VUOSI 2015/1

Vuoden viimeisimmät päivät. Silloin on luvallista katsoa taaksepäin ja muistella. Mitä kaikkea on tehty, mitä meillä on ollut, mihin aikamme riitti. Onnellinen se, joka näin tehdessään tulee kiitolliseksi. Kokee olevansa onnekas, siunattu. Vaikkei vuosi olisikaan tuonut runsautta, rikkautta, maailmoja seisauttavia kokemuksia tai maailmanympärysmatkaa, se voi silti olla hyvä. Onnellinen ja sopiva. Minun vuoteni.

TAMMIKUU

Tammikuun ajatusprosessit lähtivät tuosta tekstistä: Mitäs jos minulla olisi jo kaikkea? Tämä taisi olla johtavana ajatuksena koko vuonna. Olen kamppaillut tiedon ja tunteen ristipaineissa. Tiedän olevani siunatumpi kuin suurin osa maailman ihmisistä. Minulla ON kaikkea mitä olen ikinä toivonut ja enemmänkin. Elän onnellista ja hyvää elämää, tunnen onnea suurimman osan aikaa elämässäni. Iloitsen perheestäni, kodistani ja työstäni. Olen terve, hyvinvoiva ja positiivinen tyyppi. Ja sen vuoksi juuri häpeän syvästi niitä hetkiä, jolloin jään märehtimään, suremaan tai kadehtimaan. Jolloin harmittaa se, että rahat ei millään riitä siihen mihin muilla näyttää olevan helposti varaa. Haluaisin koko ajan nähdä sen mitä minulla on, en tavoitella sitä mitä ei juuri nyt ole. Onneksi tammikuussakin olin suurimman osan aikaa ylpeä ja onnellinen.

HELMIKUU

Helmikuussa koettiin talven taikaa. Päästiin luistelemaan lähikentälle ja meren jäälle. Hiihtämään kuntoladuille ja uskaliaimmat laskettelurinteeseenkin. Tein Suomessa asumisen plussat ja miinukset. Aloiteltiin vessaremonttia, jonka piti olla ohi viikossa. Totesin myös, että se on ladulla niin kuin elämässä.

MAALISKUU

Maaliskuu oli vessaremonttikuu. Testattiin parisuhteen kestoa kolmen viikon ajan siellä yläkerran parin neliön kopperossa. Opittiin monta asiaa, kuten se, että sanat remontti ja nopea eivät kuulu samaan lauseeseen. Ja se, että lopussa kiitos seisoo. Kuvassa ihan vessanpöntön päällä. Maaliskuussa muistin myös, kuinka odotettiin ikkunassa.

HUHTIKUU

Kevät solisi sisääni vauhdilla. Miten nopeasti unohtuikaan ne pimeät ja kylmät päivät. Virkosin jokaisen valoisan päivän myötä. Mietin olevani oman elämäni Hannu Hanhi. Optimismi on lopulta aina kantanut, nostanut ja tuuppinut eteenpäin. Huhtikuussa päästiin myös kummityttöni hieman erilaisiin rippijuhliin.

TOUKOKUU

Toukokuussa emme tienneet, että kesää joutuu tänä vuonna odottamaan kauan. Viherpeukaloitani jomotti ja paloin halusta päästä kokeilemaan puutarhurin hommia. Lavoja pestiin ja maalattiin. Pihalla myllättiin pitkiä päiviä, sillä valoa totisesti riitti vielä töiden jälkeenkin. Kuun alussa meistä tuli 17. kerran kummeja. Jäin miettimään, että millaiseen maailmaan se pikkuinen Luumu syntyi? Kuun lopulla taas jouduttiin toteamaan, että lintukotoa ei enää ole.

KESÄKUU

Kesäkuu on meillä syntymän juhlaa. Lapsista kolme on syntynyt kesäkuussa ja yksikin juuri ja juuri heinäkuun puolella. Muu perhe jäi lomalle, minä jäin vielä töihin. Kasvimaa-haaveesta kaikki lähti ihan lapasesta. Ei tullut vaan kasvimaata, vaan salaojaremontti. Ja.. Onneksi kesäkuuhun saatiin mahtumaan myös herttainen juhannus. Ja hekin saivat toisensa.