sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

PUPUN PÄIVÄT

Kolmas vapaapäivä aluillaan. Ilmat eivät ole hellinneet. Eilen oli tarkoitus haravoida ja mies sitä urakkaa saikin aluille, kunnes lumisade iski. Grillattiin silti. Uhallakin. Uhalla täällä toimii naapurustokin. Eilen silittäessäni pyykkiä näin ikkunasta kesältä tutun näyn: kylpytakki päällä rantaan kävelevän pariskunnan.

Koska säiden säätäminen ei kuitenkaan ainakaan minulta onnistu, on turha jäädä siitä marisemaan. Ollaan otettu Helmistä mallia ja vietetty pupun päiviä. Syöty kun on nälkä. Jaloiteltu mikä on jaksettu. Etsitty sitten talon mukavin paikka ja pistetty maate. Helmin löytää mitä suurimmalla todennäköisyydellä takan edestä. Asento vain vaihtuu ja välillä kapsuttelee maata mukavammaksi. Minut löytää takan edustaa todennäköisemmin sängystä päiväunilta tai lukemasta. Mondon Barcelona on parhaillaan aika kova sana.




Tuleva viikko on työntäyteinen. Tajusin juuri, että olen äänestyspäivänä töissä aamusta iltaan. Mikäli meinaan kansallisvelvollisuuteni suorittaa, olisi annettava ääni ennakkoon. Vaalikonetta on kyllä käytetty ja oma ehdokas löydetty. Huomenna tulevat työpaikalle ennakkoäänestystä pitämään, ehkä vain koitan siirtyä jonon jatkoksi?  Aiotko sinä äänestää?

7 kommenttia:

Carola Lehtonen kirjoitti...

Siis Barcelonaan olette lähdössä, suosittelen lämpimästi, niin kovasti pidimme paikasta kaupunki/rantaloma samassa kohteessa, näkemistä ja kokemista ja plussana vielä lyhyet lennot.Säät eivät täälläkään ole kuvaajaa suosineet, mutta minkäs teet, otan oppia Helmistänne, sillä tuo asenne tuntuu olevan kohdillaan:)

Allu kirjoitti...

Barcelona♥ Hyvä valinta.

Satu kirjoitti...

Kas täällä pupun päivät; meillä koiran päivät. :-D

Minä meinaan ihan kylmästi skipata nämä vaalit. Tiedän kyllä, että kansalaisvelvollisuus jne., mutta ei vain kiinnosta. Jos nukkuvien puolueella olisi ehdokkaita, niin heistä voisin jotakuta äänestää. :-)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Kyllä vain. Barcelona on pitkään ollut toivekohteena. Elokuun alku nyt ei ehkä ole se paras aika matkustaa sinne, mutta minkäs teet, kun lomaa on vain silloin. Ja kun tuo majapaikka järjestyi nyt niin hienosti ja lennot saatiin edullisesti, niin tartuttiin tilaisuuteen. Perhe mietti, että riittääkö siellä tekemistä. Hah. Minulla on jo suunnitelmissa niin monta kohdetta, että suren sitä, että miten ihmeessä ehdin sen kaiken viikossa. Taitaa mennä taas aamusta yöhön juoksuksi.

Allu: Uskon niin.

Satu: Kyllä, eläimet opettaa. Minuun on kotoa iskostettu se ajatus, että jos ei äänestä, on turha valittaa sitten yhtään mistään. Äänestän, jotta voin tarvittaessa valittaa:D?

Jael kirjoitti...

Ihana kaunis Helmi:) Ja Barcelona on ihana,hyvät muistot sieltä,tulette tykkäämään:)

Anonyymi kirjoitti...



Helmille rapsutuksia!

Koko perhe varmasti pitäisi Montserratin luostarista upeassa vuoristossa. Olen käynyt kolme kertaa ja aina vaan hinkuan sinne.
Junalla n. 1 tunti Barcelonasta.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Minä tykkään jo nyt. Kirja avaa eteeni niin monia asioita, joista pidän. Miten ehtiä se kaikki?

Anonyymi: Rapsutukset annettu. Montserratin luostarinkin kävin googlaamassa. Minä ja mies varmasti pidettäisiin siitä, mutta meidän lapsiraukat on niin kyllästetty luostareilla, että en menisi vannomaan heidän pitämisistään:I. Jos nyt edes se Sagrada Familia tällä reissulla koko porukalla. Muuten pistäydyn kirkoissa niiden tullessa eteen ja jätän lapset tarvittaessa ulos syömään jäätelöä:).