Käväistiin pikaisesti Tampereen seudulla. Esikoinen pääsi palaamaan opintojensa pariin ja me saimme perheenä viettää illan paluumuuttajien vertaisryhmässä. Siellä tulee usein puheeksi nämä Suomen säät. Kesä, joka tuntuu menevän kesää odottaessa. Syksy, jonka ruska jää näkemättä sadeverhon takaa. Talven loputon pimeys ja lumi joka ei ota tullaksensa. Kevään toiveikkuus siitä, että ehkä tänä vuonna tulee lämmin pitkä kesä, ihana kuulas ja kirpakka syksy ja kunnon talvi kinoksineen ja pakkasineen.
Sitä kyllä jotenkin ymmärtää, että miksi kannattaisi oppi ottaa joutsenista, jotka lähtee syksyin, palaa keväisin. Oli puheissa Kaşin kalliorannat ja Kalkanin kattoterassit. Asuntoautot ja purjeveneet, joilla matkata kohti aurinkoa. Ja sitten kuitenkin. Sittenkin. Kaikesta tästä huolimatta. Tulee tiistai aamu ja vilkaiset viileän talon ikkunasta tätä Suomea. Pakkanen on puraissut sitä viime yönä. Maa on kuurassa ja joki höyryää. Valo pehmentää luonnon satumaisen kauniiksi. On pakko vetää takki päälle ja käydä kuvaamassa tämä ihana aamu. Hengittää synnyinmaata sisäänsä ja tuntea, että oikeasti ei raaskisi nyt asua missään muualla mieluummin kuin täällä.
Sillä onhan se niin, että ikuiseen aurinkoon tuskastuu. Ainakin minä tuskastun. Tuskastui jo Turkin heinä-elokuun helteisiin. Latelin Luojalleni kiitokset, kun saapui syyskuu ja jaksoi taas olla. Jatkuvaan turtuu, muutos tekee asiasta yleensä vasta tärkeän ja rakkaan. Odottaminen vielä kirkastaa sen merkityksen. Mikä onni, kun sateen jälkeen lopultakin paistaa. Kokea ensilumi, kuurankukat, luonnon puhkeaminen kukkaan talven jäljiltä. Nähdä ilmaa lämpimämmästä vedestä nouseva höyry, yötön yö ja syksyn värit.
Kahtena viime vuonna marraskuu on ollut todella koettelemuksien kuukausi. Sen pimeys on ollut kaiken nielevää. Ehkä tänä vuonna yllätyn iloisesti ja marraskuu antaa parastaan. Jos ei anna, niin tiedän kuitenkin sen olevan ohimenevää. Niin on myös päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet. Mitä niitä siis harmittelemaan. Tulee aina uusia kesiä, syksyjä ja talvia. Sen vuoksi ennemmin kannattaa tarttua kauniisiin hetkiin ja päiviin. Pistää heti kengät jalkaan, kun keli suosii. Ikuistaa kauniit päivät. Ja kun ulos ei kannata mennä, kääntää katseensa takkatuleen ja kynttilöihin. Nimimerkillä: eläköön IKEA ja sen tuoksukynttilät. Ostin jälkimmäisiä koko kassillisen.
Perhe siis lomailee näin hienoissa säissä. Kävelyni päälle otettiin ensimmäinen haravointisessio. Nyt hiukan huilataan ja sitten on vuorossa haravointi osa 2. Ulkokalusteiden huputtaminen. Katsaus piippuun ja hajonneen pellin metsästys. Ehkä pääsen jo hieman testaamaan uutta tapetinpoistokonettakin. Huomenna sitten paluu töihin ja pääsee perhekin tempaisujen jälkeen vain olemaan.
10 kommenttia:
Upeat kuvat! Totta, nyt on ollut tosi kauniita aamuja, pakko ottaa kamera itsekin mukaan koiralenkille.
Me saimme jo haravoitua, veimme eilen ison peräkärrillisen haravointijätettä jäteasemalle. Toki moni perusteellisempi tyyppi olisi sitä mieltä että enemmänkin olisi voinut haravoida, mutta meille riitti. Ensi viikonloppuna keräämme puutarhakalusteet ym ylimääräiset tavarat tyhjään kärriin odottamaan ensi kevättä. Kyllä, Barcelona kutsuu :)
Toivon mahdollisimman aurinkoisia päiviä tänne Suomeen!
Ihania kuvia, tunnelmia, ajatuksia... Kiitos blogistasi ��.
Pakkasaamu pukee luonnon hopeaan ja kimmeltävään valkoiseen, kaunista!
Nauran auringolle: Täälläkin on nyt haravoitu aikamoisen monta kottikärrillistä, mutta harva ehkä edes huomaa. Pihaa reunustavat nuo valtavat koivut ja lehteä siis riittää. Mikä jää maahan, odottaa kyllä kevääseen. Meidänkin kalusteet jäi vielä laittamatta. Loppui päivästä valoisat tunnit. Tervemenoa Barcelonaan. Toivottavasti siellä pysyy rauha maassa.
Riia: Kiitos sinulle kommentista ja käynnistä.
Carola: Ihan totta. Kuin taikasauvan sivallus ja taas näyttää ihan erilaiselle.
Totta,liikaan aurinkoon kyllästyy. Onneksi on välillä hieman pilvisiä aamuja täällä, mutta sitten se aurinko yleensä taas ilmestyy.
Luonto on kaunis taiteilija, niin nätisti tuo pakkanen sokerikuorruttaa kasvit.
Paluumuuttajien vertaisryhmä: en tiennyt että sellaisiakin on, silloin kun tulin pojan kanssa takaisin SUomeen kun hän oli pieni, olisin tarvinnut sellaista.Mutta löytyi sitten muita ryhmiä:)
Toivottavasti marraskuussakin on mahdollisimman paljon valoa.
Jael: Tämä vertaisryhmä on siis ystäväperhe, joka asui meidän kanssa aikanaan Istanbulissa ja palasivat muutamia vuosia ennen meitä Suomeen. Meillä on näitä vertaisryhmiä onneksi useampiakin. Saa muistella vanhoja hyviä aikoja ja kiukutella Suomen ylikalliita hintoja ja kovaa verotusta yms. mielen päällä olevaa.
Taas kerran "joudun" ihastuksesta huokailemaan, miten osaat kamerallasi löytää arjen ja tavallisen kauneuden. Niin kuin sanoillasikin. Blogissasi on aina ilo vierailla ja tuntee saavansa uutta evästä elämään. Kiitos!
Airi: Kiitos sinulle, taas kerran. Kirjoittajan ja kuvaajan mieltä lämmittää, kun joku viihtyy ja jättää viihtymisestään vielä viestiä.
Upeat kuvat! Talvea en kaipaa mutta vuodenaikojen muutokset tuovat kivaa rytmiä. Ainoa mitä kammoan on palelu mutta vaatteilla siitä selviää.
Petra: Minä kyllä pidän kunnon talvesta ja osaan pukeutuakin sitä vastaan. Sen sijaan en pidä siitä pimeästä loputtomasta märästä, jota nykyään Suomen talveksikin kutsutaan. Kosteus hiipii luihin ja ytimiin ja on pakkasta vaikeampi pitää itsestään loitolla.
Lähetä kommentti