perjantai 16. kesäkuuta 2017

KAUNEIMMILLAAN

Kesäkuu on meillä synttärikuu. Isommat lapset eivät enää kaipaa kaverisynttäreitä, mutta kuopus kylläkin. Hän halusi kutsua juhliin koko luokkansa, koska ensi syksystä yläkoulun puolelle siirtyvät metsolalaiset on jaettu neljälle eri luokalle. Osa luokkalaisista jatkaa myös vanhassa koulussa, sillä kuopus opiskeli viidennen luokkansa yhdysluokalla, jossa osa oppilaista oli neljäsluokkalaisia. Niin kuin kuopuksenkin oikeastaan olisi kuulunut olla, mutta Turkin vuosien myötä hän on hypännyt yhden vuoden ja on siksi ikäistään vanhempien ryhmässä. Muita päätä lyhyempänä. Kavereita on tullut sekä neloselta että vitoselta. Lähes koko luokka saapui eilen juhliin mukaan, vain neljä oli estynyt tulemasta. Onneksi sää suosi ja juhlat voitiin pitää pihalla.




Koristelusta vastasi Taivaan Isä. Kesä on kauneimmillaan. Vihertää, omenankukat olivat jo kukkineet, mutta pihalla oli monta muuta kukkijaa. Kuopuksen ja apuun rientäneen ystävänsä kanssa viritimme terassille aurinkokenno-valot. Jäi ottamatta yöllä kuva, kun valaisivat pimeässä söpösti. Nämä valot ostin keskiparveketta ajatellen, mutta päätyivätkin tänne. Hauskat, ostaisin ehkä lisääkin, kunhan saadaan tuo keskiparvekkeen aurinkopurje-asia päätökseen. Purje kun on niin suuri, että sitä ei sellaisenaan taida tuohon kannattaa laittaa, joten minun tulisi pienentää se ennen asennusta.



Jopot on selvästi in. Kuopuskin tietenkin sellaisen nyt haluaa ja saikin synttärilahjaksi rahat käytettyä pyörää varten. Mutta apua, kuka haluaa taas siihen ostorumbaan lähteä?


Onneksi on sairaanhoitaja talossa. Heti alkuun piti hieman paikata, myöhemmin hoitaa yksi venähtänyt nilkka:).


Eilen oli onneksi vapaapäivä ja juhlat sovittu alkavaksi kolmelta. Edelliset päivät oli niin työntäyteiset, että tarjoilu piti järjestyä juhlia edeltävän aamupäivän aikana. Äiti siis kauppaan heti aamusta. Menuksi muotoutui ensin hampurilaisia, sitten lettukestit ja lopuksi jäätelö, keksi ja karkkitarjoilu. Sipsit ja popparit vielä päälle. Hyvin upposi ja kukaan ei kaivannut leipomuksia. Lettuja paisteltiin myös viidelle yöksi jääneelle kaverille aamupalaksi. 






Yökyläläiset ovat olleet ahkerasti uimassa. Edelleen tuolla polskuttelevat lähirannassa. Minä naputtelen tätä kirjoitusta tässä parvekkeella. Aurinkopurjeelle olisi ollut tarvetta, sillä aurinko on kovin kirkas ja ruudun nähdäkseen oli tultava tähän puun varjoon. Miten ihanaa, että kesä on täällä, lopultakin. Edes näiden kahden päivän ajan:D.

11 kommenttia:

SaaraBee kirjoitti...

Olipa teillä kivat juhlat ja sääkin oli suosiollinen. Jokos olet itsellesi Jopon ostanut?

mimon mami kirjoitti...

Tori.fi Haminassa jopo myynnissä

Carola Lehtonen kirjoitti...

Ihanat kesäsynttärit...ja ihana kesäinen luonto!!!Kesä on niiiin ihana:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Saara: Minä ja pyörä emme mahdu samaan lauseeseen. Inhoan pyöräilyä, joten en tule Jopoa tarvitsemaan...

Mimon mami: Hitsi, hyvä hinta, mutta väärä väri. Kolmonen etsi mustaa, mutta luulen, että kuopus tykkäisi jostakin pastellista.

Carola: Ja nyt tässä osaa nauttia jokaisesta lämpimästä ja aurinkoisesta hetkestä, kun tuota kylmää on piisannut.

Jael kirjoitti...

Kivat synttärijuhlat, ja sopivasti täydellinen sääkin. Toivottavasti löytyy Jopokin,ja helpommin kuin se edellinen.
Täällä kaikilla näkyy olevan sähköpyörä , ja jos ei sellainen niin ladattava potkulauta,tai sitten tällainen, huh
https://www.choosewheels.com/monorover-r2-electric-mini-two-wheels-scooter-review/

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Jos minun olisi pakko polkea, olisi valintani sähköpyörä. Mutta kuopus saa varmaankin Joponsa, kunhan sopiva tulee vastaan.

Leena Lumi kirjoitti...

Meidän perheessä kaikki on touko- ja joulukuussa. Kyllä täällä Tahitilla on niin hellettä ollut, että vain hellemekko päällä olen jaksanut. Nyt luvattiin tietysti juhannukseksi viileämpää, kun tytär ja vävykokelas koirineen saapuvat melkein viikoksi. Ja molemmat armottomia kuuman ystäviä. Nyt sataa ja se tekee puutarhurille heti vapaa-aikaa. Ihanaa!

Mekin ajattelimme, että kun hankimme pyörät, ne ovat sitten sähköpyörät. Kun muutimme tänne vuoristoiselle saarelle en olisi voinut kuvitellakaan ajavani näitä mäkiä, mutta nyt on mieli tottunut.

Kaunista juhannusviikkoa<3

Petra kirjoitti...

Meilla juhlakuukausi ajoittuu toukokuuhun mutta kesalla on viela odotettavissa tytön synttarit. Alkoi tehda mieli noita hampurilaisia, herkulliset tarjoilut! Nuo varikkaat jopot on kylla ihanan naköisia, taalla suosiossa ovat nyt ns. taitettavat pyörat jotka saa helposti julkisiin sisalle.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Meillä mies on toukokuussa syntynyt, ja äitienpäiväkin siellä seisoo, joten siinä mielessä toukokuu jo aloittaa juhlan. Me tulemme muuten pikavisiitille Jyväskylään ensi viikolla. Pitäisi löytäää miehen karonkkaa varten juhlatila. Onko vinkkejä? Noin 50 vierasta ja rahaa ei liiaksi:).

Petra: Minusta nuo Jopot ei edes luulisi olevan hyviä ajaa. Mutta itselläni taisi kanssa lapsena olla joku vastaava fillari. Taittopyörä onkin siellä kätevä, jos täytyy välillä julkisia käyttää. Istanbul ei todellakaan ollut pyöräilijän kaupunki, joten siellä ei ollut mikään pyörä muodissa:).

Hurmioitunut kirjoitti...

Onpa ihana kuulla että synttärit onnistuivat ja etenkin, että kavereita on löytynyt! Se on tärkeää. :) Ihana värisuora noista Jopoista!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hurmioitunut: Kavereita on tosiaan riittämiin näillä kahdella pienimmällä. Isommat sen sijaan vihíhtyvät myös itsekseen. Tai kaverit on ruudun takana.