Naisvaltaisen työpaikan iloja on tietenkin työmaalla oleileva vertaisryhmä. Marras-joulukuussa me kiikutamme toimiston pöydälle konvehtirasioita, jotka tyhjenevät pikavauhdilla. Syömme kahvilla kaiken pöytään kannetun herkun ja lupaamme parantaa tapamme sitten joulun jälkeen. Teemme vertailevaa tutkimusta herkuilla saavutetuista eduista. Tammikuun alusta pöytään sen sijaan on saapunut toinen toisensa perään nainen rahkapurkkinsa, salaattinsa tai muun terveellisen ruokansa kanssa. Ja kun ne työyhteisön muutamat miehet hakevat kahvinsa seuraksi palan pullaa tai Suffelin, me naiset huokaisemme hiljaa, katsomme toisiamme merkityksellisesti ja keskitymme rahkaamme.
Tammikuu etenee vauhdilla. Olin toivonut ruokaremontin lisäksi myös eneneviä kuvauskävelyitä ja arkivapaiden valjastamista taas retkeilylle. Todellisuus ei ole niitä tarjonnut. Arkivapaat on edelleen menneet kodin siivoamiseen, mainostenjakoon, ruoanlaittoon ja kolmosen korvaoperaatioon. Eilen kävimme poistamassa korvan vierestä tikkejä. Korvan sisällä oli kaikki niin kuin pitikin, eli kalvo paikallaan. Jihuu. Uutta tärykalvoa suojaa vielä toinen kalvo, joka poistetaan kahden viikon päästä. Tikkien poiston kanssa sen sijaan koettiin vastoinkäymisiä. Haava jotenkin repsahti ja oli koulussa ruvennut vuotamaan. Korvapotilaan saavuttua kotiin sitä putsailin ja huomasin, että keskellä haavaa oli lovi. Pari tuntia vierähti päivystyksessä, kun ensin odotettiin sisälle pääsyä ja sitten aprikoitiin kahden sairaanhoitajan ja kahden lääkärin voimin, että mitä sille tehdään. Päivystävä ylilääkäri käski vain lopulta putsata korvan, pistää teipit päälle ja toivoa parasta umpeen kuroutumisen suhteen. Uusi lovi nuoren miehen kasvoihin entisten lisäksi.
Korvalääkärin aulassa tapahtui myös yllättävä tapaaminen, kun omaa toimenpidettään odottava naisihminen tunnisti Paluumuuttajattaren ja kolmosen ja tuli tuomaan kiitoksensa. Miten ilostuinkaan, kun muistin, että joku minulle ennestään tuntematonkin käy täällä lukemassa. Vieläpä kokee voimaantuneensa siitä mitä kirjoitan. Kiitos sinulle. Sinun vuoksesi nousen nyt täältä sängyn pohjalta ja lähden hakemaan kuvat tähän tekstiin. Voimia sinulle siihen mitä sitten oletkin menossa läpi! Kiitos, kun tulit<3. Kun lähdit jatkamaan matkaasi, kolmonen katsoi minua ja sanoi: "Vau äiti, en tiennytkään, että sulla on fani." Että oikea fanitapaaminen:).
Turkissakin on muuten käytössä sana fani (kirjoitusasultaan fáni), sen merkitys vain on ihan toinen. Se tarkoittaa väliaikaista, ajallista, kuolevaista, hetkellistä tai maallista. Sitä mitä tämä elämä on. Siksi siitä kannattaa iloita ja nauttia tässä ja nyt. Tulppaanit tämän hetken kunniaksi. Oli ihana pakkaskeli ja auringonpaiste. Kyllä nyt jaksaa taas siivota!
Huomennakin on tiedossa vertaisryhmää, sillä lähdemme taas miehen kanssa parisuhdepäivään. Siitä taidatte siis kuulla ensi kerralla. Ellette ole sitten mukana paikan päällä.
16 kommenttia:
Pientä ruokaremonttia täälläkin suunnalla, tosin en mitenkään tiukkoja sääntöjä noudattaen tai kauheita kieltoja itselle asetellen.
Tsemppiä sinne arjen pyöritykseen ja aurinkoisia päiviä!
