Näytetään tekstit, joissa on tunniste Modigliani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Modigliani. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

KÄYMISEN ARVOISTA

Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii? Itsenäisyyspäivämme sisälsi aamulla korvapuustien paistoa ja pullan tuoksun tuomista taloon. Sen jälkeen tämä pullantuoksuinen äiti joutuikin lähtemään töihin. Perheemme Turkissa vaalima itsenäisyyspäiväperinne on Suomessa joutunut vastatuuleen. On vaikeampaa juhlistaa maata maassa ollessa? Viime vuonna kyllä kaivettiin iltapuvut esiin, mutta eilinen meni minulla iltatöissä. Perhe oli kuulema paistanut leivinuunissa pizzat ja pelaillut. Kolmonen oli katsonut Tuntemattoman sotilaan, joka oli hänelle jo Istanbulissa asuessa ihan hitti. Meillä töissä järjestettiin itsenäisyyspäivätanssit ja illalla katsottiin porukalla linnanjuhlia. 

Sunnuntaina sen sijaan hotellin aamupalapöydässä päätettiin, että ennen kotiinpaluuta käydään katsomassa se naapurissa olevan Modiglianin näyttely. Museokortit oli menneet vanhaksi ja hetken siinä hintoja pähkätessämme päätimme, että uusitaan ne nyt kuitenkin. Sitten astuttiin näyttelyyn.



Amedeo Modigliani syntyi Italiassa, sairasti pitkin elämäänsä, maalasi ja teki veistoksia, matkusti ja eli taitelijaelämää sen kaikilla mausteilla. Hänen tuotantonsa on sarja kiehtovia henkilökuvauksia, persoonallisia muotokuvia ja veistoksia. Modigliani eli ja työskenteli Pariisissa 1900-luvun alkupuolella ja tutustui siellä moneen kuuluisaan nimeen. Amadeon ystäväpiiriin kuului mm. Picasso ja Anna Ahmatova. Sairastelut heikensivä miestä, niin myös huumeet ja alkoholi. Kuollessaan 35-vuotiaana hän oli lähes pennitön yhden lapsen isä, jonka läpimurto oli aivan oven takana. Minä siirryin Modiglianin faniksi aivan heti. Maalausten värit ovat ihan justiinsa minun makuuni.






Modiglianin muusa, pariskunnan toista lasta viimeisillään odottanut Jeanne vei huonokuntoisen taiteilijan sairaalaan, jossa tämä kuoli tammikuun 24. päivä 1920. Jeanne seurasi miestään kuolemaan ja hyppäsi vanhempiensa asunnon ikkunasta katuun. Jäin miettimään, että mitä tapahtui pariskunnan pienelle tytölle?


Lauantaina istuimme aamupalapöydässä Kauhajoelta Helsinkiin museokierrokselle saapuneen rouvan viereen. Käytiin siinä jutustelemaan ja huomattiin, että yhteisiä tuttavia löytyi. Niin myös mielenkiinnon kohteita. Rouva oli siinä vaiheessa menossa Modigliania katsomaan ja kertoi käyneensä myös Sinebrychoffien joulua katsomassa. Siitä en ollut aiemmin kuullutkaan. Ateneumilta otimme siis suunnan kohti Sinebrychoffin taidemuseota. Ilma oli käsittämättömän kirkas.


Joululaulut pulloilla soitettuna.


Sinebrychoffin panimosuvun isä Peter saapui 1700-luvulla Moskovan läheltä Gavrilovin kauppalasta Kymiin. Hän toimi Ruotsinsalmen linnoituksessa kauppiaana. Peterin vanhin poika Nikolai sen sijaan muutti Helsinkiin ja ryhtyi valmistamaan olutta Helsingin Hietalahdessa vuonna 1819. Bulevardille hän rakennutti talon edustuskodiksi ja panimon konttoriksi. Sinebrychoff pysyi perheen omistuksessa ja nykyisessä asussaan talossa asui Nikolain veljenpoika Paul nuorempi kuolemaansa asti eli vuoteen 1917. Rakennuksen toisessa kerroksessa voi vierailla Paulin ja Fannyn kodissa, jossa on esillä alkuperäiset huonekalut ja pariskunnan laaja taidekokoelma. Nyt tietenkin jouluun puettuna. Vierailu on ilmainen.









 Pariskunnan kuva on Paulin työpöydällä. Ikkunoista avautuu näkymä Sinebrychoffin puistoon, jonka omistajat avasivat yleiseen käyttöön jo vuonna 1835.



Alakerroksissa oli maksullinen ikoninäyttely ja kuun loppuun saakka oleva "Asetelma -elämä tarjottimella" näyttely. Museo oli ehdottomasti käymisen arvoinen, joten olipa hyvä, että avasin taas suuni siinä aamupalapöydässä ja tuli tämäkin puheeksi. Nämä kotimuseot ovat minusta aina mielenkiintoisia. Tirkistelenhän mielelläni muiden ihmisten koteja lehtien sivuilta ja netistäkin. Fannyn ja Paulin tyyli ei todellakaan ole lähelläkään omaani, mutta se oli osa historiaa ja sikäläisen rahakkaan todellisuutta. Tässä kodissa, kuninkaanlinnoissa ja kartanoissa minulle tulee aina ennemminkin vähän sellainen sääli sen asukkaita. Minun on vaikea uskoa, että kukaan kokisi tällaista ylenpalttista pömpöösiä kodikkaaksi? Tuntuu, että se on ennemminkin sellainen näytös siitä, että ihmisellä on ollut hurjasti rahaa ja tarve näyttää se? Toisaalta voi vain olla niin, että tällaiset huoneet näyttäisi naurettavilta Ikean huonekaluissa tai muussa tavis-sisustuksessa? Ehdottomasti niihin ei kävisi sellainen ultramoderni kiiltävä pintakaan. Vai mitä te näistä tällaisista kodeista mietitte? Kaipaako joku vastaavaa kalustusta omaan kotiinsa?



Kultturellin päivämme loppu piti sisällään kahvikulttuuria. Ensin kahvit Starbucksista ja sitten kahviostoksia Nespressosta. Kiitos Helsinki, oli hauska käydä. Oli myös äärimmäisen ihanaa palata Kotkan rauhaan, omaan kotiin Kotkassa.