tiistai 19. kesäkuuta 2018

JAPANIN PLUSSAT JA MIINUKSET

Muutama päivä Japanin jälkeen me vielä harjoittelemme täkäläistä rytmiä. Herään todella aikaisin. Illalla uni vie nopeasti. Kolmosen konfirmaatiojuhlat sunnuntaina saivat ajatukset rytinällä toisenlaisiin asioihin. Kiinnitti taas tähän perheen pariin. Toisaalta hetki sitten kuvia valitessani huomaan, että pääsen vielä helposti Japanin tunnelmiin. Kirjoitan siis vielä koosteen ja alan sitten orientoitumaan alkavaan työhön ja kesän suomalaisiin menoihin.

Minulla ei ollut Japanista isompia ennakkokäsityksiä. En itse ollut kokenut tarvetta päästä sinne käymään, ennen kuin Kakkonen valitsi kohteekseen Japanin. Vuoden ajan syvennyin tulevaan matkakohteeseen lukemalla matkaoppaita ja Japania käsitteleviä kirjoja. Into kasvoi kirja kirjalta. Sovimme yhdessä tulevista kohteista kakkosen kanssa. Eniten mietitytti ruoka. Mielsin Japaniin lähes vain sushin ja raa'an kalan eri muodoissaan, eikä kumpikaan kuulu suosikkeihini. Onneksi Japani tarjosi monenlaista muutakin suuhun pantavaa. Ja kaikkea muutakin ihmeteltävää.






JAPANIN MIINUKSET:

-Tiesimmekin jo etukäteen, että Japani ei ole edullinen maa matkustaa. Suurin yllätys matkabudjetin pettämiseen oli kuitenkin auton vuokraaminen. Kalliiden junalippujen rinnalla auton vuokraaminen tuntui alkuun yllättävän edulliselta. Emme vain olleet osanneet ottaa huomioon erittäin kalliita tiemaksuja sekä sitä, että Kiotossa (eikä varmaan Tokiossakaan) ei ollut ilmaisia parkkipaikkoja, vaan jokaisesta pysähdyksissä olleesta parkkitunnista piti maksaa öin ja päivin. Paljon tai vielä enemmän. Tuntui, kuin olisimme viskoneet säännöllisin väliajoin rahaa ulos auton ikkunasta. Auton vuokrahinta siis vähintäänkin tuplaantui näiden maksujen myötä.
-Onneksi ei ollut perheen shoppausta rakastava porukka mukana. Hinnat eivät olleet sellaiset, että se olisi kanustanut ostosten tekoon. Kakkosen kengät hajosivat kesken matkaa joten hänelle ostettiin matkalta uudet. Ne olivat Suomen hinnoissa. Tuliaiset jäivät köyhiksi. 
-Ahtaus. Suurkaupunki on suurkaupunki. Siellä on paljon ihmisiä, joten väljyyttä rakastavan ei kannata vaivautua. Metrot välillä ruuhkautuvat. Kadulla täytyy väistellä kanssakulkioita. Autoillessa yllätti vääränpuoleisen liikenteen lisäksi erittäin kapeat kadut. Minä olen mielestäni hyvä kuski, mutta en uskaltanut Japanissa rattiin kertaakaan. Niin paljon ahdisti se repsikan paikalla olokin, kun tuntui, että kylki ottaa ihan justiinsa kiinni vieressä ajavaan. Kadut olivat kapeat myös maalla. Pahimmissa paikoissa oli kaistalla vielä lyhtypylväätkin ja jokainen vastaantuleva auto tuntui tulevan päälle ihan justiinsa.
-Englanninkielinen navigaattori oli vain mainos. Oli melkoisen haastavaa löytää navigaattorilla mihinkään, koska sen asentaminen onnistui vain japaniksi. Jos oli käytössä puhelinnumero menossa oltavaan paikkaan, onnistui navigointi itsekseen. Muuten oli usein pyydettävä joku paikallinen laittamaan kohde navigaattoriin. Jos olisimme tämän tienneet, olisimme ottaneet oman navigaattorin Suomesta mukaan ja asentaneet siihen Japanin kartat. 
-Olisi myös kannattanut ottaa kännykkään paikallinen liittymä, sillä ilman internettiä puhelimessa, meni myös Tokiossa paikkojen etsimiseen paljon aikaa. Onneksi siellä ja tällä oli ilmaisia WiFi-pisteitä, jossa yritettiin sitten navigointia harrastaa.





