Luojan kiitos, marraskuu on pian loppu. Ohi. Mennyttä. Ensi vuonna marraskuun voi minun puolestani poistaa kokonaan kalenterista. Jos vielä bloggaan, laitan surutta marraskuuksi lapun luukulle. Ei valoa kuvaamiseen. Ei energiaa ulos lähtöön. Ei mitään ajatuksia päässä. Ei minkäänlaista hyvää sanottavaa.
Viime vuonna postausten määrä marraskuulla oli viisi. Samoihin lukuihin jäädään tänäkin vuonna. Oli kuitenkin mielenkiintoista hieman vilkaista, että millaiseen mustaan aukkoon sen marraskuu minua viime vuonna veti. Oli sitä samaa väsyttää ja sokerittaa marinaa sekä huoli tulevan elämän polun löytymisestä. Vuoden se otti, mutta tämä marraskuuhan oli oikeastaan monella tapaa ilon kuu. Koeaikani on päättynyt ja minulla on tämä työ. Tulevat marraskuut, jolloin ei tarvitse huolehtia siitä, että missä tehdä työtä tulevana vuonna. Viime vuonna oven takana pienet kausimasentujat, tänä vuonna isot. Tässä ammatissa isommat on helpompi kestää kuin pienet.
On aika ottaa omat opit käyttöön ja etsiä marraskuusta se toinen puoli. Kuten: joka päivä ei ollut täysin musta, oli siinä muutama luminenkin. Sokerin mässyttämisessä ei mennyt koko kuu, sillä puolivälissä minusta löytyi vihdoinkin se kauan kadoksissa ollut selkäranka. Täysi varmuuteni siitä, että minulla on 42-vuotiaana mummotauti, osoittautui marraskuun lopussa vääräksi. Ehkä. Marraskuisina vapaapäivinä ei viitsi mennä pihalle, joten on tullut siivottua. Tässä iässä ei tarvitse enää miettiä, että onko pakko odottaa joulukuulle valojen laittamisen kanssa. Ei, tässä iässä pimeyttä vastaan on käytävä järein asein ja täydellä valaistuksella. Marraskuussa sitä paitsi jokainen pieni valon pilkahdus tuntuu lottovoitolta. Olen voittanut tässä kuussa ehkä noin viisi kertaa?
Loppukuu on menty "viekää vaikka tuhkat pesästä-meiningillä." Kaksi kuuden työpäivän viikkoa peräkkäin ja toisena niistä viiden aamuvuoron putki. Nukahtelin ennen aikojani. Oli myös työpaikan pikkujoulut, joissa oli hauska nähdä se työkaverien toinen puoli, eli arkiminä. Yksi riemukkaimmista hetkistä taisi olla kuitenkin se, kun eräänä marraskuisena iltana minua tuli hakemaan töistä meidän esikoinen. Inssi oli mennyt läpi ja hänellä on nyt ajokortti.
Joulukuuta katselen vaaleanpunaisten lasien läpi. Se alkaa neljän päivän vapailla ja minilomalla. Pitää sisällään muutenkin normaalia enemmän iltavuoroja ja vapaapäiviä. Antaa mahdollisuuden joulutteluun ja sokerilakon tauolle laittamiseen. Herättää ehkä jotain eloa tähän blogiinkin?
10 kommenttia:
Olinkin jo huolissani etta mita sinne kuuluu.
No joo, ei ole omassakaan blogissa ollut aktiivisuutta liian kanssa.
Ja kun muistan reilun 30 vuoden takaa niita marraskuita Suomessa,
niin en ihmettele. On se vahan synkkaa aikaa. Mutta eteenpain
vahitellen, kylla se siita.
Minullekin muutama edellinen marraskuu on ollut ahdistava harmaa hetki. Täälä tämä marraskuu on näyttänyt parhaat puolensa, tänäänkin paistoi aurinko ja taivas oli sininen, se riittää minulle. Pimeä tulee niin varhain, että täällä metsän keskellä alkaa tuntua yöltä jo viiden aikoihin illalla. Kohta on kaikki kaapit siivottu ihan vain ajan kuluksi :) Onneksi pian on joulukuu!
Vähän samanlaisia tunnelmia tästä marraskuusta täälläkin... Minunkin piti katsoa kuukauden postaussaldo ja näyttää neljää.Toivon että tämä lumi mikä nyt on satanut, pysyy tämän talven maassa. Lumi on minulle todella tärkeä energianlähde pimeän aikaan.
