Marraskuu on postista päätellen mainosmiesten halujenherättelykuu. Postilaatikkoon alkaa ilmestymään vinkkiä siitä mitä voisi toivoa joululahjaksi. Mitä vielä voisi haluta. Kolmonen miettii kuumeisesti, että mitä häneltä vielä voisi uupua? On selvästi tuskallista, kun haluaa jotakin, mutta ei tiedä mitä. Samaisella pojalla on menossa koulussa vieraat uskonnot. Hindulaisuus luettiin tällä viikolla ja odottelen jo sitä buddhalaisuutta. Muistanko oikein, että Buddhan mielestä valaistuminen tapahtuu elämänhalun sammumisen kautta? Kun lakkaa tahtomasta enää mitään?
Elämänhalun sammumista ei kannata mielestäni tavoitella! Haluamista sen sijaan olen miettinyt tässä viime aikoina ja tullut siihen tulokseen, että se tosiaankin on syypää tyytymättömyyteen. Nimenomaan sen haluaminen mitä ei voi saada. Muistatte ehkä miltä tuntui olla yksipuolisesti rakastunut johonkin? Toivoa lasta, joka ei millään lähtenyt alulle? Hakea opiskelu/työpaikkaa ja saada vastaukseksi ei? Silloin tuntui, että kaikki jo olemassaoleva hyvä menetti merkityksensä ja kaiken onnen lähde oli vain se asia mitä ei voinut saada. Tuntui, ettei koskaan enää voisi olla onnellinen ilman sitä nimenomaista asiaa. Kuvitteli, että kun sen saa, on ikuisesti onnellinen ja tyytyväinen. Kunnes alkoi haluamaan jotakin muuta.
Talousmurheetkin ovat olemassa vain siksi, että haluaa. Auton, veneen, polkupyörän, matkan, remontin tai asunnon, johon ei ole tulojen puolesta varaa. Tai siksi, että otti isomman lainan, liian kalliin vuokra-asunnon, hankki auton tai kulutti muuten vaan enemmän, kun olisi pitänyt. Kun kuun lopussa edelleen haluaisi, että kaapissa olisi ruokaa tai että voisi ostaa lapselle hänen haluamansa talvikengät, vaikka tili onkin jo tyhjä.
Valaistuminen on siis sen ymmärtämistä, että kaikkea ei voi saada. Sen arvottamista, että jos haluaa isomman talon, ei voi ostaa toista autoa ja/tai venettä. Että kesämökki ja jokavuotinen Etelänmatka ei ole kaikkien tavoitettavissa. Tyytyväisyys voi olla saavutettavissa ihan niin yksinkertaisella asialla, kun budjetoinnilla. Että oppii laskemaan paljonko sitä rahaa menee laskuihin ja muuhun välttämättömään. Tiedostaa, että yllättäviä menoja voi sattua. Ja jakaa ruokakulut järkevästi pitkin kuuta. Elää suu säkkiä myöten.
Tänään olen halunnut vain olemassaolevia asioita. Nukkua pidempään. Syödä rauhassa aamupalan. Käydä kävelyllä. Tällainen haluaminen on ollut hyväksi, sillä kaikki on ollut toteutettavissa. Kuu on vasta alussa, joten tässä vaiheessa on muutenkin keveää ja kauppalistan pituus ei ahdista. Loppupäivä sisältää asioita, joita en nyt niinkään halua, mutta teen silti ja olen jälkikäteen hyvilläni. Viikkosiivous ja pyykin silitys. Miehellä on illalla tiedossa tyhyä. Minulle lankeaa siis myös harrastuskuskaus. Haluamani luento Kotkan kirjastossa jää valitettasti väliin, sillä valaistunut minäni sen tietää: kaikkea ei voi saada ja kahdessa paikassa ei voi olla yhtäaikaa.
10 kommenttia:
oho, siellähän on jo ihan talvi, ihanaa!
On sitä tullut tässä usein ihmeteltyä, miten ihmiset budjetoi tai siis ei lainkaan budjetoi. Muistan, että nuoruudessani tuttavat ostivat levysoittimen osamaksulla enkä silloinkaan tajunnut, miksi ei voinut ensin saada rahat kasaan ja sitten ostaa eikä maksaa korkomaksuja, sillä ei se levysoitin niin kamalan välttämätön ostos ollut.
