keskiviikko 27. toukokuuta 2015

KUN SAI NIIN HALVALLA

Meillä molemmilla on työtä tulevanakin vuonna. Jihuu! Kirjoitin viime postaukseen, että se tarkoittaa mahdollisuutta lyhentää lainaa, antaa lasten harrastaa jne. Olen luvannut olla valittamatta tästä Suomen kalleudesta, joten älkää ottako tätä sellaisena. Totuus on kuitenkin se, että siten opiskeluvuosien on ollut taas totuttelemista siihen, että rahoja on ollut erittäin vaikea saada riittämään edes kaikkeen tarpeelliseen. Jokaisen kuun viimeisenä viikkona mietitään, että pitäiskö pistää visa vinkumaan, paastota kaupassa käymisestä vai elettäiskö Pyhällä Hengellä palkkapäivään. 

Istanbulissa asuessa rahaa tuli vieläkin vähemmän, mutta silti se aina riitti kunkin kuukauden tarpeisiin, jäi joskus jopa ylikin. Ravintoloissa ja kahviloissa käyminen ei ollut mitään luksusta, vaan niihin saattoi piipahdella tuon tuosta ilman budjettikriisiä. Vinkkailla kivoista paikoista myös muille siellä blogin puolella. No, olettekin varmaan huomanneet, että Paluumuuttajattaressa ei ole liiemmin ravintola tai kahvivinkkejä vilissyt. Niinpä. Ei ole tarvinnut ravintoloissa notkua eikä kahviloissa kahvitella. 

Mutta nytpä esittelen teille yhden kivan kaupan! Eikä tämä ole maksettu mainos tai muukaan blogiyhteistyö. Tämä on vain Paluumuuttajatar, joka sattui käymään pari päivää sitten tässä kivassa kaupassa ja osti tuleviin juhliin servettejä ja kertakäyttömukeja. Kun sai niin halvalla:D.



Ja vielä tehtaanmyymälä - aina vaan paranee.



Kävin tässä kaupassa joskus aikaisemminkin ollessamme Suomessa lomalla, mutta sitten unohdin koko puljun. Muutama viikko sitten satuin kävelyreissulla huomaamaan taas paikan ja muistin sen olemassaolon. Pari päivää sitten lähdin ostoksille. Lasten synttäreitä on tiedossa kesäkuun ajan ja elokuussa on kakkosen rippijuhlat. Servettejä siis tarvitaan ja kertakäyttöastioillekin on kesän aikana varmasti tarvetta. 





Kauppa sijaitsee Hovinsaaren perukoilla minun silmiini kauniissa vanhoissa tehdasrakennuksissa. Vieressä tehdään niitä servettejä ja kaupasta saa ostaa tehtaanmyymälä hinnoin. B-laatua ihan pikkurahalla. Kaupassa myydään myös kertakäyttöastioita, pyyhkeitä, lakanoita jne. Ainakin nyt muistan, että Finlaysonia, Marimekkoa ja Havia oli tarjolla. Kauppa oli tehty vanhaan tehdasrakennukseen ja se oli kaunis katsella. Hinnat olivat oikeasti tosi hyvät ja servetit ja kertakäyttökupit tuli ostettua. 





Tehtaan vierestä lähtevät vanhat puutalokorttelit. Ne rakennettiin aikanaan tehtaan työläisiä varten. Moni on valitettavan huonossa kunnossa. Hovinsaaren sijainti on loistava, mutta sen maine kaipaisi kiillotusta. Jotta puutalot saataisiin pelastettua, tarvittaisiin niihin asumaan remonttitaitoisia ja/tai remontin maksukykyisiä ihmisiä. Toivottavasti heitä löytyy, että alue saataisiin kunnostettua.





Jos siis asut näillä main ja tarvitset edullisesti lautasliinoja ja kertakäyttöastioita, kannattaa pistäytyä Kerta-kaupassa Runeberginkatu 25. Liike on auki ma-pe 10-18 ja la 9-14. Luulenpa itse tästä lähin ostavani servettini tuolta. Oletko muuten servetti-ihmisiä ylinpäänsä? Minä olen. Käytän servettejä lähes joka kattauksessa. Ja tätä kirjoittaessani sen tajusin, että ehkä sen(KIN) takia joudun huolehtimaan rahojen riittämättömyydestä joka kuun viimeinen viikko:(.

12 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kiva kuulla että ensi vuosikin on turvattu:) Suomessa ulkona syöminen on tosiaankin kallista;täällä esim, on Cofix-ketju ja sen kopio Cofizz,vähän joka nurkassa ja niissä maksaa joka tuote saman eli hieman yli euron,niin kynnys lähteä ulos kahville ei ole niin suuri.
Ihana kauppa teillä siellä ja muutenkin niin kauniin näköistä!

anumorchy kirjoitti...

Pitaahan hyvaa ja edullista kauppaa tai tuotetta mainostaa ja tietoa levittaa muillekin.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Onnittelut työpaikkojenne säilymisestä.Ja kyllä täälläkin ollaan sekä servetti että kynttiläihmisiä:=)
Rahan riittämistä miettii varmasti useimmat meistä...tuleva kesäloma....juhlakausi ja kesä..paljon kivaa tekemistä osa ilman rahaa vain nautiskellen mutta valitettavan moni tekeminen ja perusasiakin vaan vaatii sitä rahaa.Kannatan ehdottomasti huokeita ostoksia vaikka sitten niitä seuraavia kemuja varten vaikka vähän etukäteen kun kerran halvalla sai!

