sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

KULTTUURISHOKKI MUUTTI TALOON

Ystävät olivat viikonlopun meillä kylässä. Nuoren parin perheeseen oli muuttanut kulttuurishokki siten viime näkemän. Hieno maa nimeltä Suomi olikin kääntänyt tympeämmät kasvot mamua päin. "Luulin, että suurimman kulttuurishokin aiheuttaisi sää, mutta sen aiheuttikin suomalaiset," tuumasi nuori mies. Seitsemän kuukauden aikana on tullut todettua, että paikallisiin on mahdotonta tutustua. Ketään ei näytä kiinnostavan ja kun kerran toisensa jälkeen saa tuntea, että ei ole tervetullut, alkaa toivo ystävyyssuhteiden muodostumisesta hiipua. "Sitä istuu viikko toisensa jälkeen samoihin tiloihin, mutta kukaan ei kysy takaisin, että mitä kuuluu", ystävä huokaa. Erityisen rankkaa hänelle, joka tulee kulttuurista, jossa ihmiset tulevat arvojärjestyksessä ensin ja asiat vasta kaukana jäljessä.

Kela ja muut byrokratian kiemurat ovat myös tulleet tutuksi. Ensin vakuuteltiin viranomaisia paluumuuttajienkin todistuksen avulla siitä, että kyseessä oli tosi rakkaus eikä järjestetty liitto. Oleskelulupa heltisi lopulta lähes puoli vuotta maahan muuton jälkeen usemman henkilön kirjallisten todistelujen ja valokuvien avulla. Nuoripari koki, että viranomaiset etsimällä etsivät todisteita tai pykäliä, jotta olisivat voineet kieltäytyä antamasta lupaa.




Elo vaimon opintotuella läheni loppuaan ja kielikoulua käyvä mamu odotti kotoutumisrahan alkamista. Oma rahakin on erityisen tärkeää hänelle, joka tulee kulttuurista, jossa mies huolehtii perheensä elatuksesta. Kaikki piti olla selvää, mutta ei sitten ollutkaan. Perjantaina tuli kielteinen päätös, koska nuori mies on vielä synnyinmaansa koulussa kirjoilla, ei aktiivisena opiskelijana. Neljän vuoden opinnot on yhtä kurssia vaille valmiit. Tämän kurssin voi suoritaa vasta ensi talvena ja saada opinnot sen myötä päätökseen. Kirjojen ottaminen pois koulusta nyt ennen suoritettua kurssia, tarkoittaisi koko neljän vuoden työn valumista hukkaan. Vaikka mamumme ei siis käy koulua synnyinmaassaan vaan on kielikoulussa Suomessa, pisti Kela rahahanat kiinni jo ennen niiden avaamista. Ei auttanut selitykset, kun kerran säännöissä niin sanotaan. "Mihin teillä täällä hukkuu ihminen ja inhimillisyys", tuskailee ystävä. 

Lauantaina ruokapöydässä istui myös miehen vanhemmat ja sisko perheineen. Siskon miehellä on jo 15-vuoden kokemus mamuna olemisesta Suomessa ja kuultiin kokemuksen rintaäänellä neuvoja tulokkaalle. "On kaksi vaihtoehtoa. Joko hukkaat itsesi ja ryhdyt suomalaiseksi. Toimimaan niin kuin muutkin toimii ja olet epäitsesi. Tai pysyt sellaisena, kuin olet ja säilytät itsesi, mutta hyväksyt suomalaisetkin sellaisena kuin he ovat". Pamut, nuo entiset mamut, taas kertoivat Turkin kodin sisällä olleensa suomalaisia ja kodin ulkopuolella suomalaisina turkkilaisessa kulttuurissa. Hyväksyen sen rajat ja käyttäytymiskoodit. Niin hyvän kun pahankin, mitä uuteen kotimaahan kuului. Koko maata ja kulttuuria kun on mahdotonta ja tyhmääkin yrittää muuttaa mamun mielen mukaiseksi. Ystävän kotona Turkki kohtaa Suomen ihan pakosta, kun sattuu olemaan tuo suomalainen vaimo. Onneksi hyvä sellainen, eikä kulttuurishokki ole ulottanut lonkeroitaan vaimon suomalaiseen persoonaan.





