LUMMELAMMEN KARPIT

Aamulla hyvästelemme Hoi Anin ja ihanan majapaikkamme siellä. Pakkaavat meille vielä lounaan matkaan. Sitten astumme kimpsuinemme bussiin ja lähdemme kohti Huea. Vietnam on tehnyt minusta ryhmämatkailijan. Jokainen retki, jolle olemme osallistuneet, on onnistunut erittäin hyvin. Aikataulut ovat pitäneet ja sisältö vastanut toiveitamme. Näin ollen päätimme heti ottaa osaa bussimatkalle Hoi Anista Hueen. Saamme kyyditykset hotellilta hotellille, sekä neljä kohdetta matkan varrella. Ilmastoitu bussi näissä helteissä on myös melkoisen iso plussa. Joten, matkaan.

Ensimmäinen kohde ei itse asiassa ole edessäpäin, vaan joudumme palaamaan muutaman kilometrin takaisinpäin. Kohteemme on Danangin ja Hoi Anin välillä sijaitsevat Marmorivuoret.  Siellä olevia luolia on käytetty Buddhalle tai Konfutselle omistettuina pyhäkköinä. Nykyään vuorilla myös kaivetaan kiveä ja alueella on vilkas kaiverrusteollisuus, jonka tuloksena syntyy erikokoisia patsaita Buddhasta Neitsyt Mariaan.

 

Paljon kauniita yksityiskohtia. 

  

  

Ja alueen suurin luola on kuin suoraan Indiana Jonesista.

 

 

  

Seuraavaksi pieni seurueemme kipuaa kiemuraista ja kapoista vuoristotietä aina vain ylemmäs. Olemme lyöttäytyneet yksiin saksalaisen Alexin kanssa, joka on meidän ikäluokkaamme ja viettää vuoden virkavapaataan matkustaen ympäri maailmaa. Mietin sitä jälkeenpäin moneen kertaan, että mihin minä menisin vai menisinkö mihinkään? Vuosi tuntuu aika pitkältä ajalta olla matkalla? Alex on saapunut lopulta Vietnamiin ja me koemme tämän bussimatkan nyt yhdessä. Kohtaamme myös hetken Huen illassa. 

 

 

Viimeinen kohteemme sijaitsee "ei missään". Than Toan Tiles-kylä nuokkuu keskipäivän kuumuudessa. Bussilla on ollut tiukat paikat, kun se on ajanut meitä riisiviljelysten läpi, jotta voisimme ihmetellä kylässä olevaa satoja vuosia vanhaa siltaa. Enemmänkin jaksan ihmetellä sillan alla nukkuvia kyläläisiä. Siellä he torkkuvat, kaiken ikäiset Than Toan Tilesläiset, lauantai-iltapäivän laiskaa unta.

 

Paitsi hän, hän ei ole ollenkaan väsynyt.

 

Bussin opas on kertonut meille matkan aikana monenlaista. Näistä alakuvan ankoista hän saa kimmokkeen ja kertoo meille kaikkiruokaisista vietnamilaisista. Täällä syödään kaikkea mitä kiinni saadaan. Etanoita, ankkoja, heinäsirkkoja, käärmeitä ja koiria. Sitäkin mietin tässä ankkalammella, jossa on aidan toisella puolella vauvat ja toisella valmiimmat paistit.

 

Kuumuus alkaa olla sietämätöntä. Hotellilla huilaamme hetken, mutta aikaa ei ole liiaksi tuhlattavaksi. Vietämme Huessa tämän loppupäivän sekä huomisen. Tiedän, että yhden päivän aikana emme liikoja kerkeä. Niinpä käymme pikaisesti suihkussa, etsimme hattumme ja aurinkolasimme, otamme kartan käteen ja lähdemme suunnistamaan Pekingin kielletyn kaupunkin mukaan rakennettua Huen keltaista kaupunkia kohden. 

 

Hotellien varauksissa olen onnistunut. Hyvä minä. 

Tämä Huenkin hotelli on varsinainen kaunokainen.

 

Lummelammen karpit ja keltaisen kaupungin prinsessa.

 

Vietnamin kuninkaiden historia on ollut värikäs. On oltu Kiinan vallan alla ja lopulta maalta on viety kuningas kokonaan. Sodissa keltainen kaupunki on saanut pomminsa, sitä on nakertanut aika ja välinpitämättömyys, mutta on sieltä löydettävissä kauneutta, kunniaa ja historiaa edelleenkin. Mikäli helle antaa mahdollisuuden niitä etsiä.  Jälkimmäistä vastaan taistelemme kylmin juomin ja jäätelöin, aina sopivissa väleissä.

 

 

 

Illalla mielessä on lähinnä kylmä juoma ja ilmastointi. Hoi Anin jälkeen kaupunki tuntuu jotenkin turhan uudelle ja persoonattomallekin. Vaikka eihän se tietenkään ole ja antaa siitä varmasti minulle huomenna opetuksen. Sitä odotellessa, hyvää yötä.