Näin jälkikäteen ajateltuna: eihän siitä ole kuin hetki, kun pimeys laskeutui tämän maan iltoihin. Harkkakuskin oli siirryttävä kuvaamisen sijasta ruokaostoksille kolmosen harjoitusten ajaksi. Vastahan se oli, kun aurinko laski minun ajaessani hallilta kotiin. Vai oliko? Piti ihan tarkistaa ja totuus on se, että siitä on kulunut puoli vuotta. Lokakuun alussa illat pimenivät jo niin nopeasti, että kuvaaminen rupesi iltaisin käymään mahdottomaksi. Tämä jäi muistaakseni viimeiseksi kuvauskerraksi lokakuun alussa. Se tarkoittaa, että täällä Pohjolan perukoilla me elimme puoli vuotta pimeydessä ainakin puolet päivistämme! Ei ihme, jos kävi välillä mielen päälle.
Eilen kuitenkin ymmärsin saaneeni nämä iltakuvausmahdollisuuteni takaisin. Siunatut illat. Heitin kolmosen Pyhtään hallille ja lähdin ajamaan. Kävin Pyhtään kirkolla, nautiskelin tyhjistä teistä ja radiosta kuuluvasta musiikista. Valosta joka sai silmät sirrilleen. Pian huomasinkin ilokseni olevani Ruotsinpyhtään ruukin keväässä.
Tiet olivat tyhjät ja taloissa ei näkynyt liiemmin elämää. Ravintoloiden ovet olivat vielä sulki. Jotakin siellä kuitenkin tapahtuu. Yhden talon viereen oli pystytetty tellingit ja toisen talon pihalla soi saha. Sorsat tepastelivat heikoilla jäillä tai hyppäsivät jään laidalta sulaan uimaan. Käsiä paleli, ilma oli kirpeä ja niin kaunis.
Tänään olen saanut hitaan aamun ilot. On kolme vapaata perätysten. Kuopus on kotona sairastamassa, sillä kuumetauti on kaatanut useamman luokastaan pedin pohjalle. Ei osaa rassukka nyt nauttia levosta, kun on kiire parantua huomiseksi kaverin yökyläsynttäreille. Minä kyllä nautin. Keitä toiset kahvit ja sipsuttelen villasukissa ja yöpaidassa. Siirrän siivousta nyt ainakin vielä tunnilla.
Lumellakin uhkailivat, mutta ainakaan vielä se ei ole käynyt toteen. Aurinko hellii tänäänkin ja paljastaa likaiset ikkunat. En katso niihin. Nurmikko on paljastunut lumen alta. Niin myös viime syksynä haravoimatta jääneet lehdet. Jos huomenna saisi järjestettyä haravointitalkoot. Lumi pysyköön siis poissa. Seuraavia viikonloppuvapaita kun ei ole tiedossa ennen pääsiäistä. Arkivapaita onneksi kuitenkin.
Tänään meillä on miehen kanssa tiedossa taas ilta parisuhteelle. Illan valossa siirrymme Santalahteen muiden pariskuntien kanssa. Tiedossa musiikkia, luento ja hyvää ruokaa hyvässä seurassa. En valita. Ei ole valittamista. Kevät taitaa siirtyä lempivuodenaikamittelössäni sijalle kaksi. Ellei kesä nyt sitten vie mennessään...
10 kommenttia:
Tänne Helsingin kupeeseen satoi viime yönä ja tänä aamuna lunta lähes 10 cm. Uusi lumi vanhan surma, sanoi vanha kansa. Eilen näkyi leskenlehden kukkia. Pian on kevät. Uskotaan siihen. Aurinkoista viikonloppua!
Oi miten kauniit kuvat jälleen! Ihanat värit ja oli selvästi kaunis ilma.Aamulla kun heräsin täällä oli yön aikana tullut talvi, kyllä vaan ainakin 5 cm:ä, enemmänkin, kaunista ja puhdasta lunta, mutta ei enää, ei!!!Mukavaa viikonloppua.
Hienot kuvat,on upeaa kun valon määrä kasvaa pimeyden jälkeen. Nauti vapaastasi kunnolla,ja toivottavasti kuopuksen olo on jo parempi.