Pöydän ääressä myös kuultiin, että tutustuminen ei Suomessa ole helppoa paikallisellekaan. Olen kirjoittanut tästä mm. täällä. Jokaisella pöydän ääressä oli kokemus siitä miten hankalaa Suomessa on päästä uuteen porukkaan mukaan. Miten itse tuntee aina olevansa se, joka aloittaa sitä juttua ja pitää sitä useimmiten ylläkin. Miten tuntuu, että useimmille ihmisille riittää se oma elämä eikä muiden elämä todellakaan kiinnosta. Tai miten toisten asioista kysytään ikään kuin anteeksi pyytäen, ettei vaan luultaisiin uteliaiksi. Kuultiin tosin sekin puoli, että kun niitä ystäviä lopulta löytää, ovat sitten taatusti uskollista sorttia. Valmiit auttamaan ilman vastapalveluksia ja vailla sitä Turkissa takaraivossa lymyävää ajatusta, että "kuinka minusta nyt yritetään hyötyä tämän ihmissuhteen avulla". Ja sekin on todistettu omalla kohdalla, että kyllä niitä puheliaita ja minustakin kiinnostuneita työkavereita sieltä porukasta on lopulta aina löytynyt.

Loppuillasta päästiin keskusteluissa perussuomalaisiin ja perusturkkilaisiin. Ystävän mielestä kun meidän turkkilaiset ystävämme eivät todellakaan olleet "perusturkkilaisia" vaan perin erikoisia persoonia. Näin ollen kuvauksemme turkkilaisesta luonteesta ei hänen mielestään osu aina oikeaan. Kunnon turkkilaiset ovat pyyteettömiä ja muutenkin fiksumpia ihmisiä. Minä taas toivon, että perussuomalaiset eivät ole todellinen kuva kansastani. Toivon myös, että ystävän saama kuva meistä kylmistä suomalaisista ei ole koko totuus, vaan hänen eteensä ilmestyy niitä ystävällisiä suomalaisia, jotka olisivat kiinnostuneita siitä mitä heidän lähellään oleville ihmisille kuuluu. Anopilla on tähän vinkki. "Muuttakaa tänne Kotkaan ja lähdetään käymään Karjalassa. Helsinki ei takuulla olekaan niitä Suomen lämpimämpiä ihmisiä täynnä." Minä taas yritän kysyä, että "Entä me, eikö me muka olla sinulle ystäviä?" "No te nyt ette olekaan suomalaisia, se on varma se", tuumasi siihen ystävä.




Haluatteko taas neuvoja? Minustakin elämä täällä Suomessa on kaiken energian nielevämpää kuin elämä Turkissa. Oma motivaatio uusiin ihmisiin tutustumiseen ja keskustelujen ylläpitämiseen ei aina ole itselläkään huipussaan. Omassakin elämässä on riittävästi tekemistä, se on ihan totta. Totuus kuitenkin on myös se, että jos voisit pelastaa toisen päivän sillä hymyllä ja mitäsullekuuluulla, niin ei se ole mahdottomasti vaadittu, eihän? Eikö siis voisi nähdä ne ihmiset lähellään ja nähdä vähän vaivaa heidän eteensä. Siirtyä siitä työpaikan kahvipöydän vakipaikalta sen uuden ihmisen viereen ja kysyä vaikka, että mites olet päässyt porukkaan ja tarvitsetkos jossakin apua. Ja nähdä sen mamun siellä tiskin toisella puolella mahdollisena kunnon ihmisenä eikä systeemistä hyötyä tavoittelevana nilviäisenä.



Ei oleteta, vaan kysytään. Laitetaan hyvä kiertämään. Avataan suut ja sydämet. Hymy ei paljoa vaadi, mutta antaa isosti. Halikaan ei tarvitse olla extreameintä mitä voit arjessasi tehdä. Juuri sinä voit olla se, joka tekee jollekin olon siitä, että hän on tervetullut. 

ps. Suomen Kotkassa oli tänään uskomattoman kaunis sää. Vietiin mamu ja vaimonsa ulos puistoilemaan. Kuvat sieltä.