Ymmärtääkseni buddhalaisuudessa ei ole tavoitteena elämänhalun sammuttaminen vaan sen oivaltaminen, että jatkuva haluaminen ja ulkoisiin asiohin takertuminen aiheuttaa kärsimystä. Eikä tyytyväisyyttä voi saavuttaa ulkoisten asioiden kautta. Eli juuri niin kuin sinäkin tässä postauksessa pohdit.
Itse en lapsena ja nuorena saanut läheskään kaikkea haluamaani ja sekös harmitti. Siinä kuitenkin oppi olemaan luova ja keksimään ratkaisuja unelmiensa toteuttamiseksi.
En vieläkään saa kaikkea haluamaani, mutta realismin taju tuo jonkinlaista tyytyväisyyttä ja jopa kiitollisuutta kaikesta mitä on. Paras lahja on terveys, paras rikkaus on tyytyväisyys.
Ihania maisemia.
Isä opetti aikanaan, että sitä mitä tarvitaan (halutaan) ei hankita, hankitaan vaan sitä, mitä ilman ei tulla toimeen. No ei ole oppi aivan pesää tehnyt, mutta viime aikoina motto on ollut: more quality less quantity.
Hyviä pohdintoja.Välillä tulee hankittua jotain,ei edes suurta,vaikka ei pitäisi kun ei kuulu budjettiin.Pidin muutaman kuukauden kirjaa ruokaostoksista,ja huomasin että kului enemmän kuin mitä olin luullut.
Ihanasti lumipeite kaunistaa:)
Tuon ajatuksesi kun joskus sisäistäisi, kaikkea ei tarvi saada, eikä tarvitse, haluhan sitä monia ostamisia edeltää, ei niinkään tarve;) Tavoitteellinen säästäminen on jalo ja ihan oikeasti hieno tavoite, jos siis on jotakin mistä voi säästää.
Ihan oikeastihan sitä tulee melko pienellä toimeen, mutta kun sitä niin usein haluaa jotakin ja useinhan sitä saadessaan jotakin, on jo uusi asia mielessä mitä muuta haluaisi?! Ajattelemisen aiheita tämä postauksesi ainakin sai aikaan, jospa useammin miettisi onko ostoaikeen takana aito tarve vai puhdas halu saada jotakin?
Allu: Ihana pikkupakkanen ja keveä lumi ainakin täällä Kotkassa. Sää ihan minun makuuni. Minä täällä huolestuneena kuuntelen pikalaina mainoksia. Niissä keveästi tahdotaan mattoja, reissuja, telkkareita ja eikun vaan ottamaan lainaa. Ymmärrän kyllä, että on asioita, joihin on PAKKO useimpien ottaa lainaa, eli asunto ja auto. Mitään muuta lainalla ostamista en sitten ymmärräkään. Että lainalla lomalle? Ja tuosta osamaksulla ostamisesta oli äidillä niin vahva mielipide jo lapsuuden kodissa, että ei ole tullut mieleenkään kokeilla. Ollaan oltu ilman, kunnes on ollut rahat koossa ostamiseen.
Cheri: Muistan sellaisen lauseen, että elämänjanon sammuminen vie nirvanaan? Eli kun lakkaa haluamasta mitään tästä maailmasta. Ehkä muistan väärin. Suurin osa haluamisesta on kyllä ihan turhaa elämän jatkumisen tai elossa säilymisen näkökulmasta. Mutta en ajattele niinkään, että omistaminen tai ostaminen on pahasta. Kunhan elämä ei ole pelkkää ostamista ja kuluttamista. Jatkuvaa lisää hamuamista. On mielestäni tärkeä oppia se, että kaikkea ei voi saada eikä omistaa, eikä tarvitsekaan. Onni ei voi olla kiinni sellaisista asioista.