PLUSSAT:

-Parasta Japanissa oli japanilaiset. Tuli monta kertaa erittäin hyvä mieli siitä miten kärsivällisiä, ystävällisiä ja kohteliaita kaikki olivat. Istuivat kiltisi autoon asentamaan sitä navigaattoria. Neuvoivat ja opastivat aina kun kysyi. Joskus vaikka ei kysynytkään. Ja se turvallisuus, kun ei tullut edes mieleen, että joku vie sinulta kassin tai rahat. Ei tuuppimista ruuhkassakaan, vaan selvät jonot ja jokainen vuorollaan.
-Maan kauneus ja monipuolisuus. Onneksi ei tullut edes puheeksi, että olisimme viettäneet koko ajan Tokiossa. Olisin väsynyt siihen. Miten hyvin olimmekaan reissun suunnitelleet, kun oli kaupunki, maaseutu, kaupunki ja maaseutu-kombinaatio.  
-Ruoka. Vaikka muu oli kallista, oli ulkona syöminen kohtuullisen hintaista. Hyödynsimme ravintoloita, huoltoasemia ja kauppojen ruokabokseja. Ruokaa löytyi kaikenlaista. Oli amerikkalaiset ketjut hampurilaisineen, pizzaa ja sitten hyvin monipuolisesti erilaista japanilaista ruokaa. Vain kahdesti ruoka oli ei niin hyvää. Muuten pistelimme kaikki hyvällä ruokahalulla. Sushi jäi minulta ja kakkoselta maistamatta, vaikka aikeissa kyllä oli se maistella.




-Automaatit. Niitä oli kaikkialla ja olivat halpoja. Hyödynsimme niitä tiheästi. Sai kylmää juotavaa, jäätelöä, pieniä herkkuja ja mikä ihaninta: hyvää kahvia. Miten helppoa kun ei tarvinnut kantaa juomisia mukana hellepäivinä, sillä automaatti tuli aivan varmasti aina vastaan.


LEMPIKOHTEET: 

Kakkosen ehdottomat lempikohteet oli Arashiyaman Apinapuisto sekä Naran peurapuisto. Tokiossa hän piti eniten Shibujasta. Varmaankin mieleen jäi myös huvipuiston hullut vuoristoradat. Kissakahvila oli myös mieluinen kokemus. Unohduksiin ei tule myöskään jäämään kohtaaminen käärmeen kanssa Tsumago-Magome vaelluksella.

Minun lempikohteeni tällä matkalla oli ehdottomasti Magome ja Tsumago-Magome vaellus. Kiotosta pidin paljon enemmän kuin Tokiosta. Fushima-Inari-Taisha oli UPEA. Kauniit oli myöskin temppeleiden puutarhat. Kimonojen loisto. Myös minä pidin paljon Naran peuroista ja Arashiyaman apinoista.  Tokiossa pidin eniten meidän hotellin kattoterassista ja Harajukun kissakahvilasta.

Kyllä kannatti!

16 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Matkakuume sen kun vaan nousee kun lukee postauksiasi. Ettekö olisi voineet käyttää HERE-karttaa ja navigaatiota? Se pelasti meidät Australiassa, Australia piti vaan ladata kännykkään, toimii GPS:llä eli internettiä ei tarvita ja tultiin hyvin toimeen ja löydettiin kaikki kaupungissa ja maalla, vaikka kännykän näyttö onkin pieni kooltaan eli vaikeampi lukea. Mä en ole koskaan uskaltanut ajaa vasemmanpuoleisessa liikenteessä.

katahyva kirjoitti...

Kiitos, että saa elää mukana teidän matkoillanne. Onnellista, mutta tavallista, eikä vain mainoskuvia. Odotan jo innolla mihin kolmosen kanssa suunta vie....