SaaraBee kirjoitti...

Just minulle sopiva kauppa ja hinnat kohdallaa. Tuon joka kerta Suomesta Marimekon lautasliinoja, joita annan lahjaksi ystäville ja käytän tietysti itsekkin. Täällä on nykyisin Tigerin myymälä ja siellä on mahtavat kynttilävalikoimat. Onnea työpaikoista teille molemmille. Suomen hinnat yllättävät joka kerta. Ulkona syöminen on kyllä uskomattoman kallista. Ainoastaan pizzaa saa edullisesti. En yhtään ihmettele , jos kuusihenkinen perhe joutuu kuun lopussa laskemaan pennosia, jo pelkästään ruoka maksaa maltaita.

Anonyymi kirjoitti...

...Työn ilon salaisuus sisältyy
yhteen sanaan -- ammattitaito.
Kun osaa tehdä jotakin hyvin,
siitä nauttii... (P.S.B)

Lämpimät onnittelut työpaikasta ! Iloitse rauhassa omasta puolestasi ja muidenkin, jotka tulivat valituksi ! Ikävä kyllä joku jää aina ilman, mutta se ei ole sinun syytäsi ! Pidetään peukkuja niille, jotka jäivät ilmat ja toivotaan, että jotakin muuta löytyy myös heille !

Kiireen keskeltä: Tiina

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Kaupan soisi kannattavan. Nykypäivän Suomessa moni kauppa vaan ei enää kannata. Monellakaan ei ole minkäänlaista ostovoimaa ja hintoja vaan hilataan korkeammalle.

Anu: Hyvää kannattaa kehua. Turhaa ei maksa mainostaa.

Kirsi: Kesäkuun alussa tulee onneksi kesälomarahat. Tosin nekin on jo vähän niin kuin etukäteen käytetty. Loppukuusta täytyy siis aina luontaisestikin keskittyä siihen ilmaiseen huviin:).

Vihreatniityt: Eikä se syöminen kotonakaan ole halpaa:(. Minkäslainen on Irlannin hintataso tänne verrattuna? Raaskiikos siellä käydä ulkona syömässä?

Tiina: Kiitos. Ammattitaidosta en osaa sanoa, mutta ainakin teen työni täysillä ja iloiten. Ainakin pääsääntöisesti. Ihannehan se olisi, että jokaisella voisi olla työtä. Mielellään sellaista, jota olisi ilo tehdä.

Satu kirjoitti...

Oi miten kiva kauppa! Ei tuollaista silloin ollut, kun minä asuin Hovarilla.

Entinen poika(tai lähinnä mies-)ystäväni oli muuten juuri tuommoinen remonttitaitoinen heppu, joka osti Hovinsaarelta vanhan ison puutalon ja rupesi remontoimaan sitä. Minäkin olin sitä maalaamassa ja remontoimassa. :-) En tiedä, onko taloa enää olemassakaan; pitäisi varmaan käydä joskus katsomassa.

MatkaMartta kirjoitti...

Onnea vielä molemmille töistä!! Oi, kuinka ihana kauppa. Servietit ja kynttilät on täälläkin in :) Suomessa ei taideta tosiaan enää syödä kunnon lounasta kolmella-neljällä eurolla? Oijjoi, pakko alkaa varmaan kokkaamaan ;)

mapiki kirjoitti...

Onnittelut töistä!!! Upea juttu! Ja tosiaan: viikko Suomessa, miten tämä voi olla niin kallis maa!

Anonyymi kirjoitti...

WOW! Nuo sinikukalliset kertismukit ovat kuin Istanbulista ostetut!
Täytyykin käydä fiilistelemässä vanhan blogisi sivuilla...

Halaukset Hesasta!

Hurmioitunut kirjoitti...

Joo-o,kyllä alkaa tuntua aika kireältä tämä opiskelijan elämä kaikin puolin. Joten ymmärrän täydellisesti sen hintatasosta valittamisen, alkaa olla melko aiheellista!
Mutta kaunis tiilirakennus! Tuollaisessa paikassa olisi kiva käydä vaikkei mitään ostaisikaan. Mutta tehtaanmyymälät ja b-laadut on minulle vähän sama kuin kävisi kirpparilla. Löytöjä edullisesti ja usein siinä b-laadussa ei omaan silmääni ole mitään vikaa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: No, jos saatte tultua tänne meille, niin Hovari on tuossa ihan vieressä. Käydään katsomassa exän nurkat:).

MatkaMartta: Ei syödä. Yksi Reissumies täytteillä taitaa maksaa 3.90 kaupasta ostettuna. Kouluruoasta joutuisi työtekijänäkin maksamaan yli 4€, eipä ole tullut syötyä:).

mamaki: MInä en jotenkin kalleutta huomannut silloin kun tulimme Turkista lomalle. Meni kai liirat ja eurot jotenkin sekaisin? Onnittelut, teillä taitaa jo olla juhlat ohitse?

Anonyymi: Ostin noita kukallisia justiinsa. Ja taisin käyttääkin. Täytyy käydä vielä kesän aikana uudelleen tuolla.

Hurmioitunut: Ja taitaa opiskelijoilta taas jotakin lähteä jos lehtiin on uskominen? Minäkin tykkään tehtaanmyymälöistä ja B-laatu käy oikein hyvin. Täällä on myös Iittalan outlet ja sieltä olen ostellut monesti juttuja B-laatuna. Hyvin ovat asiansa ajaneet.