keskiviikko 11. marraskuuta 2015

AAMUT HIUKAN TAKKUAA

Marraskuu on mielentila. Niin kirjoitin viime vuonna. Tämän vuoden henkilökohtaiset marraskuiset mielentilat on ollut pääosin ihan hyvät. Aamut tosin hiukan takkuaa ja olen ottanut torkuttimen käyttöön. Kello soi 6.45, mutta ylös pääsen suunnilleen puoli tuntia myöhemmin. Ja sitten onkin jo kiire. Työmatkalla hämärän hyssy ei haittaa, mutta työpäivän jälkeen kyllä. En osaa mitenkään ajatella, että ulos voisi mennä vaikka on pimeää. Mitä silloin voi muka tehdä, kun ei näe? 


Aamuinen työmatka klo. 7:45. Lämpöö tai valoo?



Töissä marraskuu näkyy piikkinä. Töitä tulvii sisään ovista ja ikkunoista. Yritän kävellä paikkojen välejä niin paljon kun mahdollista. Kävellessä saa edes hiukan valohoitoa. Vaikka sitten pilven takaa? Saahan??? Ehtii tyhjentämään pään entisen murheista ja tehdä tilaa uusille. Saa hengittää happea ja rasittaa ruumista. Kotona ajattelen usein, että olen onnekas Hanna Hanhi. Tässä perheessä on oikeasti tosi pienet murheet. Vertailevaa tutkimusta kannattaa harrastaa vain silloin, kun on itse siellä paremmalla ja saavemmalla puolella. Ystävän mukaan meidän elämä on varsinainen ilon kukkamaa. 


Kello 13:20. Aika pimeetä hommaa tämä marraskuu, vai mitä?



Ilon kukkamaassakin voi ryhtyä säälimään itseään. Kuvittelemaan vaikeuksia. Ennakoimaan jotakin pahaa tulevaksi. Silloin on tärkeää, että palauttaa itsensä ruotuun. Tässä työhommassa notkahdus näyttää tapahtuvan aina marraskuussa. Rupean panikoimaan tulevaa syksyä, kunnes muistan, että nyt kun minulla on vielä töitä ja tulevasta en tiedä, ei kannata ryhtyä suremaan. Mitä jos asia vaikka järjestyy ja surut menee ihan hukkaan? Kun ryhdyn marisemaan väsymyksestä, muistutan itseäni siitä, että saisihan sitä vaikka ottaa päivänokoset tai mennä aikaisemmin nukkumaan. Ne asioiden toiset puolet!








Marraskuu. Ei sinussa ole mitään vikaa. Anna pimetä vaan. Eipähän tarvi haravoida, surra likaisia ikkunoita tai olla yltiöenerginen. Sen sijaan voi vaikka istahtaa takkatulen ääreen ja olla ihan omalla luvalla hyödytön. Ihan onnellinen sellainen. 

11 kommenttia:

Petra kirjoitti...

Kellojen siirto helpotti taalla tuota aamupimeytta, alkoi tuntua jo takkuiselta pyöran selkaan hyppaaminen hamarassa. Voi kun sita osaisi olla murehtimatta turhia tulevista ja keskittyisi tahan hetkeen. Mukavaa marraskuuta sinne!

Pepi kirjoitti...

Jos kesällä riittää viiden tunnin unet, niin nyt vetelee noileesti kahdeksan. Ja aamu on jo "auki" kun viimein nostaa pään tyynystä. Tänään ajattelin, että onneksi on tuo sarastusvalo niitä harvoja aamuja varten kun on pakko herätä aikaisin, ilman sitä olis tosi takkuista (eli suosittelen lämpimästi sitä!)
Minä vaan kun en osaa mennä ajoissa nukumaan...

A kirjoitti...

Sopeutumista se elämä täällä pimeässä pohjolassa vaatii! Vaan ei syytä suruun, se on ilo joka elättelee, sanoo vanha sanaparsi.

Hyvää torstai-iltaa ja viikonloppua sinulle ja perhelleesi, Mine! ♥♥

Hurmioitunut kirjoitti...

Minunkin marraskuu on mennyt pääasiassa hyvillämielin. Mukavaa tekemistä on ollut paljon, ja vaikka on kiire, kiva tekeminen ei ole luonut stressiä. Ei ole ollut vielä flunssaa tai kaamosmasennustakaan, joten kaikin puolin täytyy olla kiitollinen.
Uskon siihen, että ulkoilu on hyvästä, oli valoa tai ei. Eihän se pimeässä tarpominen tunnu niin kivalta kuin aurinko, mutta raitista ilmaa keuhkoihin tarvitsee aina.

Tiina kirjoitti...

