tiistai 23. lokakuuta 2018

ITKUMUURILTA KOTIIN

Miten olisinkaan voinut ohittaa Pietarin rakkaan Jumalan hullun, Pyhän Ksenian? Täytyihän hänet jo ihan ammatillisesta mielenkiinnosta käydä katsomassa. Ennen paluumatkaa ajoimme siis aamulla Vasilinsaarella sijaitsevalle Smolenskojen hautausmaalle.




Syksyn lehdet ovat peittäneen haudat. Unohda suomalainen kliineys, täällä nousee maasta jos minkälaista muistomerkkiä jonkunasteisessa järjestyksessä. Aurinko saa hautausmaalle aikaan erikoisen valon. Hautakiviin ikuistetut kasvot tekevät kuolleet todellisemmaksi. Ne kertovat heti jo jonkinlaisen tarinan hänestä, joka on menetetty. Samaan aikaan menetetty koko perhe. Kaunotar ikuistettuna hautamuistomerkkiin ja alleviivattu hänen ulkonäköään vielä valokuvalla. Lapsia, joiden haudalla vettyneet lelut.





Ja se Ksenian tarina menee vaikkapa näin: Ksenia eli Pietarissa 1700-luvulla. Hänestä tuli "hullu" miehensä kuoleman jälkeen. Ilmeisesti Ksenja ei kestänyt menetystään, vaan rupesi pukeutumaan miesten vaatteisiin ja kutsui itseään Andreiksi. Ksenian hän luuli kuolleen. Omaisuudestaan luopuen tämä Jumalan hullu harhaili pitkin Pietarin katuja. Aluksi häntä pilkattiin ja pahoin pidettiin, kunnes alettiin nähdä hänet henkilönä joka piilottaa viisautensa hulluuden taakse. Kerrottiin, että hän osasi auttaa ihmisiä, jotka tulivat hänen luokseen avoimin sydämin. Sen lisäksi hänellä oli taito kyetä paljastamaan ihmisten synnit mitä brutaaleimmalla tavalla.

  




Ortodoksikirkko julisti Ksenian pyhimykseksi vuonna 1988. Hänen pyhäinjäännöksensä sijaitsevat Smolenskojan hautausmaan turkoosissa kappelissa. Tänään, kuten yleensä jokaisena päivänä, kappelia kiertää pääosin joukko naisia vuodattamassa huoliansa Ksenialle. Tämä kappeli on ollut naisten itkumuuri siitä asti, kun Ksenia tänne haudattiin 1800-luvun alussa. Jopa silloin, kun kappeli neuvostoaikana toimi verstaana. Silloin raapustivat rukouksensa kappelin seinään, josta ne päivittäin siivottiin piiloon. Tai pistivät rukouksensa lapulla talon rakosiin. Tänään ei tarvitse piilotella, vaan saa kirjoittaa rukouksensa ja jättää sen sille osoitettuun paikkaan. Tai supista huolensa pää kirkon seinään nojaten.




Itkumuurilta palasimme kotiin. On haettu jääkaapin täytettä ja nyt lämpeää sekä sauna että takka. Kyllä koti on ihmisen paras paikka❤️. Ja lomaakin vielä jäljellä.

11 kommenttia:

Airi kirjoitti...


Tervetuloa kotiin ja kiitos raporteista (vähänkö heräsi into päästä taas Pietariin)! Niin hyvä käydä hautausmailla missä vain - itselle matkoilla ollut aina tärkeä kohe, maasta/ uskonnosta riippumatta. Historiaa - ja myös sielua puhuttelevaa. Kristuksen tähden houkat edustavat tosiaan ortodoksisessa kirkossa yhtä vaikeimmista kilvoittelun muodoista.Pyhä autuas Ksenia Pietarilainen on kuuluu tärkeimpiin pyhiin.

Airi kirjoitti...

kohe = kohde :)

Satu kirjoitti...

Kiitos näistä matkakertomuksista! Ovat olleet kyllä todella mielenkiintoista luettavaa, eivätkä vähiten siksi, että tiedän, että tulen tuskin itse koskaan pääsemään tuonne. :-)

Jäin miettimään Venäjän turvallisuutta, että millaisen vaikutelman siitä saitte? Oma mielikuvani on jostain 80-luvulta, jolloin piti suurin piirtein ottaa tuulilasinpyyhkijätkin yöksi talteen, ettei kukaan vienyt niitä yön aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tosiaan hienoista kuvista ja positiivisista kuvauksista monipuolisesta naapurimaastamme.
Omat matkani tuonne ajoittuvat Neuvostoliiton aikaan eikä kirkoissa tuolloin vierailtu, mutta kaupunki oli upea. Mitään erityisen negatiivisia muistoja tai kokemuksia ei jäänyt mieleen.
Aion kyllä pikapuoliin, ehkä juuri keväällä tai kesällä, tehdä Pietarin matkan.

Onkohan Satu etsintäkuulutettu naapurimaassa, kun matkailu siihen suuntaan on estynyt (muutaman sadan kilsan päähän)? Ei kai Venäjällä ole ainakaan turvattomampaa kuin Intiassa tai eteläisessä Amerikassa?

