Maanantaina Pietarin kadut ovat kosteina tuulitunneleina. Sateensuojan kanssa on vaikea kävellä. Sillä on täysi työ säilyttää muotonsa. Kaupunki, joka oli eilen vielä kaunis ja värikäs, on tänään harmaata massaa. Miten minua harmittaakaan seisoa kanavan ääressä ja katsoa kohti Verikirkkoa. Ulkokuvaukset saa unohtaa, sillä tällä säällä mikään ei näytä miltään.
Kirkkon suojassa värit palaavat elämään. Tällaista en ole eläissäni nähnyt. Niska kenossa kuvaan ja ikuistan muistiini edessäni olevaa näkyä. Kirkon jokainen seinä- ja kattopinta on vuorattu mosaiikein. Me ikuistamme miehen kanssa näkymää kilvan ja bongaamme Raamatun kertomuksen toisensa perään. Niin kaunista, että huimaa.
Joulu<3.
Ja jokaisen kuvan reunassa erilainen kukkakuvio.
Eilinen kaupunioppaamme oli vinkannut meille Singer-kahvilan, johon puikahdamme sulattelemaan Verkikirkkoa. Amerikkalainen ompelukonefirma Singer rakennutti tämän jugendhelmen vuonna 1904. Kahvila on 2. kerroksessa ja talosta löytyy kaupungin suurin ja parhaiten varusteltu kirjakauppa. Tuossa kaari-ikkunan ääressä juotiin kavit ja katseltiin Kazanin katedraalille. Siitä päivä sai kuin itsestään teemaksi "kirkot ja kuppilat".
Kazanin katedraali valmistui 1811. Se rakennettiin ihmeitä tekevän Kazanin jumalanäiti-ikonin säilytyspaikaksi. Ikoni riippui ikonostaasin vasemmalla puolella ja sitä suutelemaan haluavia oli jono. Kirkossa oli kuitenkin kuvaaminen kielletty ja siksi minulla on vain tämä yksi salalaukaus. Eikä sekään kuuluisaa ikonia päin.
Kazanin katedraalilta kävelimme Luterilaiselle Pyhän Marian kirkolle. Kirkko vihittiin 1805 kaupungissa 1703-syntynyttä luterilaista seurakuntaa varten. Suomalaisessa seurakunnassa oli parhaimmillaan yli 17 000 jäsentä. 1938 kirkko suljettiin. Sitä käytettiin siivousvälinevarastona, yhteisasuntolana ja kasvitieteellisenä museona, kunnes 1995 seurakunta sai kirkkonsa takaisin ja sen peruskorjaus saatiin käyntiin. Vuodesta 2002 on Pyhän Marian kirkossa kokoontunut jälleen myös suomenkielinen seurakunta.
Olemme kai kaikki kuulleet sanonnan: rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa. Pietarin Iisakin kirkkoa rakennettiin pitkät 40-vuotta ennen kuin se avattiin vuonna 1858. Ja nyt saimme ihailla tämänkin aikaansaannoksen. Kirkkoon on käytetty 600 neliötä mosaiikkia, 16 000 kiloa malakiittia ja 14 erilaista marmoria. Kirkkoa koristaa myös 48 suomalaista graniittipylvästä, jotka tuotiin Pietariin Virolahdelta erikoisrakenteisilla aluksilla.
Sitten olikin aika taas sulatella näkemäänsä. Lounas Libraryssa. Makumatka venäläiseen ruokaan. Seljanka-keittoa ja täytettyä pitaleipää.
Lounaan jälkeen suunnistimme "Uskontojen historian museoon", joka piti pitkään majapaikkaansa Kazanin katedraalissa ja koki kunnia-asiakseen kertoa kansalle siitä miten turhaa on uskonto. Muuttonsa jälkeen museon ajatus on muuttunut ja nyt se esittelee eri uskontoja, pääosin venäjäksi. Minä hurahdin täysin sen kristinusko-osioon. Miehen mielestä mielenkiintoisin osasto jäi itseltäni jostakin syystä täysin näkemättä. Se olisi kertonut ateistisesta ajasta, jolloin kansalle taottiin kalloon uskontojen tarpeettomuutta.
Tämän kirkko ja kirkkotaide pyrähdyksen jälkeen halusimme jo nähdä ja kokea jotakin muuta. Siispä marssimme Mariinskille kärkkymään lippuja illan näytökseen. Viereisellä kassalla asioiva nainen oli nopeampi ja nappasi nenämme edestä viimeisen edulliset liput ja meidän oli siirryttävä nuolemaan näppejämme kahvila Teatroon. Ensi kerralla sitten.
Opaskirjan neuvon mukaan päädyimme loppuillaksi haahuilemaan kadulle.
Nikolain kirkko.
Ja iltapalat sieltä mistä tuli hyvä tuoksu.
Pietari oli huikea! Tänne on pakko palata. Huomenna on kuitenkin aika palata kotiin Kotkassa. Sieltä käsin kirjoitan vielä paluumatkan seikkailut ennen arkeen valahtamista.
