keskiviikko 24. joulukuuta 2014

TÄÄLLÄ KAUNEIN KUUSI ON

On niitä ihmisiä, jotka haaveilevat. Ja niitä, jotka ryhtyvät toteuttamaan haaveitansa. Anoppini kaipasi joskus päästä omaa joulukuusta metsästä hakemaan ja päätti, että tänä vuonna tuo haave oli jo korkea aika toteuttaa. "Lapsena isä kyllä haki kuusen metsästä, mutta emme päässeet mukaan," tuumasi siinä toteutusta ennen. Oli katsellut metsässä kulkiessaan sopivan puun ja joulun alla kysäisi maanomistajalta luvan puun kaatoon. Eilen keräsi lapsenlapset ympärilleen ja miniäkin pääsi mukaan joulukuusen haun kuvaajaksi. Siispä toppa-asusteet päälle ja sahan kanssa metsään.




Kuten kuvista näette, olemme saaneet hienoisen lumipeitteen ja pakkanenkin mukavasti nipisteli nenänpäätä. Mummon valitsema kuusi löytyi ja se olikin kaikista kaunein. Pojat suorittivat kuusen kaadon ja se tapahtui niin nopeasti, että kuvaajalla oli täysi työ pysyä perässä. Tyttöserkukset sen sijaan pistivät pystyyn metsäkerhon ja järjestivät metsän joulusiivon. Mummolasta hakivat muovipusseja ja keräsivät alueelta oma-alotteisesti roskat pois. Ihanat joulumetsäkerholaiset<3!


Kerholaisten jäädessä metsään,  kuusi lähti mummolaa kaunistamaan. Kantajien vipinästä huolimatta se myös pääsi kokonaisena perille asti. Havutkin saatiin samalla kertaa poimittua haudoille. Ja koska jää ja lumi eivät ole täälläpäin olleet vieraana pitkään, saatiin kuusi kannettua samantien sisälle asti.




Joulu on siis tullut, niin mummolaan kun meille kotiin. Kiitos käynnistänne (edellinen postaus). Aamupuurot on syöty ja alakerrassa joulusauna lämpenee. Mies ja pienimmät lähtivät tarkistamaan, että onko hienoinen jää suistossa yltänyt rantaan asti vai vieläkö sinne tänään pääsee joulu-uinnille. Kinkku odottaa sinappihuntuaan ja hautausmaallekin olisi tarkoitus ehtiä kynttilöitä sytyttämään. Ilta on tarkoitus viettää tuon alla olevan kuusen vieressä vatsat jouluherkkuja pullollaan. Tule joulu kultainen!





Hyvää Joulua!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua ja armorikasta vuotta 2015!

Jael kirjoitti...

Hyvää ja tunnelmallista joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua koko perheelle ja perhekunnalle! H-M

anumorchy kirjoitti...

No ei ole lumi maaralla pilattu, mutta tuohan tuo jo tunnelmaa. Toivottavasti pukin reki luistaa.

Uimaan iiik! Ei ikina.

A kirjoitti...

Taidattekin olla tässä lähellä meitä eli Tohmiksella!

Oikein hyvää ja onnellista Joulua teille kaikille ♥♥♥

Unknown kirjoitti...

Metsäkerholaisille isoakin isompi peukku... upeeta työtä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: Sitä samaa sinulle!

Jael: Molempia on piisannut tähän asti! Hyvää Joulua myös sinne Joulun alkulähteille!

H-M: Rakkaat terveiset sinne meidän toiseen Joulukaupunkiimme!

Anu: Aattoillan satoi lunta ja nyt täällä on jo niiiiiiiin kaunista, että täytynee kohta saada itsensä pois täältä vällyjen välistä ja lähteä kameran kanssa kierrokselle.

Aili: Ei, kyllä me olemme täällä Kotkassa. Niiralassa on anopin lapsuuden kotitalo ja miehen tätilä. Sinne taidamme suunnata sitten kesällä.

Hyvää Joulua!

Vilho: Eikös vain, varsinaiset metsänkeijut!