lauantai 3. tammikuuta 2015

LEPOA JA RAUHAA

Siinä oli ne toiveeni joululle ja uudelle vuodelle: lepoa ja rauhaa. Molempia on ollut runsaasti tarjolla, eikä kolme työpäivää välipäivinä haitannut ollenkaan. On nukuttu aamulla pitkään. Otettu tarvittaessa päivänokoset. Luettu peiton alla tai sohvan nurkassa. Syöty valmiissa pöydissä ja kokattu kotona. Mistä sitten tietää, että on levännyt tarpeeksi? Siitä, että tänä aamuna alkoi mieleeni valua ajatus siitä, että mitäs jos lopultakin rempattaisiin tuo meidän lasten vessa! Ja mistä tietää, että mieskin on levännyt? Siitä, että hän ei sanonut ei. Tänään ei vielä käydä tuumasta toimeen, mutta ainakin pikapuolin kaakeleita katsomaan ja mietintämyssy käyntiin. Millaiset hanat, seinämaalit ja pöytätasot. Käsienpesuallashan on jo valmiina ja määrää vessan tulevan värityksen.

Alennusmyynneillä ei ole tullut notkuttua, mutta käytiin kerran kaupungilla. Kolmonen oli saanut kummilta lahjakortin pelikauppaan ja kävi tutkimassa tarjontaa. Minä lähdin matkaan vain hieman tuulettaakseni itseäni. Liika makoilukin kun käy jossakin välissä jo raskaaksi:). Sinä päivänä meillä oli vielä luminen Kotka.





Miehen etsiessä kolmosen kanssa piuhaan osia, kävelin Palotorninmäelle kuvaamaan sataman. En jaksa ymmärtää, ainakaan vielä, että miksi niin moni toivoo lumetonta talvea? Minusta kaikki näyttää lumipeitteessään niin mahdottoman kauniille. Tällä hetkellä lumi on kadonnut ja tilalla on liukkaat tiet ja ankean mustaa. Luistimet ja sukset odottaa kärsimättömänä kellarissa. Tulehan siis takaisin lumi!









Tänään on myös tarkoitus mennä kaupoille. Kolmosen verkkarit on niin kamalassa kunnossa, että hävettää laskea poikaa niiden kanssa mihinkään. Ostetaan siis uusia housuja, jos vain löydetään molempia miellyttäviä vaihtoehtoja. Ehkä samalla reissulla voisi piipahtaa sieltä rautakaupan kautta. Jos sielläkin vaikka sattuisi olemaan ALE?

Mitäs siellä? Onko vuosi alkanut suotuisissa merkeissä?

7 kommenttia:

A kirjoitti...

Hienoa että vuosi on alkanut hyvissä merkeissä, ja olet saanut uutta virtaa tuleviin ponnistuksiin!

Mukavaa minustakin on tämä lähes alituinen sunnuntain vietto. Ei mitään ikäviä juttuja, onneksi. Odottelen lapsukaisten vierailua luonamme.♥

Levollista ja valkoista tammikuun jatkoa sinulle / teille sinne Kotkaan..:)

Ps. Kuuluisia kotkalaisia oli muistaakseni Junnu /Juha Vainio.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Vuosi vaihtui mukavasti ystäväperheen luona kyläillessämme ja lomaa on ollut riittävästi ja se jatkuu Loppiaiseen asti;)
Lumi saisi minustakin palata pikkupakkasen kera pidän sellaisesta paljon enemmän kuin tästä vesisateesta ja puhurista!

Anonyymi kirjoitti...

Esikoinen ajoi eilen ystävineen Muoniosta Keski-Suomeen. Sää oli ollut järkyttävä ja muuttunut koko ajan järkyttävämmäksi, kun matka oli taittunut kotia kohti. 12 tuntia olivat matkaa taittaneet ja 12 tuntia olin sydän kylmänä huolesta - pääsevätkö perille. Pääsivät ! Eli minun uusi vuoteni on alkanut hyvin ! Kiitos kysymästä !

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2015 Sinulle & Perheellesi ! Toivottelee: Tiina

Lomani jatkuu vielä, mutta tänään tein ryhtiliikkeen ja aloitin ahertamaan opintojeni parissa; nyt työstän osaamistavoitteitani opetusharjoittelua varten.

Ps. Olen myös käynyt ALE-myynneissä. Tytöille löytyi yhtä sun toista ja itselle takki, joka on nyt mieheltä piilossa...

anumorchy kirjoitti...

Mukavaa remppaintoa! Ei takuulla kenellakaan Kotkassa tule olemaan noin hienoa allasta!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Luulen, että tällainen vajaa viikko on ihan sopiva aika velttoiluun. Mutta jos olisi pitempi loma, silloin olisi jo syytä keksiä puuhastelua, sillä muuten alkaisi jo väsyttämään tämä oleilu.

Kirsi: Satoi ehkä sentin meille. Ja pakkanen kiristi otettaan. Jee!

Tiina: Mekin löydettiin monta hyvää ja halpaa vaatekappaletta. Kamalassa talvikelissä on tullut ajattua (tai oltua kyydissä) kerran Kotkasta Ouluun. Ihmettelen vieläkin, että selvittiin hengissä.

Anu: Ihan totta. Kehtaa sen rempan jälkeen ehkä jo näyttää sitä vessaa vieraillekin. Nykyinen asu on perin ankea ja lapsetkin tuppaa usein änkemään asioilleen alakerran vessaan. "Koska se on kauniimpi ja meidän vessa on niin ruma".

Vilho: Olit jostakin syystä poistanut oman kommenttisi. Näin sen kuitenkin sähköpostista. Tsemppiä vain päivystäjälle!

Kirjailijatar kirjoitti...

Jo vain on vuosi alkanut hyvin vauhtiin, ja sillä tarkoitan, että kaikki on lähtenyt liikkeelle oikein hitaasti ja leppoisasti. Tosin huomenna on pakko herätä klo 7 ja hankkiutua työpaikalle, loppuu siis tämä vetelehtiminen, nukkuminen, ulkoilu ja kirjojen lukeminen.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirjailijatar: No voi, sinulla sitten jo arki alkoi. Minä otin perjantain ja tämän maanantain palkatonta vapaata ja takasin itselleni näin kaksi tällaista 5-6 päivän loikoilujaksoa, välipäivät ma-ke kävin töissä.