Kun on ihan maanantai, on suorastaan suotavaa hypätä arkea pakoon lauantaiseen Helsinkiin. Valo alkaa jo hieman voittamaan, vaikka taivas onkin pilvessä. Kadut ovat edelleen lähes pelkästään meidän, vain muutama auto ajelee teitä pitkin ja joku satunnainen koiranulkoiluttaja tulee vastaan. Kurkistellaan sisäpihoille ja tutkaillaan ovenpieliä ja ikkunoiden koristuksia.
Asuuko täällä Sokerileipuri Suominen? Onko hän Kumputien Leipuri Hiivan ystäviä?
Minä mietin, että kuka näissä kauniissa taloissa asuu? Sokerileipuri Suomisen lisäksi. Kuka polkaisee pyöränsä sisäpihalta kadulle? Autoa ei todellakaa kannata näissä kortteleissa omistaa, sillä eihän näissä taloissa ole parkkipaikkoja. Minä veikkaan, että asukkailla on autonkuljettaja tai kodin ympärillä pyörivä elämä. Sellainen, jossa joka paikkaan voi kulkea jalan tai pyörällä. Hakemaan ne herkkunsa kauppahallista ja Stockalta. Kävellä Ateneumiin tutkailemaan taidetta. Piipahtaa kahville johonkin lähistön hienoista kahviloista tai pistää elämä risaiseksi ja hypätä Suomenlinnan lauttaan. Kiivetä rappuset ylös, jos mielii kuuntelemaan sunnuntain saarnaa.
Ymmärrän kyllä jotakin siitä, miksi luterilaiset rupesivat karsimaan kirkoista kuvia. Tuomiokirkossa tulee silti mieleen, että mentiinköhän siinä karsimisessa jo vähän turhan pitkälle? Tulee ikävä niitä Romanian ja Bulgarian maalattuja kirkkoja, joiden sini kietoo kävijän sisälleen ja kuvat kertovat monta kertomusta Suuresta kirjasta. Tämä kirkko ei ainakaan lauantaiaamuna kerro yhtään mitään. Minusta se on suorastaan pettymys kaikessa mitäänsanomattomuudessaan.
Kaduilla elämä sen sijaan lisääntyy. Kappojen ovet eivät vielä ole auenneet, mutta kahviloista saa jo tuoretta kahvia ja vastaleivottuja leivonnaisia. On suorastaan rikos, että satunnaisen Helsingin kävijän vatsalaukkua ei voi laajentaa. Niin monta olisi ravintolaa ja kahvilaa, joihin tekisi mieli mennä maistiaisille, mutta kun ei jaksa syödä. Jotakin voi toki ostaa matkaan kotona maisteltavaksi ja niin täytämme pusseihin maistiaisia Punnitse ja säästä-myymälässä.
Loput Helsinki-kuvat sitten jonakin toisena hämäränä arkena. Nyt on aika palata todellisuuteen ja raahata kone alakerran pyykkivuoren viereen. Pistää silitysrauta sihisemään ja katsoa samalla jotakin ihan turhanpäiväistä. Viereen vielä kuppi kahvia, niin johan sitä voi melkein kutsua naisen laatuajaksi?
