AURINKO ARMAS

Joskus arjen iloja täytyy ihan etsiä. Viime päivinä ei sitten ollenkaan. Kun heräät valoisaan aamuun, se on onnea. Ja kun aurinko armas viihtyy kanssasi yli kello kuuteen, se on jo lähellä hurmosta. Jos kesken työpäivää järjestyy muutama vapaa minuutti, niin ei kun ulos ja kasvot kohti valonlähdettä. Imen valoa. Voin jo kuvitella sen lämmittävän puolen. On vahvasti eloonjäännyt olo. Talvi ja pitkä pimeä on lopultakin voitettu. Ymmärrän sitä Ronjaa, jonka oli ihan pakko huutaa keväthuuto.

Aurinko ei katso alentuvasti. Ei valikoi sitä kenelle paistaisi. Yhtälailla kaunistaa rikkaan pihan ja luo valon slummeihin. Tekee tehtaan varjoissa eläville näytöksen. Piipahdin tänään pikaisesti siellä mitä jo haaveilin kotiseuduiksi. Olisivat olleet oikeassa ne varoitelijat. Siellä haisee. Tehtaan varjo luo omat rasitteensa. Mutta auringossa näytti kauniille, jopa se haisutteleva tehdas.

Meillä pakataan. Olohuoneessa on kasoja toppahousuista, pipoista ja hanskoista. Kuivuri viimeistelee viimeisiä pyykkejä. Keittiön pöydällä on tarkistuslista. Muistithan pyyhkeen, yöpuvun ja villasukat? Muutama tunti sitten viiletettiin vielä pitkin Kymenlaaksoa, kun laskettiin, että on halvempaa ostaa lapsille käytetyt varusteet, kun vuokrata sukset ja monot kolmeksi päiväksi. Kaikille löytyi sopivat välineet.

Aamulla vaihdetaan maisemaa. Miten pitkästi onkaan kulunut aikaa jostakin aiemmasta lähdöstä. Olemme kuin uuden edessä. Mitä pitää pakata. Monelta laitetaan kello soimaan. Osataanko enää tällaista reissaavaa elämää? Ja samalla tuntuu, että jo on aikakin. Vaihtelu varmasti virkistää.