Museon kirjakauppa oli myös tutustumisen arvoinen.
8. CHINA TOWN YMPÄRISTÖINEEN
Kiina ja muutkin nämä pienet omat maailmat tämän suurkaupungin keskellä. Oli hauskaa, kun huomasi kadun yli käveltyään siirtyneensä ihan toisenlaiseen ympäristöön. China Townin viehätys oli nimenomaan ruokakaupoissa. Mitä ihmettä tuokin on?
9. BROOKLYN BRIDGE
10. TIMES SQUARE
Pieninä annoksina. Hyvin pieninä. Se kaiki överiys mikä tähän kohtaan liittyy. Päivällä ja iltavalaistuksessa. M&M maailma hyvänä esimerkkinä. Voi hyvänen aika sentään.
Vertailun vuoksi pyysin esikoista kirjoittamaan oman listansa ja tältä se näyttää:
1. Musikaali
2. Times square
3. Harlem
4. Coney Island
5. Siirtolaismuseo
6. Central Park
7. Starbucks
8. Delit
9. Little Italy
10. Meidän hotelli ja Jesus is Lord market!
+paras tavaratalo: TARGET
2. Times square
3. Harlem
4. Coney Island
5. Siirtolaismuseo
6. Central Park
7. Starbucks
8. Delit
9. Little Italy
10. Meidän hotelli ja Jesus is Lord market!
+paras tavaratalo: TARGET
Aika lailla samojakin asioita. Mikähän mahtaisi olla sinun suosikkisi?
Heinäkuu. Huh. Nyt minun mielestäni voisi vähän seisautella niitä kelloja, jotta ehtisi nauttia tästä Suomen kesästä. Jos päivät laukkaa tätä vauhtia, en ehdi. Olen vieläkin ajasta sekaisin. Nukun noin viittä tuntia yössä. Uni karkailee joko illasta tai aamusta tai sekä että. On niitä mansikanpoimijoita ja mies aloitti esikoisen ajo-opetuksen. Jääkaapin ovessa on lista asioista, joita meidän oli tarkoitus tänä kesänä tehdä kodin hyväksi. Kivijalan maalausta, takapihan nurmikko, aidan maalaus, parvekkeen laudoitus jne. jne. Eniten kaipaisin sellaisia päiviä, jolloin ei olisi pakko tehdä mitään. Olla vain ja nauttia hetkistä. Tänään sain sellaisen hetken. Istuin oven vieressä penkillä ja join kahvia. Herne kasvoi yli tukilankojen, aurinko paistoi ja kahvi oli niin hyvää. Kiitos hetkistä, Herra!
18 kommenttia:
Kiva lista, samoin myös tyttäresi.
NYC:ssä nähtyjä:
1. The American Museum of Natural History
2. Ihmisten paljous ja kirjo
3. Subway tanssijat ja esiintyjät (kun ei sinne Broadway'lle menty)
4. Central Park
5. Koreatown (nuorten suosikki)
6. Chinatown and Little Italy
7. Pienet kahvi/wieneri-trailerit aikaisin aamulla katujen risteyksissä
8. Yksi pieni art supply kauppa (en muista nimeä, mutta tyttö tykkäsi ja lisää niitä olisi pitänyt koluta)
Paljon jäi näkemättä 3 päivää oli aivan liian vähän meille. Ihku päästä sinne joskus uudelleen...
Kiitos paljon sinun matkarapostista ja ihanista kuvista.
Vautsi. Tutun kuuloisia nimiä ja paikkoja elokuvista ja blogeista ja nyt myös sinunkin kuvistasi, mutten ole itse tosiaan koskaan päässyt käymään. Olisi kyllä kiva päästä!
Voi kun löytyisikin matkakaveri niin lähtisin koska vaan!! Paitsi en just nyt kesällä 😉
Yksinkin lähtisin, mutta hotellihuone yhdelle on liki samoissa kuin kahdelle, joten ei kärsi.
Vaikea olis omaa listaa tehdä varsinkaan missään järjestyksessä kun en oikein meinaa keksiä edes mitään mistä EN pidä siellä!
Mutta jokunen:
Musikaalit
Times Square
Top of The Rock
Intrepid
Madame Tussaud
Brooklyn Bridge
Iltaristeily
Ja paljon paljon muuta!!
