keskiviikko 17. joulukuuta 2014

OLIPA KERRAN KIRJASTO JA LAISKA KOKKI

Olipa kerran kirjasto ja siellä esiintyvä kuoro. Hipsittiin miehen kanssa työpäiviemme päätteeksi seuraamaan kuorossa esiintyvää esikoista. Aika mukava kokonaisuus kaikin puolin. Oli joululaulut, kirjaston hiljainen taustahyminä ja kaikki ne ympäröivät tarinat, joista osan saattoi esityksen jälkeen lainata kotiin. 




Astuimme kirjastosta hämärän hyssyyn. Oli nälkä ja vilukin vääntäytymässä takin alle. Takana pitkä päivä, mutta musisoinnista herkistynytkin mieli. Mies päätti viedä meidät syömään. Jopa Kotkassa saa päättää, että haukkaako palan Italiaa, teeskenteleekö Turkkia vai kallistuuko mieluummin Kiinan puoleen. Tällä kertaa vatsa lämpeni siitä jälkimmäisestä.




Ulkona syömiset on Suomeen muuton jälkeen vähentyneet ihan minimiin. Radiosta kuulin, että se on ollut ihan yleinen ilmiö muidenkin suomalaisten keskuudessa. Vähille rahoille on löytynyt tärkeämpiä kohteita? Samalla täytyy todeta, että yllätyksekseni nimenomaan ruoanlaitto on ollut se itselleni vaikein rasti arjen pyörityksessä paluumuuton myötä. En olisi sitä ihan ensimmäiseksi odottanut, sillä pidän itseäni ihan kelpo kokkina ja laitan ruokaa ihan mielelläni. Totuus on kuitenkin se, että kovin monesti on käynyt niin, että en vain ole saanut aikaiseksi tehdä lämmintä ruokaa työpäivän päätteeksi, vaan on ollut tyytyminen eineksiin tai leipälinjaa. Onneksi on kouluruoka ja esikoinen, joka aina silloin tällöin pyöräyttää ruoat koulusta kotiin saavuttuaan. Tässä asiassa toivon kyllä muutosta tulevana vuonna.




Sen ihanampaa onkin ollut istua valmiiseen pöytään ne harvat kerrat, kun siihen on mahdollisuus suotu. Kotkan kiinalainen ravintola oli viihtyisä ja kohtuuhintainen. Keskellä viikkoa olimme lähes ainoat asiakkaat ja palvelu oli sen vuoksi hyvin nopeaa. Ruoka oli herkullista ja sitä oli riittävästi. Eikä tämä ollut maksettu mainos:).




Jouluruoan kanssa taidetaan päästä helpolla. Aattona pääsemme mummolaan syömään perinteisen jouluruoan laatikkoineen. En siis tee laatikoita kotiin ollenkaan, kun meillä niitä muutenkin syö vain mies. Kinkku sen sijaan paistetaan ja kutsutaan läheiset meille sitten joulupäivänä tai tapanina juhlaruoalle. Koska se ei ole se virallinen "jouluruoka", uskon, että on lupa ottaa vähän löysemmin? Loppuloma voidaankin sitten elää kinkkuleivillä peiton alla murustellen:D. 

12 kommenttia:

Voihan elämä kirjoitti...

Apua! Mun tuli kamala nälkä, haluan niin kiinalaiseen ja jälkkäriksi nuo banaanit! Nam...

Carola Lehtonen kirjoitti...

Arjen luksusta käydä ulkona syömässä...tai tilata kotiin ruokaa, kuten täällä tänään;)Jouluinen musiikki piristää kummasti ja joulumenun suunnittelu tai valmiiseen joulupöytään pääseminen on myös mukavaa;)Se olisi tasan viikko aattoon!

Petra kirjoitti...

Meilla on ollut viime aikoina kiireista etta tosiaan onneksi on nuo lokantat...tuo teidan kiinalaisessa kaynti sai tosin miettimaan etta pitaisikö testata se keskustassa silmiini osunut edullisilla hinnoilla mainostava kiinalainen, voiko Turkissa olla hyvaa halpaa kiinalaista?

Matkatar kirjoitti...

Eiköhän ole sallittu hyvällä omalla tunnolla toisinaan syödä ulkonakin ja päästä joulustakin helpommalla :) Mukavaa joulunalusviikkkoa!

anumorchy kirjoitti...

Mahtaako sinulla olla Suomessa enemman tyotunteja ja sitten ei enaa niin paljon ruokaan jaksa panostaa. Ja onhan teilla varmaan ollut muutenkin kaikenlaista ekstraa ja remonttia nyt nain alussa. Eli ala ota stressia.

Aika kallista siella vaan on ulkona syominen jos sita usein tekee ja menee vahan muuallekin kuin kebab-paikkoihin.

Onneksi on tosiaan hyva kouluruoka. Oliko teidan Turkin koulussanne ruokailua?

Anonyymi kirjoitti...

Arjen luksusta syödä ulkona! Joskus on hyvä löysätä siinä missä pystyy. Onneksi nykyään kaupastakin saa paljon puolivalmista. Ja joulupöytään voi tehdä omiakin perinteitä.

Susku

Jael kirjoitti...

Kivalta näyttää tuo kirjastonne;Suomessa on niin ihanat kirjastot:) Lämpimissä maissa ulkona syöminen on tavallisempaa ja SUomessa ulkona syöminen on aika tyyristäkin. Mukavaa joulunodotusta!