Kivalta näyttää tuo ruukin alue,varmaankin tosi kiva paikka sitten kun sesonki alkaa.Kaunista viikonloppua Kotkaan:)
Mimon mami:Minä näin kuvista, että siellä on ihan talvi. Toivottavasti ei tule tänne. Tänään saimme nauttia kauniista kelistä. Toivottavasti myös huomenna, että saadaan pihahommat aluille.
Carola: Auringossa kaikki värit hehkuu.
Jael: Pimeän jälkeen valon merkityksen ymmärtää varsin hyvin. Ehkä se on talven tarkoitus? Ruukki on ihana kohde ja niin lähellä vielä.
Oi että mikä kuvausretki ja sen saldo myös meidän iloksi! Suomen kevät, oijjoi! Pikaista paranemista kuopukselle!
MatkaMartta: Se on sykähdyttävä ja paranee vuosi vuodelta. Suomen kevät siis. Olen aina hehkuttanut syksyä, kesää silloin kun siihen on ollut aihetta, mutta kevät on ollut vähän sellainen ohikulkumatka. Nyt se ehkä alkoi jotenkin aikaisemmin ja tuntuu kyllä olevan ihan parasta mitä tähän aikaa täällä voi olla. Mutta ihana oli myös Turkin kevät. Oijoi.
Kuopuksen tuska helpotti, kun synttärisankarikin tuli kipeäksi ja juhlat siirrettiin viikolla.
Hieno paikka. Olen takavuosina käynyt vähintään kerran kesässä, nyt on vähän jäänyt. Hiukan syrjempänä aluella on kirkko, jossa on Helena Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu. Vuonna 1790 (jos oikein muistan) ruukin johtoon astui 31-vuotias Virginia af Forselles, joka jatkoi hommassaan yli 60 vuotta (taas sanottava: muistaakseni). Hän sai lisänimen "rautarouva". Virginian ja hänen puolisonsa hauta on jonkin pikkutien varressa metsän siimeksessä. Isoa hautaa muistomerkkeineen on hoitanut pitkään jokin "muinaismuistotoimikunta", jonka jäsenet ovat jo vähän peräänkuuluttaneet nuorempia ottamaan homman hoitaakseen.
Ennen tuolla ruukin alueella oli kesäisin monenlaisia käsityöläisten pajoja ja myymälöitä, ehkä vieläkin?
Airi: Käyn joka kerta toiveikkaana kirkon ovena takana, jotta saisin nähdä sen maalauksen. Tällä kertaa meinasi jo onnistaa. Ennen minua ajoi kirkon pihalle auto, josta joku naishenkilö juoksi kirkkoon sisälle, ehkä hakemaan jotakin. Kiihdytin tahtiani ja olin varautunut pyytämään, että josko hän hetken pitäisi ovea auki, jotta kerkeäisin katsomaan kirkon sisälle. Mutta kesken matkaani hän jo pyyhälsi ulos kirkosta ja autolle ja jäi jälleen Schjrfbeckit näkemättä;(.
Kesällä siellä edelleen tapahtuu. On pajat, kahvila, ravintola ja kesäteatteri. Toissa vuonna (vai oliko se viime???) nämä Ruukin talot olivat myös osa Wanhat talot-tapahtumaa ja päästiin niitä sisältäkin katsomaan. Miten viihtyisä tuolla olisi elää. Lasten kanssa vain perin hankala paikka, kun kouluihin on pitkät matkat, kuten myös harjoituksiin.
Voi että minäkin odotan kevättä, sulia teitä ja vihreitä silmuja. Taas satoi Savon useita senttejä lunta, että pääsi jälleen kolauspuuhiin. Kummipojan kanssa tehtiin lumiukkokin.
Hurmioitunut: Tänne satoi eilen vain pieni kerros, joka jo nyt on mennyttä. Silti se pienikin tuisku saa melkoisen "EIKÄ-fiiliksen" aikaiseksi. Lumiukkoja en todellakaan halua enää rakentaa, vaan laittaa ulos narsisseja ja helmililjoja.
Lähetä kommentti