sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

MITÄ TAPAHTUI PUUTARHASSA?

Mies on lomalla. Mikä onni se onkaan tällä ensimmäisellä viikolla ollut pihamme suhteen. Salaojahässäkkä seisoo. On saatu pari tarjousta ja kuultu/luettu kasapäin eriäviä mielipiteitä siitä kuinka homma pitäisi hoitaa. Tai mies on kuullut ja lukenut, jos nyt tarkkoja ollaan. Minä olen se perheen "tehdään nyt heti jotain-tyyppi". Mies on se "ota perusteellisesti selvää, kilpailuta ja tee päätös sitten, kun olet varma siitä mitä teet-tyyppi".  Koska hän ei vielä ole varma, eikä koko Suomen ammattilaisetkaan keskustelupalstojen mukaan ole varmoja, saa salaojia vielä odotella. Eikä tämä salaojahässäkän odottelu yllätyksekseni edes minua liikoja puristele. Ehkä minuun näin keski-ikäistymisen myötä on valahtanut aimo annos kärsivällisyyttä?

Kesäkuun alussa sain sen sijaan kohtauksen koskien puutarhaani. Kaupassa oli jo siemenperunat myyty  loppuun ja muutenkin alkoi urani puutarhurina näyttää toivottomalta. Olin myöhässä. Omat taimet ei kasvanut. Kuinka ylipäänsä voin istuttaa ja kylvää mitään, kun salaojahässäkän seisoessa ei myöskään yläpihan hyötypuutarhassa tapahtunut mitään? Siitä kun olisi pitänyt kuoria maata pois. Levitellä 75 neliön alalle sepelit. Iskeä kasvilavat paikalleen ja täyttää ne mullalla ja vasta sitten pääsisi tosi toimeen. Tässä kohtaa mies ryhtyi toimeen. Mitä koneista, kun on lihakset?



Tästä siis lähdettiin. Kuva otettu joskus aiemmin, ei lehtiä puissa.


Keskiviikkoiltana palatessani leiriltä näytti jo tältä. Lapio oli heilunut ja koko ala oli kaivettu:). Katkottu samalla aika monta koivun juurta:0. Kuva napattu aamulla aikaisin ennen leirille paluuta.


Torstaina kotiin saapuessani oli sepelit paikallaan. Väri ei nyt kerro totuutta, sillä sadetta kaivataan pesemään sepelistä hiekka pois. Oikea sana ei ole sepeli, mutta ymmärrätte yskän. 

Perjantaina mies oli hakenut kuorman multaa ja minä ostin tarjousmultaa lisäksi säkeissä leiriltä palatessani. Nopea kiekaus myös kaupan taimimyymälän kautta ja alkoi omatkin kädet päästä tosi toimeen. Ilta siinä meni, mutta kymmenen maissa minulla oli hyötypuutarha, jossa kasvoi perunaa, kirsikkatomaatteja, herneitä, mansikoita, chiliä, vihannesportulakkaa, porkkanaa jne. Tai TOIVOTTAVASTI pian kasvaa.







Vajan seinustan lämpimään kohtaan mies teki myös laatikon tomaateille. Huomatkaa myös Helmin kesäkoti oikealla. Sekin lomalaiseltani syntyi sivujuonteena:).


Tulppaanit vielä kukkii. Ja omenat aloittivat tällä viikolla. Kaunokaiset! 


Yläpiha alkaa siis olla kasvunihmettä vaille valmis. Vanhan penkin kuskasin sinne päätyyn, ehkä huomasittekin kuvissa. Siinä voi sitä kasvunihmettä pysähtyä kupposen kanssa katselemaan. Ehkä sen viereen kaipaisi vielä jotakin kukkivaa, mutta muuten olen tyytyväinen. Kiitos kultaseni! Ja kiitos lapset, kun olitte olleet auttamassa soran kuskaamisessa! 