14 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Hymy on ilmaista valuuttaa ja se kannattaa aina. Minulla on nollatoleranssi mamu-vastaisuuteen, joten en siis ymmärrä ollenkaan mitään sellaista. Anopin ehdotus oli hyvä, sillä onhan joku maininnut meidät karjalaiset Suomen ranskalaisiksi. Olikohan hän, joka niin sanoi Helena Petäistö...Kuulun facessa ryhmään 'Juuret rajantakaisessa Karjalassa' ja hyvänen aika, miten vilkasta siellä on ja helppoa.

Suomen viranomaisille on nyt tullut joku sokea piste. Ei ole kauaa kun täältä käännytettiin pois kiinalainen isoisä, joka olisi jäänyt hoitamaan lapsenlastaan ihan palkalla. Puuttuisivat ennen siihen, miten helppo täältä on venäläisten ostaa maataa arvokkailta paikoilta kuin myös arvokiinteistöjä. Eihän mekään voida niin toimia Venäjällä.Puuttuu vastavuoroisuus.

Toivon nuorelle parille kuitenkin kirkastuvaa!

<3

Carola Lehtonen kirjoitti...

Meidän perheessä on se maahanmuuttaja ollut parisenkymmentä vuotta...ja kyllähän silloin alussa hän ihmetteli mm. miten täällä suhtaudutaan vanhempiin ihmisiin, ulkomaalaisiin ja miten nuoret käyttäytyvät yms, yms...minä puolestani ihmettelin luultavasti myöskin useita asioita Istanbulissa , mutta uin sinne kuin kala ja viihdyin erinomaisesti... onhan meillä täällä Suomessa varmasti paljon hankaluuksia tiedossa maahanmuuttajalle ja byrokratia on hankalaa ja varmasti toisinaan tuntuu kuin sinussa olisi jo etukäteen se no...rumasti sanottuna "sosiaalipummin"leima, mutta mutta kaikkihan ei ole näin yksiselitteistä!Toivottavasti arki alkaa ystäväperheellänne luistaa ja tuo ikävä byrokratia helpottaisi ajan myötä.
Täälläkin on ollut ihan mielettömän kaunis keväinen päivä tänään I-H-A-N-A-A!!

Jael kirjoitti...

Kunhan kaikilta tulisi se hymy.Ei varmaankaan ole helppoa mamun päästä suomalaiseen yhteiskuntaan,tai se vie aikaa.Paljonkin.

Matkatar kirjoitti...

Hienosti kirjoitit taas vakavasta asiasta. Suomalaisen perusluonnetta lienee vaikea muuttaa mutta askel se on tämäkin eteenpäin. Jos mahdollisimman moni lukisi juttusi ja ajattelisi asiaa. Täällä tuli muuten yht`äkkiä takatalvi. Eilen ja tänään on sadellut ja ollut aika koleaa!

Allu kirjoitti...

Voi sääli, on niin iso asia jättää kotimaansa ja sitten kokea tuollaista vieraassa maassa. Mua on usein ärsyttänyt täällä Saksassa, että mua ei ole ulkonäköni ja kielitaitoni ja etunimeni takia pidetty ulkomaalaisena ja mulle on haukuttu ulkomaalaisia. Olen niin usein sitten sanonut, että minäkin olen ulkomaalainen. Täällähän on ulkomaalaisilla sellainen arvojärjestys, italialaiset on esim. arvostetumpia kuin turkkilaiset, kulttuurista ja uskonnosta johtuen varmaan. Toivon kaikkea hyvää ystävällenne.

Anonyymi kirjoitti...

Tulin taas Turkin-matkalta. Jokaisella matkalla olen aina tullut huijatuksi, vaikka kuinka olen ollut varovainen: ensimmäisillä matkoillani minua jymäyttivät tai ainakin yrittivät, taksikuskit, kauppiaat ym. Viimeisellä matkalla itse matkatoimiston opas, joka vei koko ryhmän isoon savipajaan ja vakuutti, että täältä on varovaisen suomalaisenkin hyvä ostaa, koska täällä on kiinteät hinnat ja matkatoimiston ansiosta 20 % alennus, ei siis voi eikä tarvitse tinkiä. Ostinkin sitten sellaista, mitä en aikaisemmin jaksanut alkaa tinkimään. Myöhemmin huomasin tyylikkäässä turkkilaisessa liikkeessä, että olin maksanut ainakin 50 % ylihintaa siellä matkatoimiston järjestämässä savipajassa!