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Olisimme varmaan voineet käyttää vaikka mitä, jos olisimme etukäteen asiaa ajatelleen. Luotimme vain autovuokraamoon, joka ilmoitti, että käytössä on englanninkielinen navigaattori, enkä ajatellut asiaa sen koommin. Tokion alkupäivinä mielessä kävi, että pitäisi ottaa paikallinen liittymä puhelimeen, mutta sitä myyvää tahoa ei sattunut kohdalle, joten se jäi. Jos nyt menisimme uudelleen, etsisimme sen käsiin heti ekana päivänä. Mutta näin sitä viisastuu ja seuraavassa kohteessa osataan taas jotakin ajatella enemmän. Mikä tärkeintä: kaikki paikat löytyi ja osasimme palata kotiinkin:). Ihanaa matkaa Japaniin, Allu.

katahyva: Kolmonen on vakuuttunut, että ei halua mihinkään. Matkan eteen täytyy tehdä paljon työtä ja hänestä se ei ainakaan vielä ole sen arvoista. Vielähän hänellä on aikaa muuttaa mieltään. Minulla kuitenkin on jo uusi matkakuume päällä, joten kehittelen tässä ideoita, jolla saan minut ja miehen ensi vuonna Sansibariin juhlistamaan 25-vuotis hääpäiväämme. Että jos onnistuu, niin tervetuloa virtuaaliretkelle sinne mukaan.

Petra kirjoitti...

Olipa ihanaa taas kerran olla mukana matkoillanne. Niillä ollaankin oltu monesti ja aina se on ollut yhtä hauskaa kuvien ja tarinoidesi avulla. Japani kiinnostaa minua kovasti vaikka olenkin aina tykännyt sellaisesta hieman sekavasta ja rosoisesta, siksi varmaan niin tykkäsin olla Kaakkois-Aasiassa ja täällä Turkissakin. Olisi se kuitenkin ihanaa matkustaa paikkaan, jossa kaikki toimisi ja jonot olisivat suorina ja ei roskia, huoh kuulostaa liian hyvältä. Tuo ruoka jäi kiinnostamaan vielä, tykkään sushista mutta millaista muuta ruokaa siellä tarjottiin paikallisena?

Jael kirjoitti...

Tosi ihanaa oli olla mukana virtuaalisesti matkallanne, ja paljon plussiahan sieltä löytyi vaikka kurjaa että autoilu oli niin tyyristä. En ole koskaan ajatellut Japania matkakohteena, Kiina on kiinnostanut enemmän, mutta matkakertomuksesi kyllä innosti,vaikken kyllä taida koskaan päästä Japaniin.
Minä taas olisi tykännyt tosi paljon siitä raaasta kalasta;D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Miten kivaa on olla matkoilla ja kertoa siitä. Ja ihmeellistä, että jaksatte seurata matkassa.Minä luulen, että Japanista ei voi olla pitämättä. Järjestelmällisyydessään se on silti omanlaisena. Ihan erilainen, kun mitä olen ikinä kokenut. Ja siinä riittää ihmettelemistä yhdeksi matkaksi. Ehkä useammaksi. Ruokaa on monenlaista: nuudelit kylmänä ja kuumana. Tonkatsu eli leivitetty possu. Yakitori eli vartaat. Liha ja riisi. Raaka kala oli selvästi hyvin japanilaista, mutta kala myös valmistettuna. Miellän myös Teriyakin eri asioiden kumppanina Japaniin. Meillä kotona syödään Teriyaki lohta hyvällä mielihalulla. MIes veteli sushia kaupasta ja sanoi, että hyvää oli.

Jael:En silti osaa sanoa, että tuliko autoilu edes kalliimmaksi kun ne junaliput. Siihen kun liittyisi niin paljon muutenkin julkisilla kulkemista. Onhan se autoilu kuitenkin vaivattomampaa, kun saa matkatavarat helposti kyytiin. Kiina kiinnostaisi minuakin. Etenkin se kiinalainen ruoka:). Olen aina ollut sen ystävä enemmän kuin japanilaisen.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Hieno kokemuksenne jää mieliinne ja kuten sanottu...nälkä kasvaa syödessä, eli ainahan se on mielessä: matka, niin minullakin;) nimittäin loma lähenee ja kesälomareissu.Maailma on täynnä paikkoja joihin olisi ihana päästä.

anumorchy kirjoitti...

Tyokaverini matkaili Japanissa "ominpain" niin etta matkatoimisto oli heille varannut hotellit ja junaliput koko reitille. Tassa oli mukava juttu se etta matkalaukut kulkivat omia teitaan aina seuraavaan hotelliin eika niita tarvinnut junissa raahata. Eika tama kai ihan jarkyttavan kalliiksi tullut.

Japanissahan ei varmaan yksityisautoilua haluta kannustaa. Siksi kalliit tiemaksut ja parkit. Siina sivussa turistikin karsii.