Alapihalle on nyt kannettu yläpihan ylimääräinen maa. Siellä on tarkoitus siirrrellä puskia, kaivaa ylös juurakoita. Täyttää kuopallaan oleva maa ja istuttaa lopuksi uusi nurmikko. Sitten, kun päästään tuohon salaojahässäkän ohi. Hienoa olisi, jos elokuun alussa piha olisi kaunis ja siisti, kun juhlitaan kakkosen rippijuhlia. Jos ei ole, niin katsellaan sitten juhlissa tuota äidin kasvimaata:). Mitäs tykkäsitte? Aikamoinen mies minulla, vai mitä?

ps. Huomatkaa myös eilisiltainen Leiritervehdys-postaus. Olen siis ihan villiintynyt kirjoittelija ja postauksia tippuu niin kiihtyvällä tahdilla, että epäilen teidän tippuvan kyydistä:).

12 kommenttia:

Carola Lehtonen kirjoitti...

Niin hienot istutukset teillä....hyvä sinä ja koko perheenne...jännityksellä ja suurella mielenkiinnolla seuraan miten sinun satosi kasvaa...täällä paljon pienemmällä arsenaalilla , mutta taatusti yhtä innoissani:=)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä tekevä mies sinulla.

Me kaivettiin salaojaputket käsipelillä, epäilin ettei tule hyviä, vaan niin loppui vesien lätäköitymiset ja seisomiset pihalla. Seija

A kirjoitti...

Ihania 'lomalaisia' olette, jälkeä on syntynyt paljon! Onnistuneita kokemuksia teille kaikille kesältä 2015..;)

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille! ♥♥

Kirjailijatar kirjoitti...

Huh, kun te olette touhukkaita. Minä en ole saanut edes parvekkeen ruukkuihin vielä kukkia. On ollut niin paljon kaikkea muuta...hmm.

Anonyymi kirjoitti...

Olette te ahkeria! Leiriä ja pihanlaittoa. Hyvä mies ja hyvä vaimo.

Minun puutarhanhoidoksi riittää tällä hetkellä kirvojen tappaminen ruusuista. Kastellakkaan ei vielä hirveästi tarvitse, kun helteet antavat odottaa itseään ja silloin tällöin räpsäyttää sadekuuron. Uima-allasta ei lasten harmiksi ole vielä avattu. 23 asteessahan ei kukaan tarkene uida. Kesälomasuunitelmat ovat muhimassa. Toivelistalta löytyy visiitti teille. Katsotaan, miten ajelemme Suomea ristiin rastiin.

Onnittelut vielä työn jatkumisesta. Lomalaisille mukavaa lomaa, sinulle tsemppiä töihin!

H-M

MatkaMartta kirjoitti...

Oi, mikä piha! Mitkä kasvulaatikot ja vihannesportulakka :) Onpa Hra Paluumuuttaja ja Paluumuuttaja-lapset olleet ahkerina ja sinä tietysti ahkerana leirillä. Muistakaa myös juoda sitä kahvia termosmukeista ja nauttia!

Pepi kirjoitti...

Siellähän pistettiin tapahtumaan vauhdilla!!
Ja laatikoissa on kasvunihmettä jo enemmän kuin täällä :D
Täytyy näköjään vaan tarttua tuumasta toimeen, minäkin paria ongelmakohtaa äimistelin viikkotolkulla, tänään ne tuli tehtyä kuin huomaamatta.

Ensi viikolla pitäis alkaa kelien jo lämmetäkin, silloin voi sitten odotellakin jo kunnon kasvupyrähdyksiä, toivottavasti pottulootassakin...

Ja ainakin täällä on tänään pörinä ja surina käynyt omppupuussa, on kuulemma pölyttäjistä pulaa joka puolella, toivottavasti näkyy teilläkin!

Iloa puutarhurointiin ♥

Mäntylän Mummi kirjoitti...

