sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

KAUNISSAARI KAIVATEN

Ensimmäisen kerran kävin saarella lapsena. Ei mitään mielikuvia koko reissusta. Miehen kanssa purjehdimme sinne kaksin silloin ajalla ennen lapsia. Nekin muistot ovat hatarat, mutta ilmeisen vahvat. Junnun tavoin olen kaivaten muistellut Kaunissaarta yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Halunnut päästä sinne takaisin. Mutta kun ei ole ollut sitä venettä ja tuurimaksut olisivat nousseet tähtitieteellisiin summiin koko perheen reissussa, on saareen meno aina siirtynyt siihen seuraavaan kesään. Viime kesänä jo kuulin, että saarelle pääsisi yhteysaluksen kyydissä ilmaiseksi. Ei vain ollut sitä aikaa. Tänäkin kesänä aika on ollut kortilla. Viime viikonloppuna ollut hääpäiväkin hiipui ohi ystävien väliaikaismuutossa. Silloin päätin, että seuraavana viikonloppuna me korvaamme sen Kaunissaaressa. 





Yhteysalus nappaa meidät kyytiin Kuusisen satamasta ja merimatka Kaunissaareen kestää reilun tunnin. Ilma on pilvinen, mutta lämmin. Istumme aluksen kannella ja vedän meren tuoksua sisään. Lapsuuden kesäni saariston lapsena vietettiin Harvassaaressa, joka ohitetaan matkan aikana. Tämä kaikki on piirretty minuun ja tässä on hyvä. Meri, veneet, saaret ja rantakalliot. Meren tuoksu, aallon liplatus ja Tiiran huuto.




Kaunissaaren kotimme löytyy ihan kalastajakylän laidalta. Vanha Nahka-aitta on loistava valinta sille, joka ei ärsyynny ravintolasta kuuluvasta musiikista. Yöpymisen hintaan kuuluu saunavuoro viereisessä rantasaunassa. Ravintolasta saa ruokaa ja vieressä on kauppa. Meillä on omat eväät ja terassilla grilli niiden valmistukseen. 






Merkkejä Kaunissaaren asutuksesta on jo vuodelta 1560. Katolinen kirkko omisti saaren ja siellä sijaitsi kolme kalastustilaa muutaman kymmenen vuoden ajan. Seuraavat asujat saapuivat vuonna 1613, mutta eivät viipyneet montaakaan vuotta. Sitten vuonna 1642 muutti virolahtelainen perhe saareen ja jäi sille tielleen. Sen jälkeen saaressa on muutamia kato- ja sotavuosia lukuunottamatta ollut jatkuvasti asutusta. 

1900-luvun alussa saaren asukasluku lähti nousuun. Kaunissaaressa syntyi paljon lapsia ja koulun rakentaminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 1901. Koulu toimi myös kylätoiminnan keskuksena. Enimmillään asukkaita oli saaressa vajaa kolmesataa. Pääelinkeinona oli kalastus, joka edelleen mahdollistaa ympärivuotisen asumisen saaressa. Liekö helpomman elämän toive ajoi saarelaisia mantereelle? 1950-luvulla koulu lakkautettiin ja väestö väheni nopeassa tahdissa. 1970-luvulla ympärivuotisia asukkaita oli saarella enää 37. Nykyään vain viidestä kymmeneen. Kesällä asukasluku sen sijaan nousee kesäasukkaiden saapuessa saareen. Tuntuu myös, että saariston vanhat suvut ovat tiukasti kiinni Kaunissaaren elämässä ainakin kesäisin.







Asumme siis yhden yön Kaunissaaren eteläpäässä sijaitsevassa kalastajakylässä. Sen vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvulta. Kylä on rakennettu tiiviisti ja aidattujen pihojen välissä kulkee vain ihanat kapeat kujat. En lakkaa ihastelemasta taloja ja venevajoja ja mietin, että mitkä taloista on edelleen ympärivuotisessa käytössä. Sähkö saareen saatiin vasta vuonna 1982 ja vesijohdot 1989. Kauppa ja kahvila avasi ovensa 1988. Täällä on siis eletty melkoisen yksinkertaisesti ja säitä kunnioittaen näihin päiviin asti. Vaalittu vanhaa ja hyväksi havaittua. Onneksi.