Mitä haluaisin vielä nähdä:
Musikaaleja
Museoita
High Line
WTC:n alue, se oli vielä täysin työmaana viimeksi
Ihana, ihana Manhattan ❤️
Amerikkalaiset ovat ottaaneet mallia Roomasta tuohon soutelujärveen.
Lopetit blogisi hetkistä kiittämällä. Satutko tuntemaan Ann Vaskompin kirjan Tuhat lahjaa? Kiitoksesta siinäkin kyse. Kanadalaisen kuuden lapsen äidin ja maanviljelijän vaimon liki kulttikirjaksi noussut teos. Oli ilmestyttyään 60 viikkoa New York Timesin bestsellerlistalla. Nyt näyttää taas löytyvän meiltäkin. Suosittelen, minuun ainakin jätti jäljet ja kirjaan palattava aina uudelleen. Anisi
Lissu: Subway tanssijoista saimme pienen maistiaisen, kun juuri lentokentälle takaisin palatessamme vaunussamme yksi mies esitti taitojaan.
Matkatar: Ehkä vielä näet omin silmin ja teet sinun listasi.
Pepi: Me emme menneet WTC:n alueelle nyt ollenkaan. Ja varmasti on paljon asioita mitkä muuten vain jäivät näkemättä. Jota emme tienneet olevan olemassakaan. Mutta eihän sitä kaikkea olisi pystynyt samalla kertaa näkemäänkään. Toivottavasti saat reissukaverin ja pääset vielä matkaan.
Anonyymi: Olen käynyt Roomassa, mutta en muista nähneeni soutelujärveä. Missä päin kaupunkia se on?
Anisi: En muista nähneeni tuollaista kirjaa. Pitääpä laittaa korvan taakse. Paljon ois aihetta lapsella kiittää. Menee vain helposti lisää tahtomiseksi.
Soutujäri on Villa Borghesen puistossa, Giardino di Lago Roma. Järven rannalla seisoo myös kaunis Esculapion temppeli.
Vaikka Rooma on pieni kaupunki verrattuna New Yorkiin niin silti se vaati aikaa tutustua, sillä niin paljon nähtävää sieltä löytyy. Joidenkin mielestä Rooma vaatii koko elämän, vähintäin...
New York on kiehtova ja mielenkiintoinen ja moninainen,ja siellä löytyy paljon paljon katseltavaa. Itse pidin eniten Brooklynistä,jossa asustimme. Välillä kävimme tietysti Manhattanissa. Mutta vaikka pidinkin New Yorkista,niin esimerkiksi elokuussa se oli ahdistavan kostean kuuma kuten täällä Israelissa rannikkoalueella,monet paikat oli rumia vaikka kaunettakin löytyi tosi paljon. Yksi paikka jota voisin suositella on ihana Cloisters
http://www.metmuseum.org/visit/met-cloisters
Myös Brooklynin botaaninen puutarha on upea.
Ja New Yorkin ruokamaailma on tosi mahtava! Mutta kaikesta huolimatta tunsin oloni paljon kotoisammaksi Miamissa....
Omat muistoni ovat vuodelta 1971! Olin silloin au-pairina New Hamshiressä. Ennen Suomeen paluuta tulin Greyhoundilla Bostonista NYCiin, bussi ajoi Harlemin kautta,siihen aikaan valkoihoisilla ei ollut asiaa Harlemiin, joku bussissa kuvasi Harlemia ja nuori poika heitti bussia cocispurkilla.
Coney Islandissa kävin, pari valokuvaa muistuttaa siitä, ei muuta.
Kävin Braodwayllä katsomassa Hair-musikaalin, ihanaa. Ostin Carol Kingin Tapestry albumin (you´ve got a friend ym.), jonka valitettavasti myin keräilijälle muutama vuosi sitten.
Kävin Vapauden patsaan kruunussa ja YK:n päämajassa.
Kiitos kun veit minut NYCiin uudelleen:)
Anonyymi: Kiitos tästä tiedosta. Jos joskus vaikka vielä tieni veisikin takaisin Roomaan? Minusta tuntuu, että jokainen rakastamasi kaupunki vaatii sinulta elämän, ennen kuin se on antanut sinulle kaikkensa. Sama kuin tuo aviomies. Aina siitä löytyy jotakin uutta mitä rakastaa ja ihmetellä:).
