KÄVELIN TÖIHIN

Kävelin keskiviikkona töihin. Sujui huomattavasti helpommin kuin uskoinkaan. Aikaa siinä meni noin 1h ja 45 minuuttia ja matka oli hyviä oikopolkujani myöten noin 9,2 km. Sää oli erittäin vaihteleva. Tuli lunta ja tuiskua ja hetkittäin olin näkevinäni auringon kajastuksen junaradan risteyksessä. Koska lumisade on näillä leveyksillä ollut yhtä harvinaista herkkua, kun lämpimät päivät kesällä, otin tilanteesta ilon irti. Loppupäässä matkaa menin nurin, kun lumi oli peittänyt jään ja astuin liukkaaseen. Onneksi ei mennyt rikki kamera eikä sen kantaja ja matka sai jatkua. Huomenna sitten sään salliessa uudestaan, mutta päivitellyllä reitillä:).

Aloitin lenkkini Metsolan puutalokortteleilta.

Sivutin ja ylitin junaratoja. Oikaisin yli puomien.

Kotka seisoo meren rannalla, joten sen joet jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Tällä matkalla ylitin Kymijoen haaroista kaksi. Jos olisi ilmat kuin ennen vanhaa, lyhenisi työmatka kummasti, kun voisi ylitellä turvallisesti jokia. Nyt kun ne on pakko kiertää siltoja pitkin, pitenee matka hurjasti. Työkaveri juuri tänään kertoi tarinaa jostakin iloisesta ja uhkarohkeasta veikosta, joka tekojalalla ja kävelykepeillä lähti aikanaan Hovinsaarelta Sunilaan oikaisemaan joen yli. Oli matkalla pulahdellut jäihin. Hukannut veteen keppinsä, mutta tekojalka oli reissussa säilynyt ja humalaisen tuurilla oli päätynyt tehtaan puruihin makoilemaan ja sieltä ambulanssilla toimitettu sairaalaan tehtaan työntekijöiden toimesta. Minulla oli maltillisemmat reissut:D.

Matkalla ohitin myös tuulimyllyn ja Kotkan Stonehengen:).

Jälkimmäisen joenhaaran vierellä seisoo tämä Karhulan hovi, joka on tainnut jälleen aukaista ovensa. Tarjolla yöpymistä ja hienoa ruokailua, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Hyvä niin, sillä hieno rakennus ansaitsisi päästä käyttöön.

Ja miten sopivasti juuri sen jälkeen tuli tämä pysäkki, joka varmasti toi julki monen meidän taloudellisten murheiden kanssa painivien mietteet. Vaikka en  oikeasti kyllä usko tuohon lauseeseen. Moni rikas se vasta rahoja miettii ja murehtiikin?

Matkan puolivälin toisella puolen oli tämä Karhulan hovin alkulähde eli tehtaat. Kappale menneisyyttä säilytettynä nykypolvien iloksi. Täällä sijaitsi Karhulan lasitehdas, jossa mm. Alvar Aalto työskenteli Ainonsa kanssa ja suunnitteli aaltomaljakkoaan. Ja jonka johtajalla pyyhki sen verran hyvin, että rakensi tuon hovin asunnokseen.

Alla olevan keltaisen talon oven yläpuolella luki: PÄRINÄPOJAT. 

Aika sympaattinen talo pärinöidä.

Eikö ole jotenkin ihanaa, että tällainen vanhojen puutalojen ystävä saa lähteä työhönsä vanhoista puutalokortteleista ja päätyä myös sellaiseen? Tämän viimeisen kuvan tien varrella sijaitsee nykyinen työpaikkani. Ei vanhassa puutalossa, mutta puutalossa kuitenkin.

Parin päivän ilot on siinä, että on kaksi tervettä jalkaa, joilla voi kävellä vaikka Kotkan Metsolasta Kotkan Metsäkulmaan. Että on työpaikka, johon mennä. Että talvi on lopultakin tullut ja lumi kaunistanut mustassa märehtineen maan. Että mielessäni on yksi projekti, jonka voin tehdä sitten kun on aikaa tuhlattavaksi ja tarve pysytellä sisällä. Että on tämä perhe, jonka luo palata iltavuoron päätteeksi. Että elämä on ja tarjoaa mitä parhaakseen näkee. Että kaikki on hyvin. Että on.

Ihmiset hyvät, suosittelen vakavasti kävelyä ja elämistä<3.