Leena: Hyvät neuvot olet saanut. Nykypäivän ihminen on sellainen, että ei taida tyytyä ihan vaan välttämättömään. Tosin ilolla seuraan sitäkin, kun nousee näitä elämäntapa-ihmisiä, jotka pyrkivät omavaraiseen talouteen tai karsimaan sitä turhaa. Minä olen ajatuksen tasolla niitä, mutta käytännössä sorrun kaikenlaiseen. Etenkin kauniiseen.
Jael: Minäkin pidin joskus budjettia ja kauhistuin. Rahaa paloi. Meidän perheen kompastuskivi on kauppa. RUOKAKAUPPA. Sinne palaa ihan liikaa rahaa. Vähän väliä yritän olla tiukka. Vertailen toki hintoja. Ja silti saan menemään ruokakauppaan ihan kamalasti rahaa.
Carola: Tarpeita tulee luotua muiden taholta ja ihan itsekseen. Harva asia on nykyihmiselle enää välttämätön. En kyllä itse yhtään selittele. Ostan asioita koska ne on kauniita tai maistuvat hyvälle. Olisi ollut siunaus siinäkin, kun olisi syntynyt ihmiseksi joka ei välitä yhtään siitä miltä näyttää tai miltä kotona näyttäää tai joka ei piittaa ruoan mausta. Minä välitän. Kauniit asiat/vaatteet tuo mielihyvää. Hyvä ruoka parempi mieli.
Olen todella paljon miettinyt juuri näitä tämänkaltaisia asioita. Kutsun tuota haluamista niin sanotuksi "sitten kun"-elämäksi. Että sitten voi olla onnellinen, kun on se ja tuo. Sitten voi olla onnellinen kun tämä, tuo ja se on ratkaistu. Sitten kun, sitten kun sitten kun.
Vaan olen viime vuosina todella oivaltanut, että se onni on nyt. Se on tässä kokoajan. Kun sen ihan aidosti, todella aidosti ymmärtää, se tunne on melkein käsinkosketeltava. Se, että osaa olla aidosti onnellinen ihan vain istumalla kotinsa sohvalla, miettien kuinka onnekas on saadessaan siinä istua rauhassa, takkatulen vielä lämmittäessä ja eläinten nukkuessa ympärillä niin onnellisen näköisinä, rapsutuksia kaipaillen. Mikään ei ole itsestäänselvyys, vaan oma rikkautensa.
Marika: Minäkin oivallan onnen perimmäisen olemuksen. Sen, että jos se ei ole tässä, se ei ole missään. Koenkin itseni pääsääntöisesti erittäin etuoikeutetuksi ja onnelliseksi. Näen niitä arjen hyviä asioita ja osaan elää hetkissä. Lähinnä tarvitsisin sellaisen napin, josta sammuttaa halu matkustaa, sisustaa, remontoida ja syödä hyvin, aina kun iskevät päälle, sillä niihin meillä ei näytä olevan varaa:D.
Huvitti tuo kommentti, että haluaisi jotain muttei tiedä että mitä. Se on hass tunne, olen joskus ollut sen vallassa itsekin. Lähinnä sisustukseen liittyvissä jutuissa. Haluamisesta ei pid luopua, mutta kuten sanoit, kaikkea ei voi saada, hyvä niin, sillä sekin kasvattaa. Toivon kuitenkin ett ne hartaimmat toiveet toteutuisivat, joskus ja jotekin. Valoisaa alkanutta viikkoa! :)
Hurmioitunut: Minä kyllä yleensä tiedän mitä tai millaisen haluan, mutta en sitä miten ne saisin tai mistä ne löytäisin. Nyt esim. haluaisin meille toisen auton, mutta ei meillä ole rahaa sen ostoon eikä ylläpitoon. Siksi mies lähti nyt aamulla pyörällä tuonne hankeen polkenmaan. Minä käyn jakamassa autolla mainokset ja lähden sen jälkeen bussipysäkille bussia odottamaan ja menen bussilla töihin. Mies polkee takaisin kotiin. Auttaa kakkosta loppumainoksissa autolla. Ajaa sählyyn ja kotiin. Ja tulee illalla hakemaan minut autolla kotiin. Niille, jotka sanovat, että raha ei tuo onnea, minä sanon: ei niin, mutta aika monta asiaa se helpottaisi ja yksinkertaistaisi.
Lähetä kommentti