A kirjoitti...

Huijatuksi voi tulla missä tahansa, omassa maassaankin. Mutta se, että suomalainen matkatoimisto huijaa suomalaisia, on jo pahempi juttu, mutta niin vaan on...

Kiitos avartavasta postauksesta, Paluumuuttajatar, asiasta kirjoitit. Pitää muistaa, että mamutkin ovat i h m i s i ä..:)

Kaunista viikkoa sinulle PM! ♥♥

Leena Lumi kirjoitti...

Paluumuuttajatar, nyt olisi sinun vuorosi, tiedät kyllä missä;)

Voihan elämä kirjoitti...

Sehän Suomessa on että täytyy olla huojari, varas tai jotain muuta että saa apuja. Jos niitä rehellisesti yrität saada,on meidän järjestelmässä aina aukko millä ne voidaan kumota. Ollaan syötetty ja juotettu liian kauan porukkaa jotka on käyttäneet järjestelmää hyväkseen, nyt se on loppu normi kansalta. Rikolliset ulkomaalaiset ja kaikki nappipäät täällä kyllä pärjää.

Minulla ei ole samaa ongelmaa etten tutustuisi ihmisiin. Minä vaan puhun kaikille ja jos joku kääntyy pois tai muuta, sanon asiasta. Olenkin vissiin jo kylähulluun verrattavissa :D Tänään ärsytti kun taas joku alkoi puhumaan pysäkillä minulle, puhuin takaisin mutta ei olisi yhtään huvittanut....

Petra kirjoitti...

Kavi ihan harmittamaan tuttunne puolesta mutta olen ihan varma etta alun kuoppaisen tien jalkeen löytyy se arki, jossa on ystavia. Turkissa elama on paljon kovempaa ja hektisempaa kuin Suomessa monessa mielessa, silti taalla jaksetaan puhua ja ottaa kontaktia. Luulisin sen johtuvan siita, etta on ollut pakko, ilman kontakteja taalla hukkuu eika kukaan pida kiinni. Tsemppia ystavillenne! Oli todella hieno kirjoitus sinulta!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Minusta tuntuu, että jotakin kummallista siellä virastoissa tapahtuu. Tuntuu, että ne joiden ei todellakaan kuuluisi saada kuin matkalippu takaisin kotimaahansa, saa avustusta joka lähtöön ja ne, jotka oikeasti yrittää päästä kiinni tähän maahan, sen kulttuuriin ja työelämään, saa kuraa niskaansa. Eli röyhkeät rulettaa ja muut saa ulkomaalaisvihat siitä mitä eivät ole tehneet?! Miksi ihmeessä???

Minäkin olen puoliksi karjalainen. Ja YLPEÄ siitä.

Kirsi: Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Ainakin niin toivoisi tässä tapauksessa. Onneksi on tuo onnistunut esimerkki tässä perhepiirissä:).

Jael: Aikaa se vie ja vaatii tahtoa silloin kun toivo meinaa mennä menojaan.

Matkatar: Jos ympärillä onkin kymmenen nyrpeää, valaisee se yksi hymy siellä sitäkin kirkkaammin. Enhän minäkään voi odottaa, että kaikki minusta pitäisivät, ei tarvitsekaan pitään. Mutta miten hyvältä se tuntuu, että on se joku siellä, joka iloitsee siitä, että tulin töihin/kotiin/kouluun jne.

Allu: Sehän tästä noloa tekeekin, että meidät mamut Turkki otti avosylin vastaan. Ei ollut rasisimia, vaan yltäkylläistä vieraanavaraisuutta vuodesta toiseen. Aina oli niitä, jotka halusivat kuulla mitä meille kuuluu ja harvat käänsivät selkänsä….

Anonyymi: Turkkiin ei ole pakko matkustaa, jos aina vain tulee pois pahalla mielellä?! Kyllä siellä meitäkin on huijattu ja petkutettu. Sillä ei ole kuitenkaan tämän asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki turkkilaiset eivät kuitenkaan huijaa ja petkuta. Suomen valtion siis tuskin kannattaa kostaa tälle nuorelle miehelle suomalaisturisteille tehtyjä vääryyksiä Turkin turistirannoilla? Tai kaikkien suomalaisten kääntää hänelle selkäänsä siksi, että on ollut huonoja kokemuksia hänen maanmiehistään. Ethän nyt varmaan sellaista koittanutkaan tällä kommentilla viestiä, vai?

