Eilen käytiin Loviisassa joulutunnelman hakureissulla miehen siskon, kuopuksen ja kuopuksen serkun kanssa ennen iltavuorooni lähtöä. Kyllä kannatti tälläkin kertaa. Ulkona oli koleaa ja kosteaa, mutta sisällä tunnelmat kohdillaan. Paljon kaunista katseltavaa ja kattiloista ja uuneista nousevat hyvät tuoksut. Välillä tankattiin joulupuuroa Tuhannen tuskan kahvilassa ja sitten taas jatkettiin kulkua kodista kotiin.
Tälläkin kierroksella huomasin, että keittiö on kodin sydän. Niitä tarttui eniten omaan kameraan. Kuopus kysyi, että onko niin myös meidän kotona? On siinä mielessä, että keittiössä kokataan ja valmistaudutaan vieraiden tuloon. Tehdään perheelle ruokaa. Ollaan pullantuoksun lähteenä. Meidän keittiö ei vain ole missään nimessä mikään unelmakeittiöni. Se on liian moderni tähän taloon. Tässä talossa kuuluisi olla keittiössä puuhella ja ihan toisenlainen keittiö. Koska keittiöremonttiin ei ole rahoja, ollaan tämän keittiön kanssa tultu hyvin kuitenkin toimeen.
Tämä keittiö oli taloon hyvin istuva. Alla odotetaan puuroa Tuhannen tuskan kahvilassa.
Kuninkaanlammen keittiö on ihana. Kuten koko talo.
Kun omat jouluvalmistelut ovat vielä kesken ja alakerrassa on röykkiö kirpputorin jäljiltä, on tällainen hyppy toisten kauniisiin, siisteihin ja jouluun koristeltuihin koteihin kuin lupaus tulevasta. Sitä napsii ideoita matkaansa ja ajattelee, että kyllä se joulu vielä meillekin saapuu. Ja muistaa, että joulukodeissa tunnelma syntyi oikeastaan aika pienistä asioista. Sen teki kynttilät, kaunis asetelma tai tuoksu. Parhaalta tuoksuva koti Loviisassa täytyy olla tuo alla oleva Villa Limppu kauniine portaikkoineen.
Kuninkaanlammen piha ja pihakaupan kauniit koristeet.
Käytiin myös Suomen kaunein koti-finalistilla.
Ja ihailtiin Helgasin sali.
Nyt vielä töihin, mutta huomenna ja tiistaina on vapaata ja silloin meinaan ottaa muutaman Loviisasta saamani vinkin käyttöön. Tulkoon joulu, ilman stressiä! Mitenkäs siellä, joko on koti joulussa?
5 kommenttia:
Loviisan joulukodit olivat tänäkin vuonna ihan yhtä ihanat kuin viime joulunakin, itse kävin siellä viime viikonloppuna, kun edellisenä iltana sinne oli satanut kaunis lumipeite. Joulu tulee ilman stressiäkin, mukavaa joulunodotusta ja toista adventtia!
Loviisa, my love! On se vain ihana kaupunki - kiitos taas, että muistutit sen mieleeni.
Ihanaa joulun tunnelmaa! Meillä olisi tarkoitus koristella kuusi tänään mutta tuo tolkuton vesisade ei nosta oikein tunnelmaa ja innosta, vuosi vuodelta on vaikeampi löytää joulun tunnelmaa täällä ja katse käntyy automaattisemmin uuteen vuoteen. Onkohan se sitä, että tuulimyllyjä vastaan ei jaksa taistella kun kukaan muu ei ymmärrä jouluilusta mitään.
Ihana tunnelmallinen Loviisa:) Äitini täti miehineen asui siellä ja lapsena käytiin siellä joskus, ja aikuisena vasta muutama vuosi sitten, ihana kaupunki. Ja kuvista oikein huokuu jouluinen tunnelma.
Carola: Vuosi sitten kävin ekaa kertaa Loviisan joulussa. Ja luulen, että tästä tulee joka jouluinen must. Kyllä on molemmilla kerroilla tullut niin mukava mieli käynnistä. Ja sitten rupeaa päässä pörräämään, että mitä tästä voisi tuoda omaan kotiin.
Airi: Hurmaava pieni söpöläinen.
Petra: Vettä täälläkin tulee ja tuli Loviisassakin. Ulkona aina siirtyessämme seuraavaan taloon tuumittiinkin, että onneksi oven takaa löytyy aina ulkoilmaa kivemmat tunnelmat. Nytkin meillä on tässä takkatuli, kynttilät ja villasukat. Ja ulkona niin pimeää, että ihan sama mitä siellä sataa.
Jael: Nämä kodit on kyllä niin ihania. Sekä jouluna että kesällä. Miten huomaavaista asukkailta, että jakavat onnensa meillekin.
Lähetä kommentti