Heippa vaan !
Sanoppa vaan kolmoselle ja muillekin, että kyllä sulla Faneja riittää :D, vaikka emme aina suurta ääntä itsestämme pidäkään.
T: Kauko
Tämä teksti oli ihanan positiviinen, etenkin tuo fani-kommentti sai hymyilemään. Vaikka itse en niin aktiivinen blogin kirjoittaja olekaan, tapasin minäkin viime Turkin reissulla fanin, jota en ennestään tuntenut. Mieheni hänet kuitenkin tiesi ajoilta, kun vielä asui Turkissa ja työskenteli turismin parissa. Hämmentävä tilanne. :D
Minä ainakin olen ollut fanisi siitä alkaen, kun aloin lukemaan blogiasi. Harvemmin tapaa yhtä viisaita naisia kuin sinä, Mine. olet!
Elämänkoulussa ihminen oppii, mutta jos ei opi, hän on hidasälyinen. Siihen tulokseen olen tullut näiden vuosikymmenten aikana.
Toivon pojallesi paranemista! Hyvää ja onnellista vuoden 2017 jatkoa sinulle ja perheellesi!♥♥♥
Naisvaltaisessa työpaikassa on etunsa, kuulostaa tuo tekstisi, niin tutulta;) Meillä on töissä ihan sama juttu.Itse en ole vielä (kään) aloittanut minkään valtakunnan ruokaremonttia, sen sijaan kaikki herkut maistuvat oikein hyviltä;)Osallistun sentään työpaikan taukojumppaan ja kävelen useamman kerroksen portaita lounastauolle, vaikka reisilihakset menevät maitohapoille ja hengitys lamaantuu, että sellaista naisen elämää...minäkin mielin aurinkoiseen päivään kuvaushetkeä ulos luontoon, vaan jos huomenna sellainen tulisi?Paranemidia korvaleikkauspotilaallenne!
Ihana ja yllättävä fanitapaaminen sinulla:)
Muistamisia ja kiitoksia saa usein silloin kun vahiten odottaa, kuten vaikka paivystyspolilla. Onneksi jaksat kirjoittaa ja kuvata, olen niin monta vuotta seurannut tata blogia etta se kuuluu viikkorutiineihin. Naisvaltaisilla työpaikoilla on hyvatkin puolensa mutta kun tarkemmin mietin niin huonotkin, olen sen taas huomannut kun olen sellaiseen paikkaan palannut. On se kumma etta kateutta ja selan takana puhumista löytyy ihan liian usein naisten kesken.
Matkatar: Minäkin menen aika rimaa hipoen, eli ei mitään totaalikieltäytymisiä, ainakaan vielä. Ja vapaapäivinä lupa vähän herkutellakin. No, sen kyllä huomaa, eli paino ei ole tippunut ollenkaan:D.
Kauko: Ihana hiljainen faniclubini. Ihan parasta:D.
Julia: Muita bloggareita on tullut tavattua muutamaan kertaan, sovitusti, mutta näitä lukijoita, jotka tunnistaa arjen keskellä on sattunut kohdalle ihan vain muutama. Joka kerta yhtä mukava tunne:D.
Aili: Kiitos samoin. KIrjaviisautta oppii lukemalla, mutta elämä opettaa meitä sitten itse ketäkin tavallaan. Joku oppii, joku taipuu, joku katkeaa, joku jää hakkaamaan päätään samaan seinään.
Carola: Nainen on nainen, vaikka voissa paistaisi. Miesten elämä näyttäytyy niin toisenlaiselta ainakin sieltä työpaikan ruokapöydästä katsottuna.
Petra: Kyllähän se aika ajoin käy mielessä, että mitäs varten minä tätä teenkään. Tähän asti olen päätynyt vastaamaan, että ensisijaisesti itseäni varten. Muistoja tallentamaan, saamaan syyn kuvaukseen ja kävelyihin. Ja kommenit ja kaikki muu, joka blogin pitämisen kautta on tullut mukaan, on sitten se kirsikka kakun päällä. Kiitos siis, kun olet, luet ja kommentoit. Ja järjestät minulle lukemista omalla blogillasi.