Jään mielenkiinnolla odottelemaan tulevia matkajuttuja. hk

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Airi: Piti ihan googlata enemmän tietoa tuosta Kseniasta. Mielenkiintoista. Tsaarin ajan Venäjäkin kiinnostaa. Miten sellaisesta loistosta ja sivistyksestä tipahdettiin kommunismiin ja kurjuuteen? Ja miten mukava nähdä, että nyt on tie ylöspäin.

Satu: Olen itse edellisen kerran käynyt Venäjällä 1990-luvun alkupuolella. Maa oli ankea kaikilla mittareilla mitattuna. Mukana oli omat eväät, sillä silloin joka puolella oli sellainen tympeä haju ja en uskaltanut syödä kaupoista mitään. Tuntui, että puutkin muuttuivat rajalla harmaiksi. Teiden kunto oli huono. Majoitumme asunnossa, jonka hanoista tuli ruskeaa vettä ja tuntui, että nurkissa vilisti ötököitä. Tai yövyyimme pineerien leirikeskuksessa, jonka hetekan patjat olivat niin kamalat, että en vieläkään ymmärrä miten pystyin nukkumaan siellä. Siitä Venäjästä ei ollut jälkeäkään. Tiet olivat erittäin hyvä kuntoisia. Ravintolat hienoja, kahvilat kauniita, ruoka niin hyvää, kaupat ihan länsimaista tasoa. Joka puolella oli puhdasta. Emme kertaakaan kokeneet oloamme turvattomaksi. Auton uskalsi jättää tien vierelle. En keksi mitään syytä, että miksi joku ei nykypäivänä uskaltaisi matkustaa Venäjälle. Suosittelen siis ehdottomasti matkaa rajan taakse. Enkä malta odottaa, että pääsisin taas matkaan.

HK: Mikä huima muutos siellä onkaan tapahunut. Sanoinkin miehelle, että en ymmärrä miksi venäläiset tulevat Suomeen, kun heillä on siellä kaikki mitä meilläkin täällä? Pietarissa olin nyt ensi kertaa, joten sen muutoksesta en voi sanoa mitään. Mutta Karjala on totisesti pessyt kasvonsa. Nyt on ihan pakko päästä takaisin Sortavalaan, niin näen sen muutoksen. Siellähän me aikanaan eniten pyörimme. Jonotimme kaupoissa, jossa ensin piti käydä maksamassa tuote ja sitten hakea se kuitin kanssa. Tavaraa oli vähän ja harva niistä sellainen, mitä olisi halunnut mukaansa ottaa.

Satu kirjoitti...

HK:lle tiedoksi, että minun matkani itärajan taakse estää viisumi. Intiaan ja eteläiseen Amerikkaan pääsee huomattavasti Venäjää helpommin, vaivattomammin ja NOPEAMMIN. :-)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Kiitos tiedosta, aloimme jo huolestua mahdollisista hämäräbusineksistasi:D.

Satu kirjoitti...

Minä olen miettinyt, mitä joku mahtaa ajattella siitä, kun ukkeli laukkaa jatkuvasti Etelä-Amerikassa. Että mitähän valkoisia jauheita sieltä tuodaan tuliaiseksi. ;-D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Venäjältä palatessamme joku ukko-raiska jäi tullin haaviin Suomen puolella. Oli ilmeisesti maistissaan ja siksi kiinnitti tulli huomion. Päiväreissulla ei saa tuoda alkoholia, mutta kun tullimiehet aikansa penkoi, alkoi pulloa löytyä puntista ja autosta sieltä täältä. Kävi sääliksi. Jos nyt lähtisi alkoholia salakuljettamaan, ei ehkä kannattaisi tehdä sitä kännissä ja vielä autoa ajaen? Toivottavasti miehesi on siis fiksumpi tuliaistensa kanssa:D.

Anonyymi kirjoitti...

KIITOS matkakertomuksestasi Pietarista! Seuraan blogiasia, koska minulle läheisiä asuu Metsolassa melkein naapurissasi. Minulle Pietari on vuodesta 1997, jolloin siellä kesällä pari kuukautta vietin asuen Vasilinsaarella, on ollut THE KAUPUNKI ja ortodoksina rakkain paikka Ksenia Pietarilaisen kirkko & hautausmaa Vasilin saarella. Nyt on joitakin vuosia kulunut etten ole Pietarissa käynyt, siksi suurkiitos valokuvistasi ja niiden myötä tajusin, että olisi taas aika matkustaa Pietariin!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos kommentistasi, hauskaa, että joku päätyy blogiin Metsolan vuoksi:). Pietari oli tosiaan minulle varsinainen yllätys, johon on pakko palata monestakin syystä. Ja toisaalta myös moni muu paikka kiinnostaisi Veäjällä nähdä. Huoneistomme oli Moskovaan lähtevän juna-aseman vieressä ja rupesihan se heti kutkuttamaan se junailu Venäjällä.