Miten ihania teitä ja kujia. Punamullalla maalattuja taloja.







Istumme iltaa rannalla. Savupiipuista nousee savu saunojen lämmetessä. Meri on tyyni. Uimaan tulleista lapsista lähtevän äänen lisäksi ei kuulu mitään. Me kaksi vanhaa varista muistelemme. Kerron lapsuuden saaristolaiselämästä. Siitä miten saari piti aina kiertää. Maistella ruohosipulia ja hyppiä kiveltä kivelle. Miten laiturin viereiseltä kalliolta kalastettiin ja halstrattiin kalat rannan nuotiossa. Oli se yksi tyttö, joka halusi syödä kalojen silmät. Pujahdettiin telttaan ja nukuttiin syvää unta. Mieheen meri ja rantakalliot piirtyivät kai purjehduksen myötä. Loimme yhteiset muistot auringon lämmittämillä kallioilla iltaa istuessa. Oli tyynet ja tuulisemmat retket. Yksi mereen uponnut ankkuri ja monta muuta muistamisen arvoista hetkeä. Vielä joskus me ostamme sen veneen ja purjehdimme kohti uusia seikkailuja. Sitä ennen voimme minun puolestani tehdä Kaunissaaresta joka kesäisen hääpäiväperinteen. 

7 kommenttia:

Carola Lehtonen kirjoitti...

Ihanan näköinen paikka,oikea saaristolaisidylli!

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen ollut yhden kesän ravintolassa töissä siellä, silloin sen nimi oli Kaunissaaren Maja.Aikaa tästä on jo yli 20 vuotta, mutta yhtä kauniilta näyttää.
T. Kirsi vakkarilukija Turusta

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Justiinsa sitä. Idylli. Tosin mietin sitä todellista arkea tuolla saaressa talvella ilman kauppaa, vesijohtoa ja sähköä. Tuntuikohan idylliltä?

Kirsi: Kaunissaaren maja se on edelleen. Ja jos muistat niin tämä Nahka-aitta on siinä ihan vieressä. Se kunnostettiin muutama vuosi sitten matkalaisia ajatellen yöpymiskäyttöön. Nahka-aitan vieressä on Kaunissaaren majan työväen aitta ja sitten se pikkuruinen sauna, jota saatiin käyttää. Yöllä kuunneltiin aitan parvella, kun Mikko Perkoila laulatti porukkaa ravintolassa. Hänellä on kuulema Kaunissaaressa mökki. Varsin ihana kesätyöpaikka!

Anonyymi kirjoitti...

Siellä työväen aitassa minäkin asustin, täytyykin suunnitella vaikka ensi kesäksi retkeä sinne. Ja kiitos vielä kuvista, tuli muistot mieleen ��
Kirsi

Satu kirjoitti...

Kaunissaari näyttää ihanalta! Olen käynyt Kaunissaaressa kerran lapsena, ja siitäkin on jäänyt huonot muistot. Ainoa asia, jonka muistan retkeltä, on se, että unohdin kiikarit saareen, ja äiti oli vihainen. :-D

Myöhästyneet hääpäiväonnittelut! Meilläkin oli muuten hääpäivä viime viikonloppuna!

Pepi kirjoitti...

Ei ihme, että on jäänyt jo lapsuudesta mieleen. Jokaisella meillä varmaan on ne omat lapsuusmaisemamme, joihin toivoisi voivansa palata, mutta tuskin monella on ne pysynyt noin muuttumattomana kuin tuon voi kuvitella pysyneen vuosien saatossa. (Ainakin omani on muuttunut tyystin toiseksi)
Kaunista!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirsi: Hyvä aittahan se oli työväellä:).

Satu: Ihanko totta? Onnea teillekin! Meillä siis The Päivä on 16.7 ja yhteisiä vuosia on nyt takana aviossa 22.

Pepi: Minun sielunmaisemani onneksi on pysyvämpää sorttia, sillä meri ja rantakalliot ei kovin äkkiä muutu:).