Hurmioitunut kirjoitti...

Kiitos tästä. Oli mukava kuulla käytännönläheisiä plussia ja miinuksia. Minullakaan ei ole koskaan ollut hinkua Japaniin, mutta ymmärrän kyllä miksi moni siihen maahan ihastuu. Olen kuullut paljon hyvää - etenkin ihmisten ystävällisyydestä ja paikkojen siisteydestä.
Mutta se aikaero - huh - itse pysyttelen ieluummin Euroopan sisällä niin aikaerot pysyvät maltillisina.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Minusta matkalla olo on sitä todellista lomaa. Kun lomailee kotona, on pakko pyykätä, siivota, laittaa ruokaa, hähdä ne asiat, joita pitäi tehdä. Törmäät kaikkeen arkiseen. Matkalla sitä irtautuu kaikesta ihan eri tavalla. Siksi pienikin pyrähdys jossakin muualla kruunaa loman. Ja se ei tarvitse olla kaukomatka, vaan vaikka hotelliyö Tallinnassa tms. arjesta selvästi irroittavaa.

Anu: Kuulosti järkevältä. Juuri ajattelin sitä, että miten juniin olisi mekin laukkuja raahattu, kun metroissa yms. oli aika naftisti hissejä. Ja rappusia oli PALJON ja niin myös muita ihmisiä. Mietitttiin tosiaan myös, että miten paikalliset noiden parkkien kanssa pärjää. Moottoritiellehän ei ole normaalissa arjessa välttämättä asiaa, joten siinä mielessä paikallisten ei tarvtse niitä koko ajan maksella, mutta taloissa harvemmin näkyi parkkipaikkaa autoille, eli kai paikallistenkin täytyy käyttää niitä maksullisia parkkipaikkoja?

Hurmioitunut: Heräsin taas tänään kuudelta. Japanin päässä pääsimme paikalliseen aikaan nopeammin. Mutta ei tämäkään haittaa, sillä kohtahan minulla alkaa työt, eikä olisi ollenkaan hassumpaa, jos heräisin automaattisesti näin ajoissa. Jospa Japani teki minusta lopultakin aamuihmisen:D.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ihanista matkakertomuksista ! Aivan kuin olisi itse ollut reissussa.

Jos teillä on heinä/elokuun vaihteessa vapaata, niin kannattaa tutustua naapurikaupungin tapahtumiin :

https://www.hamina.fi/tattoo

Siellä on paljon ilmaisia puistokonsertteja, vanhojen talojen pihoja on evoinna ym.ym.

Hauskaa kesänjatkoa !

Fani-Ulla

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Ulla: Olemme joskus käyneetkin, olisiko ollut toissavuonna. Tykkäsin. Pitää katsoa, että sattuuko päivät vapaaksi vai olenko töissä. Tänään jo kävin sen verran työmaalla pyörähtämässä, että sain työvuorolistat tehtyä.

Leena Lumi kirjoitti...

Mun ehdoton ykköskohde olisi ollut tuo peurapuisto!

Kammoan ahtautta ja sen tähden ajelemmekin maaseudulla ja pikkukaupungeissa.

Kivat kuvat!

<3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Se olikin hyvä paikka käydä. Ylipäänsä luonto-elämykset on itselleni paljon enemmän kuin kaupunki-kokemukset. Kaupungissa elämä on pelkkää kuluttamista ja kun siihen ei ole ylimääräistä rahaa, jää kaupungin ilot varsin kyseenalaisiksi. Hyvä ruoka nyt onneksi riittää matkalla itselle sellaiseksi. Ja ihmisten katselu. Luonto-elämyshän sekin on:).

Allu kirjoitti...

Oliko teillä euroja ja/tai dollareita käteisenä? Vai saitteko pankkiautomaatista rahaa? Luin jostain, että luottokortti ei aina käy eikä pankkikortilla saa kaikkialta käteistä?

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Oli meillä käteistä jonkun verran. Vaihdettiin heti lentokentällä paikallista valuuttaa. Monessa paikassa ei käy kuin käteinen, joten sitä on hyvä koko ajan olla. Jopa osa majapaikoista piti maksaa käteisellä. ATM löytyi kyllä monesta paikasta ja sillä nostettiin sitten rahaa, kun oli käytetty Suomesta tuodut eurot.