Kotka sai viikonloppuna muutaman sentin lumipeitteen. Pienikin lumimäärä valaisee tienoon ihan eri tavalla kun musta maa, joten olen oikein kiitollinen. Lauantaina kävin kävelyllä ja ihastelin moneen kertaan kauniit maisemat ja raikkaan ilman. Liikkumiseni on typistynyt ihan minimiin, vaikka taas siinä kävellessäni päätin, että täytyy ryhdistäytyä. Makeanhimo on myös saavuttanut äärimmäiset mittasuhteet. Työpaikan kahvipöydässä tämä tuli todettua ihan yleiseksi ilmiöksi marras-joulukuun pimeässä. "Sitten tammikuussa…" kuului olevan varsin yleinen puolustus etenkin naisväestön keskuudessa. Jos sitten vielä pala sitä kakkua.
Kakkua ja muuta sokeripitoista on tullut siis syötyä. On ollut syntymäpäivää ja kaiken maailman houkutusta siellä työpaikan kahvipöydässä. Lähestyvän joulun myötä on tarjolla monenlaista herkkua myös kauppojen karkkihyllyillä. Sokeririippuvuudesta olen toki ollut tietoinen ja diagnosoinnut sen omaksi vaivakseni jo aikoja sitten. Sokerista vierottautuminen tietää omalla kohdallani joka kerta lähes viikon mittaista päänsärkyä. Mielenkiinnolla olen seurannut asian ilmestymistä myös lehtien palstoille ja viimeksi pari päivää sitten luin, että päihdeklinikat ovat saaneet sokeririipuvaisista uuden asiakasryhmän.
Riippuvuudessa on kysymys aivokemiasta. Se ei synny hetkessä, vaan ajan kanssa. Sokeririippuvainen saattaa syödä salaa lapsensa karkkipäivän karkit tai lahjaksi tarkoitetut joulukonvehdit. Mieliteko voi viedä niin mukanaa, että riipuvainen jää mieluummin sänkyyn syömään suklaata kun tapaa ystäviään. Tai lähtee ylös, ulos ja lenkille. Kuulostaako tutulle? Muita päihdehuollon tulevia asiakkaita linjoilla?