Jael: Museoita emme jaksa loputtomasti kiertää. Täytyy siis valita aina vain muuta reissua kohden. Ja jos menee taidemuseoon, kannattaa miettiä, että ottaako lapsia mukaan… Niitäkään lapsia, joista tulee juuri täysi-ikäisiä:).
Tuija: Voi miten kiva, että jaoit nämä muistot. Luulen, että kaupunki saattaisi olla hieman muuttunut, jos kävisit uudelleen? Meidän esikoisella on vankka suunnitelma lähteä au-pairiksi Amerikkaan kunhan lukiosta valmistuu.
Kiitos näistä matkajutuista! Sinulla on kyllä erinomainen taito tuoda asioita julki ja "yksinkertaisesti" selkeästi. En ole koskaan aiemmin edes miettinyt New Yorkin matkaa, mutta nyt kyllä kiinnostaa. Etsittekö etukäteen netistä kaiken mitä haluatte nähdä, vai menittekö mihin nenä näytti? Sehän on ihan mahdottoman suuri paikka ja monesti olen miettinyt oiko normaali valkonaama siellä noin vain kävellä.....mutta ilmeisesti voi ihan joka puolella.
Mine, sinä ymmärsit minua väärin. "Minusta tuntuu, että jokainen rakastamasi kaupunki vaatii sinulta elämän, ennen kuin se on antanut sinulle kaikkensa. Sama kuin tuo aviomies. Aina siitä löytyy jotakin uutta mitä rakastaa ja ihmetellä:)."
Tuolla tarkoitin sitä että kaikki jotka ovat käyneet Roomassa sanovat niin että yksi elämä ei riitä näkemään Roomaa. Se on ihan yleinen sanonta.
Minä en omista tunteistani sanonut mitään. Minulle riitää omat tunteet en niistä juuri hiisku ulospäin. En halua myöskään mielelläni kertoa milipiteitäni, sillä ketäpä ne kiinnostaisi. Siinä mielessä olemme tyystin vastakohtia. Sinä elät tunteella kaiken aikaa ja sinulla on suuri tarve ilmaista ne.
Joten anteeksi jos et voinut ymmärtää tarkoitustani. Parasta on että vaikenen taas.
Suomi uusin silmin: Luin etukäteen New Yorkin Mondo-oppaan ja alleviivasin sieltä ne asiat, jotka minua kiinnosti. Samoin teki esikoinen. Näiden perusteella valittiin ne MUST-kohteet ja muuten mentiin kyllä fiilis pohjalta.
Anonyymi: Kyllä minä mielestäni ymmärsin mitä sanoit. Roomassa riittää ihmettelemistä koko elämän ajaksi, jää jopa jotakin näkemättä. Minusta se vain pätee muihinkin kaupunkeihin, joista olen kiinnostunut. Jos joku on sinulle mielenkiintoinen, sieltä aina löytyy jotakin uutta katsottavaa ja löydettävää. Ja välillä ne tututkin asiat näkee uusin silmin ja uudessa valossa.
Kyllä minä olen tunneihminen, mutta en tunteella käyvä siinä mielessä, kun olet ehkä ymmärtänyt. Ennemminkin optimistinen realisti. Kiinnostunut myös muiden mielipiteistä kuin omistani. Harmillista, että koet minun lukevan sinua aina väärin.
Kiitos ihananainen Mine!
Lähetin tämän jutun kierrolle toistenkin luettavaksi♥♥♥
Aili: Mukavaa, että pidit. Toivottavasti hyödyksi ja iloksi myös muille.
Hieno matka teillä, tekis mieli lähteä sinne. Se hedelmä taitaa olla rambutan, olen nähnyt niitä Aasiassa.
Olen seurannut varsin passiivisesti blogeja koko kesän ajan, joten nyt vasta luin sinunkin New York -postaukset. Hirmu kurjaa tuo, että mies joutui jäämään Islantiin...mutta tämä lista oli tosi kiva. Me kävimme New Yorkissa yli kymmenen vuotta sitten ja harmittaa, kun Harlem jäi silloin käymättä. Ensi kerralla. Samoin kävisin tuolla High linella, jos nyt matkustaisin. Silloin sitä ei vielä ollut olemassakaan.
Allu: SInun pitää ehdottomasti sitten lähteä!
Kirjailijatar: Mieshän tuli sitten perästä. Millainenhan Harlem mahtoi olla kymmenen vuotta sitten?
Lähetä kommentti