Voi onnea! Ensimmäinen ajokortti nuorisolle siis saavutettu. Mahtaakohan häntä kotona enää näkyäkään? ;)
Anu: Minusta tuntuu, että tämä on jotenkin vaikeampaa vuosi vuodelta. Tai sitten vaikeusastetta lisää kertakaikkiaan vaan tuo, että kello soi kuudelta seitsemän sijaan? Mutta ei se mitään. Nyt se on ohi. Joulukuu on aina ollut helppo kuu, jos ei erehdy hulahtamaan joulustressiin. Minä en aikonut, vaan sen sijaan nautiskella pitkistä aamuista ja siitä tosiasiasta, että yläkerta on jo kokenut suursiivouksen. Enää alakerta jäljellä.
Cheri: Täällä valoa on ollut lähinnä vain niinä päivinä kuin tuli lumi. Ja se valo tuli lumesta. Tai ainakin siltä minusta tuntuu. Jokainen valon hetki on ainakin päivitelty työpaikan kahvipöydässä ja minusta niitä hetkiä on ollut yhden käden sormin laskettavissa. Olen tainut kaivaa kamerankin aina esiin. Ja bloggausten määrästäkin laskien päädyn lukuun VIISI.
Kaappeihin en ole vielä ainakaan koskenut. Kunhan saataisiin siistit kulissit, niin sekin riittäisi:D.
Hurmioitunut: Yksi kortti lisää tähän taloon on erittäin tervetullut. Harmi vain, että sen myötä ei tullut yhtä autoa lisää. Sekin on ollut haaste tässä marraskuussa, että miten saada jokainen kuljetettua töihin, kouluun ja harrastuksiin yhdellä autolla. No, ostettin kolme bussikorttia, mies polki tuulessa ja tuiskussa tai heitteli minua aamuvuoroon. Menin bussilla ja joku haki illalla (vaikka sitten se esikoinen) tai ruinasin työkavereilta kyytejä. Meidän töistä, kun ei iltavuorosta pääse pois enää bussilla. Joten rakas Joulupukki, voisitko tuoda minulle auton?
Muutamaa kauniin lumista päivää lukuunottamatta marraskuu on ollut synkkä ja pimeä, ja vuosi vuodelta se ällöttää yhä enemmän, eli väärä pallonpuolisko tämä jossa marraskuitaan viettää;)
Huomenna koittaa ihana joulukuu ; se punainen, valkoinen ja kultainen kuu.
Carola: Jo muutaman mustan päivän jälkeen tuntuu, että sitä lajia on jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Ehkä se marraskuun ankeus on siinä. Se pimentää muistin. Mutta NYT on joulukuu. On vapaapäivä. tiedossa siivousta ja somistusta, sekä perheen pikkujoulut.
Toisessa eämässä olin pättänyt, että en kestä enää yhtään marraskuuta Suomessa. Nyt tässä elämässä rakastan marraskuuta. Se on polku joulukuuhun ja mitä antoisin aika saada tehdä inventaaria, sillä jouluna on jo joulun jutut. Kuoleman portilta paluu, sai jokaisen kuukauden, jokaisen hetken näyttämään ihan uudelta. Tosin marraskuun lumon olen löytänyt jo aikaa sitten, mutta nyt pysähdyin aistimaan sitä.
Nyt on alkanut ihana joulukuu, matka vuodenaikajuhlista suloisimpaan. Nautitaan tästä hetkestä ja tajutaan miten hyvin kaikki on. Kaunista joulukuuta sinulle♥
Leena: Minä luulen, että jos olisin kotiäitinä enkä heräisi töihin kello kuusi, voisin päästä marraskuun kanssa sinuiksi. Ensi vuonna yritän muistaa tämän kooman ja laittaa marraskuulle mahdollisimman monta iltavuoroa, ehkä sekin auttaa? Ja paluu kuolemanportilta saa myös ihan varma marraskuunkin näyttämään suorastaan hehkeältä:).
Mutta nyt on joulukuu. Kaksi sukkayllätystä takana ja matka Helsinkiin edessä.
Toivottavasti joulukuu tuo tullessaan iloa ja valoa enemmän! Sokerilakkoon pitäisi täälläkin ryhtyä, mahdotonta toisinaan tämä meidän herkuttelu...eikä edessä oleva joulu helpota sitä varmaankaan...
Leppoisaa viikonloppua!
Matkatar: Ainakin kynttilän valoa, se on selvä. Minun sokerilakkoni oli viikonlopun tauolla. Saa nähdä, että saanko itseäni ruotuun uudelleen ennen joulua. Viikonlopusta muodostui oikein mukava, vaikka alku olikin kyllä kaikkea muuta...
Lähetä kommentti