Mutta, ihan komealta näyttää marraskuu kuvissasi :)
Ihan ok vuodenaika sinänsä (kun on näin kuivaa, eikä ole lunta), tosin ei meinaa aina osata lähteä illalla kotoa ulos. Jotenkin tuo pimeys vaan ei ole kauhean kutsuvaa.
Kevättä kohden mennään ;)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Kun ei ne asiat murehtimalla miksikään muutu. Epävarmuus syö turhaan voimavaroja, siksi olisi kiva kun olisi vakityö. Toiseksi eniten murehdin rahojen riittämättömyyttä. Mutta onhan ne nuokin aina jotenkin saatu riittämään, eikä ole nälkää nähty.

Pepi: Valoisalla onnistui helpommin tuo ylösnousu. Nyt on ollut aikas tahmeaa. Tänään heräsin niin kamalassa migreenissä, että ei ole aikoihin sellaista ollutkaan. Valoja en kohtauksessa kestä, mutta marraskuu oli sairastavalle hyvä. Ei paistanut päivä sisään, vaan ympärillä oli armelias harmaa muuri:).

Aili: Nopeastihan se sitten lopulta tämä pimeä menee ohi. Kesällä on valoa näidenkin kuukausien edestä.

Hurmioitunut: Työantaja olisi rokotuttanut influenssaa vastaan, mutta en antanut pistää. Täytyy toivoa, että kiertää ohi tai sairastaa sitten, jos kohdille osuu. Nyt on tosiaan ollut kaikki terveenä pitkän ajan. Aika mukava juttu.

Tiina: Minun on pakottauduttava ulos keskiviikkoisin mainosten jakoon. Olen joka kerta yhtä hämmästynyt siitä, että siellä moni on kävelyllä, pimeässä. Nuo hassut suomalaiset.

Anonyymi kirjoitti...

Marraskuu on kieltämättä harmaaaaaaa :(
Eilen tuli ensilumi :) :) Johan kirkastui!
Eräs ystävä, joka on käynyt pari vaikeata leikkausta läpi ja hoidot vielä jatkuvat, ehdotti minulle, kun valitti alavireisyyttäni: "Osta Ubiqinota,(tai miten se nyt kirjoitetaan) se auttoi minun aivoni, kun oli hankalaa!" - Vastasin "se ei auta poistamaan vanhaa aatua!"
Niin se on, joskus haluisi paeta vaikeita asioita, mutta, ryökäle , kun aina raahaa itseänsä mukaan joka paikkaan.

Joo, lumen katsominen auttaa. Toivottavasti se ei heti sulaa.
Jaksamista teille kaikille, ihanan blogin lukijat ja Palumuuttajatterelle kärsivällisyyttä, viisautta ja voimia kaikkeen!

toiv. kaijjaanilainen

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Jaelin blogin kautta tänne tulla tupsahdin. Joskus mietin Suomeen muuttoa, mutta ei taitaisi onnistua enää. Mä olen unohtanut esimerkiksi marraskuun. Toisaalta nyt vanhemmiten siitä valosta, tai siis sen vähyydestä, olisi iloa. Eipähän kaikki rypyt näy :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kajjaanilainen: Täällä ei lunta näy. On tasaisen harmaata ja hämärää. Aatu se roikkuu täälläkin matkassa. Minkäs sille voi? Se huokailee ja voivottelee tässä työasiassakin, eikä hiljene vaikka kuinka komentaa. Aikako se kultaa muistot ja sen takia Istanbulista on tullut täysin huoleton ajanjakso elämässä?

Johanna: Kiva kun tupsahdit. En ole katunut paluumuuttoa, mutta se täytyy sanoa, että elo Suomessa on tosi arkea. Kaikki on niin kallista, että elämä saattaa mennä melkoiseksi suorittamiseksi ja oravanpyörässä juoksemiseksi jos ei pidä varaansa. Toistaisesksi toivon, että tämä on ohimenevää ja joskus vielä helpottuu. Ollaanhan me, hyvänen aika sentään, KAKSI työssäkäyvää ja ihan tolkullisesti kuluttavaa ihmistä. ja sitten kun ravistelen itseni siitä, näen sen kaiken hyvän mikä tässä maassa on. Pääosin näen, koska kutsun itseäni onnelliseksi Paluumuuttajaksi. Onni on, sillä se ei ole rahalla ostettavissa.

Leena Lumi kirjoitti...

Kannatta muistaa tämä:

"Pimeys on vain auringon kulkua, joka tekee meille tepposet." - Herbjørg Wassmo -

Sinulle on jotain blogissani<3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Ihan totta. Ja olipa kivaa löytää yllätys blogistasi! Kiitos<3!