Unknown kirjoitti...

aika usein tulee syötyä ulkona ku kotona kokkaaminen yksin asuvallekkaan ei oo ihan ilmaista, ja etenkin kun tuo kerta annos on operaation jälkeen aika pikkunen mitä saa syötyä... Ja sitte ku tulee kokattua ni sitä sitten syödään koko viikko, onneks Punkkari käy välillä jeesaamassa että sen mitä on tehny saa syötyä pois. Kohtta sekin lähtee sotaan ni sitte ei oo sitäkään apuu.

Maanantaina tuli suru-uutinen. Muksujen Mami, siis äidin äiti oli taipunut nopeasti edenneen keuhkosairauden alla ja Meilahdessa oli lääkärit tehneet päätöksen, että hengityskone kytketään pois päältä... On ollu muksuille kova syksy, kun molemmat mummit lähti... no ne oli syntyneet parin viikon sisään ja kuolema korjas parin kuukauden välillä heidät...

Eeviregina kirjoitti...

Kyllä välillä on hyvä herkutella ja käydä ulkona syämässä ja mikä estää kotona käyttämästä eineksiä. En tosiaankaan aina tee ite kaikkia ruokia, vaan ostan puolivalmiita.
Jokainen voi tehdä jouluateriansa oman maun mukaan, eikä tarvi tehdä sitä perinteistä. Meillä ei ole kinkkua eikä lipeäkalaa, eikä "raakoja" kaloja eli graavattuja eikä sillipurkkeja. Teen monia salaatteja ja kasvisvuokia perinteisten laatikoiden ja uunilohen lisäksi.Ja kalkkunarullaa saa kaupasta. Ei oteta paineita ja stressiä, tehdään omanlainen joulu!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Suomi uusin silmin: Ajattelin taas tuon äärellä, että pitäisi kotonakin tehdä. Ehkä sitten ensi vuonna:).

Kirsi: On se mukavaa ja etenkin tällaisina hoppuaikoina suorastaan suotavaa!

Petra: Ainakin Istanbulissa oli, käytiin siellä useamman kerran ja joka kerta poistuttiin tyytyväisenä.

Matkatar: Tällä viikolla on istuttu jo kerran hampareilla lasten lahjaostosreissujen puitteissa. Tänään on minun ja miehen lahja-hyökkäys. Eiköhän siinä samalla tule istahdettua miehen kanssa taas vähän paremmin. Ollaan se(kin) ansaittu:D.

Anu: Istanbulissa ei ollut sellaista 8-4 työtä, vaan työt sai useimmiten ripotella pitkin päivää. Siinä oli helppo välillä pistää ruoka tulelle tai käydä napsaisemassa pyykkikone pyörimään ja jatkaa sitten hommia. Tai joskus tehdä 12 tuntia putkeen ja löysätä loppuviikolla. Täällä ei pysty taukoja hyödyntämään, kun on poissa kotoa. Ja kun sitten illalla valitsee, että silittääkö, käykö kaupassa, siivoaako vai mitä tekee, tulee luistettua jostakin syystä siitä ruoanlaitosta. Tuntuu, että siihen menee kohtuuttomasti aikaa?

Susku: Minulla oli kova vastustus noihin puolivalmiisiin. Mutta eipä ole enää:D.

Jael: Kotkan kirjasto on ihana paikka, siellä tulee kotoinen olo:).

Vilho: Eilen luin aamukahvilla töissä lehteä ja uutinen pomppasi silmille. Olihan se kummallista, niin samanlainen nimi ja ikä. Osanottoni!

Eeviregina: Istanbulissa opittiin tekemään omannäköinen joulupöytä ja nyt sitä perinnettä on hyvä jatkaa. Juhlassa juhlaruoka, arkena arkisempi, niinhän se menee.

Liivia kirjoitti...

Mekin pääsemme aattona mummun pöytään, jossa se kaikki perinteinen. Minulle se on aina varsinainen diettiateria, kun en pidä jouluruuista paitsi graavilohesta ja siitä sitten nautinkin kaiken muun edestä enkä edes muuta kaipaa.
Kotona syömme sitten joulupäivänä "juhla-ateriamme" joka on jo monena vuonna ollut uunipunajuuria vuohenjuustolla ja savulohta ja salaattia. Siinäpä se kaikki. Jälkiruuaksi homejuustoa ja omenansiivuja ja suklaata tietysti. Seuraavana päivänä eli tapanina syömme ne mitä lohesta jää. Leivonnaisia en harrasta ollenkaan, lapsi popsii ne muutamat piparit jotka on leiponut jos niitä on enää jouluna ylipäätään jäljellä.
Ruokastressiä en siis ota, mutta se voisi tulla jos jouluna pamahtaisi yllätysvieraita.

Tulipa nyt nälkä näistä aasian ruuista vaikka just söin bataattikeittoa...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Liivia: Juhlaruoka tulisi tosiaan olla oman maun mukainen. Minäkään en pidä laatikoista, joten olen peruna-salaatti-kinkkulinjalla. Kotiin saa sitten tehdä ihan omanmaunmukaiset ruoat. Ei nyt olisi ehkä ensimmäiseksi tullut uunipunajuuret mieleen, mutta mistäs sitä tietää, kun ei ole kokeillut:). Hyvää Joulua!