Mietin monta kertaa, että onko järkeä lähteä yhdeksi yöksi Trang
Aniin, kun matka sinne oli melko monimutkainen ja koko matkamme alkaa lähestyä loppuaan. No, me teimme sen silti. Eilen aamulla lensimme Huesta Hanoihin.
Hanoissa matkustimme lentokenttäbussilla juna-asemalle. Sieltä ostimme liput ja lähdimme junalla Ninh Binniin. Loppumatka vielä taksilla Trang
Aniin. Perille saavuimme parahiksi ennen auringonlaskua ja huomasimme sen olleen kaiken sen vaivan arvoista ja enemmänkin. Oli niin kaunista. Meillä oli mökki vuoren
juurella, uima-allas yöuintiin ja joka puolella kohoavat vehreät vuoret.
Sirkkojen siritys ja maaginen kuutamo.
Tämä päivä on ollut pilvinen, lämmintä
32 astetta. Ei palele, mutta ei paistukaan. Poljimme aamulla venesatamaan ja valitsimme
reitin nro 1. Vietimme kolme uskomatonta tuntia soutuveneessä, jonka reitti vei
meidät yhdeksän luolan lävitse ja pysähtyi kolmen temppelin kohdalla.
Matkaseurana meillä oli suloiset lukionsa päättäneet neitoset. Anne
Hollannista, 17v. ja Alva Ruotsista 18-v. Sanoimme monta kertaa "Ou, wau." Tai: "Oi, vau."
Sitten oli pakko todeta, että tässä se nyt oli. Pakata kassit ja hypätä minibussiin. Palata Hanoihin odottamaan huomista lentoa kotiin. (Sikäli mikäli Aeroflot tällä kertaa suvaitsee meidät Suomeen lennättämään aikataulun mukaisesti.) Illalla käytiin Hanoissa etsimässä vielä yksi oranssi reppu sitä toivoneelle pienelle lainalapselle, sekä kevätrullat iltapalaksi hotellilla nautittavaksi. Nyt on vain niin kiitollinen mieli kaikesta kokemastamme. Vietnam oli
kerrassaan ihmeellinen.
7 kommenttia:
Noiden näkymien vuoksi kyllä näyttää siltä että kannatti:)Hyvää viimeistä iltaa teille Vietnamissa, on ollut ihanaa seurata matkaanne.
Kaikkea te ehditte viikossa!
Jael: Nyt jo odottelemme koneeseen pääsyä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mukavaa päästä kotiin.
Allu: Olimme sentään 11 yötä reissussa. Monta asiaa ja paikkaa saatiin nähdä. Näkemättä jääneistä kaihertaa eniten se Sapa ja Dalat.
Wau, upealta näytti viimeinen kohteennekin, kannatti mennä, hyvää kotimatkaa!!
Carola: Upea oli koko Vietnam. Nyt olemme kotona taas. Ja sehän se on se paras paikka ihmisen olla<3.
Kuljin koko matkan kanssanne upeassa Vietnamissa täältä kotisohvalta käsin. Kiitos elämyksestä. Olet erinomainen matkanjärjestäjä, ihailen kykyäsi organisoida asioita. Osasitte ottaa matkasta paljon irti.
Tervetuloa kotimaahan ja hyvää juhannusta!
Cheri: Kiitos siis matkaseurasta. Matka meni kyllä nyt varsin hyvin. On huomattavan paljon helpompaa suunnitella matka kahdelle aikuiselle, kun koko perheelle. Nyt heinäkuun lopussa onkin sitten uudenlainen tilanne, kun lähdemme matkaan vain meidän tyttöjen kanssa, joista toinen on jo aikuinen ja toinen varhaisteini. Katsotaan sitten, että mitä siitä tulee. Hyvää juhannusta sinullekin!
Lähetä kommentti