Hei,
täällä se eilinen fani. Jospa nyt kerrankin kommentoisin :)
Kiitos ihanista sanoistasi, ihan tässä itkettää. Kuten sanoin, niin olen tuntenut niin monet tunnelmasi omikseni. Olet loistava kirjoittaja ! Ja vielä niin osuva kommenteissasi. Ja veikkaan, että meitä on monta, jotka nauttivat kirjoituksista ja kuvistasi. Suomalaiset kun ovat vaan varmaan vähän huonoja kommentoimaan.
Jälkeenpäin vähän hävetti, kun sillä lailla tunkeilin. Minä kun yleensä tapaan tehdä tai sanoa ennenkuin mietin kunnolla.
Kiitos vielä kerran !
Ulla, fanisi :)
Ulla: Avioliiton alkuaikana sain palautetta siitä, että suuni ja käteni kävi ennen kuin ajatus kerekesi mukaan. Taidetaan siis olla sillä osastolla samiksia:). Nykyään se ei ole enää ollut moitteen aihe, eli mies on tainnut sopeutua tällaiseen vaimoon. Tässä maassa mielestäni riittää tuppisuita ja niitä, jotka ei kommentoi eikä oikein reagoikaan mihinkään. Olen siis ottanut nopean tapani sanoa ja ruveta juttusille ihan positiivisena ominaisuutena. Ota siis sinäkin. Ihana, että tulit. Inspiroiduin siitä selvästi:D.
Kiitos itsellesi<3.
Eiköhän sulla näitä/meitä faneja riitä 😊
Taitaa olla yhden käden sormissa laskettavissa ne blogit, joiden matkaan hyppää jossain keskellä ja lukee sitten kaiken alusta lähtien. Näin kävi kun aikoinaan sinun blogisi löysin, eikä ole tarkoitistakaan hävitä mihinkään.
Sen verran vaan on jo omiakin blogivuosua takana, että oma kommentointi(kin) alkaa olla jäissä, mutta hyviä tarinoita on kiva lukea vaikka sitten tuppisuunakin 😉
Ilmoittaudun myös faniksi! Sitä vain on niin maan hiljainen.
Pepi: Itsekin on laiskistunut kommentoinnin kanssa. Uskollisesti kyllä luen aina samoja blogeja ja viime aikoina ilmestyi listalle joku uusikin. Mukavaahan se on aina edes välillä saada joku vinkki siitä, että kuka täällä käy lukemassa.
Airi: Kiitos tiedosta:). Ei auta kuin ruveta faniclubia perustamaan.
Fani täälläkin. Olen asunut Kotkassa, mutta en ikinä nähnyt sitä niin kauniina kuin nuo sinun ottamasi kuvat. Nyt olen saanut ihan uuden näkökulman Kotkan kauneuteen. Kiitos sinulle!
Olin uutena vuotena Kotkassa ja katselin ihan uusilla silmillä noita puutaloja, meren rantaa jne.
Voimia sinulle,
Pirjo
Pirjo: Joskus on vaikea nähdä lähelle? Minusta Kotka on aina ollut kaunis, ja kaunistunut poissa ollessamme puistojen yms. myötä. Saaristo on se minun suurin rakkauteni, rannat ja meri.
Minä olen ollut enimmäkseen miesvaltaisessa työympäristössä,joten tuollainen naisvaltainen on hieman oudompaa itselleni. Toivottavasti korvapotilaalla on nyt kaikki paremmmin.Minunkin pitäisi tilata aika korvalääkärille,sillä pari päivää sitten alkoi tinnitys vasemmassa korvassa.Ihania tuollaiset yllättävät fanitapaamiset,muistan että sinulla oli sellainen Helsingissäkin:)
Jael: Korvapotilas odottaa malttamattomana kentälle pääsyä. Ottaa koville tuo toipilaana olo. Muuten toipuu hyvin ja korvakin pysyy teipattuna kasassa:D. Toivottavasti löydät avun omaan vaivaasi. Helsingissä oli yllävä blogitapaaminen, näytän törmäilevän ihmisiin siis tuon tuosta.
Lähetä kommentti