No voi, hieno kasvimaa teillä ! Meilläkin on tuo sama roolijako; Miulla on idea nyt aletaan- tuumitaanpas ensin perusteellisesti...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirsi: Minä sanoin, että "onpas nyt jännittävää nähdä, että mitä tästä tulee." Mies siihen: "Varmaan yhtä jännittävää puolelle Metsolalle, sillä sen verran on ollut tällä projektilla ihmettelijöitä." Paineet siis kasvaa:). Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Seija: Onpas teillä ollut urakka. Ei taitaisi meillä käsipelillä onnistua, sen verran on kiveä ja juurakkoa tiellä. Kallista vain on tuo teettäminen ja sehän siinä pelottaa, että jos maksaa tyhjästä. Eli vesi edelleen löytää tiensä kellariin?

Aili: Minähän olen lomalainen vasta heinäkuussa. Mutta vaihtelukin virkistää. On ainakin hieman toisenlaiset työt kyseessä.

Kirjailijatar: IHANA KUULLA. Minusta alkoi tuntumaan, että olen vihoviimeinen villahousu tässä hommassa ja kaikilla muilla on puutarhat jo täydessä kukinnassa. Mutta sinä taidatkin olla muilla mailla?

H-M: Onhan teidän nyt eh-dot-to-mas-ti tultava. Pääsettekö juhliin mukaan vai milloin on paluu?

MatkaMartta: Tänään ostin ruusun penkin viereen, joten kahvit on aikeissa siinä vielä hörpätä moneen kertaan. Tervetuloa, sinullekin kyllä tarjotaan.

Pepi: Kummasti sitä saa aikasiksi, kun ryhtyy vaan työhön. Suunnitteluun täällä on kanssa saanut aikaa menemään melkoisia määriä, mutta toivotaan niin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty…

Mäntylän Mummi: Molempia tarvitaan! Toinen tuuppaa, toinen jarruttaa ja niin löytyy sitten tasainen etenemisvauhti? Tämän minä suunnittelin, mies toteutti. Olen tyytyväinen!

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti saatte salaoja-asiat pikaisesti ja järkevästi (+ edullisesti) kuntoon ! Meillä on huonoja kokemuksia vuosien takaa salaojiin ja lähteisiin liittyen; onneksi ei ollut (ole) puutalo, niin säästyttiin talon kosteusvaurioilta ja korjaamiselta. Tarvittiin kuitenkin kaivuri, uudet salaojaputket, työmies, paljon lapioita, hyvät hermot ja tupakkaakin, jos sitä olisi joku polttanut; sekä "rahulia" niin kuin tuore yo-neito sanoo, kun tarvitsee tyttöjen yhteiseen autoon bensaa:"Saiskos rahulia? Tankki on tyhjä !"

Jutun juoni on siis se, että putket kuntoon ! Kostea tai peräti märkä kellari on kallis, kalliimpi tai peräti kallein juttu ! t: Tiina

Minä en ole puutarha-, kasvimaa- tai edes kukkapenkki-ihminen itse, mutta nautin kyllä muiden kauniista ja kasvavista pihoista, joten jään jännityksellä odottamaan vihreää aaltoa...

Satu kirjoitti...

Oi miten ihana hyötypuutarha!

Minä olen myös periaatteessa sellainen "tehdään nyt heti jotain" -tyyppi, mutta toisaalta olen myös aika hyvä vitkuttelemaan. :-)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tiina: Meillä on valmiiksi märkä kellari, joten sen suhteen ei voida mennä huonompaan suuntaan:). Talossa siis maakellari, johon tulee keväisin vettä sisälle. Yleinen vaiva täällä meidän alueella. Naapurustossa on salaojia tehty ja saatu sen myötä kuivat kellarit, jolloin ne voisi tehdä lämpimiksi tiloiksi. Mutta rahulia se vaatii melkoisen pinon, ennen kuin valmista tulisi.

Juuri hetki sitten kävi kaivinkone pihalla pyörähtämässä ja siirtelemässä pensaita. Pitänee lähteä vähän vielä tekemään viimeistelyä koneen jäljiltä:).

Satu: Toivottavasti hyöty tulee pöytään asti. Ja minähän vitkuttelen kyllä kanssa, kaikessa epämielyttävässä paperityössä yms.