Aili: Ihmisiäpä hyvinkin. Mitään rotua ei voi laittaa yhtenäisesti kärsimään sen pohjasakan vuoksi. Pitää nähdä yksilö ja se mitä hän tekee ja miten hän toimii.

Leena: joskus tuntuu, että onko siitä mitään hyötyä? Tiedät kyllä missä:).

Suomi uusin silmin: Toivottavasti tulevat päättäjät keksii keinon porsaanreikien tukkimiseen sosiaalisysteemissä. Estäen mamujen ja paikallisväestön systeemin hyväksikäyttämisen ja lypsämisen. Niin, että ne, jotka oikeasti apua tarvitsevat saisivat sitä ja lusmujen olisi pakko mennä töihin ja parantaa tapansa.

Petra: Niin hän on suloinen tyyppi, että olisi aivan kummallista, että muut eivät sitä tajuaisi. Ehkäpä se kielitaito sitten lopulta murtaa jään?



Cheri kirjoitti...

Joskus tuntuu, että suomalaisenakin on vaikea saada kontaktia suomalaisiin. Puheeseen ei vastata, näytetään yrmeältä. Olemme karua väkeä. Vieraat aiheuttavat turhaa pelkoa ja se tuntuu torjunnalta. Kunpa voisimme viestittää vähän enemmän ystävällisyyttä, siitä tulee hyvä mieli kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Paluumuuttajatar: Yritin vain sanoa, että tuo kulttuurishokin kokenut maahanmuuttaja voisi shokkia lievittääkseen nähdä myös muunmaalaisten Turkissa kohtaamia ongelmia. Menen Turkkiin aina uudestaan sen hienojen historiallisten kohteiden, upeitten maisemien ja ystävällisten ihmisten vuoksi. Siksi jäi erityisen paha maku tuosta Suomessa toimivan turkkilaisen matkatoimiston suomenkielisen oppaan ja savipajan yhteishuijauksesta. Sukulaisiani asuu pysyvästi ulkomailla ja usein huomaan, että heillä on jotenkin ihannoitu kuva myös Suomesta. Mitä kauemmin he ovat asuneet ulkomailla, sitä ruusuisempi se kuva joskus on; tämä ei päde kuitenkaan ihan kaikkiin.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Cheri: Niinpä, sitä yritimme mamullekin kertoa. Suomalainen sosiaalisuus on jotakin ihan muuta kun hänen maansa vastaava käsite.

Anonyymi: Olisikohan siitä sitten hyötyä? Kyllä me hänelle aikanaan Turkissa aseussa päiviteltiin monenlaista Turkista ja turkkilaisista. Kiltistihän tuo taisi kuunnella, vaikka ei ehkä kokenut kaikkea sanomaamme aiheelliseksi. Turkissa rehellisyys on suhteellisempaa kuin Suomessa. Tyhmä ei ole se, joka yrittää vetää välistä vaan se joka antaa toisen tehdä sen itselleen. Ymmärrän kyllä harmisi. Kyllä se meitäkin on harmittanut joka kerran kohdalle osuessa. En siltikään laita yhtäläisyysmerkkiä sanojen turkkilainen ja epärehellinen välille. Enkä halua laittaa yhtäläisyysmerkkiä sanojen suomalainen ja epäsosiaalinen välille. Toivon siis, että jokainen ihminen saisi olla oma yksilönsä, eikä joutuisi stereotypioiden leimaamaksi. Että tämä nuori mies saisi mahdollisuuden näyttää sen kuka hän on ja miten hän sopeutuu Suomeen ja sen kulttuuriin. Turkkilaisten kunniaksi kun täytyy sanoa, että en ole tavannut vielä kovinkaan montaa Suomessa asuvaa sosiaalipummia siitä kansanryhmästä. Ovat yritteliästä väkeä ja harvemmin elävät avustuksilla. Eivätkä ainakaan tietääkseni ole minua huijanneet täällä Suomessa. Toivottavasti eivät sinukaan.