perjantai 12. elokuuta 2016

PUKKIEN HAKU

Viimeisiä viedään muun perheen lomankin suhteen. Kotkassa koulut avaavat ovensa ensi viikon tiistaina. Jääkaapin oven lista lyhenee samaan tahtiin hupenevien lomapäivien myötä. Eilen tullessani töistä kotiin mies tuumasi, että sadepäivän vuoksi ei ollut laittaa yhtään viivaa tehdyn työn päälle. Eihän se vaarallista olisi ollut niinkään, mutta kun keli oli kirkastunut, päätettiin hakea rannasta ne kalamiehen veneen pukit. Vene oli saapunut jo kesän alkupuolella miehen veljen soudettua se uuteen kotirantaan, mutta pukit oli odottanut noutajaa jo pitkän tovin. Nyt odotus päättyi ja lista sai uuden viivansa. 





Tänne Niinlahteen päättyi kalastajan matka. Tänne liittyy myös valoisampi muisto. Harrastin lapsena hetken aikaa tanhua ja täällä pidettiin tanhuleiri. Nukuttiin teltoissa ja paistettiin nuotiolla tikkupullaa. Rannassa piti jokaisen tiskata omat astiat. Leirielämä tuntui ihmeellisen ihanalle. Pienestä leiripaikasta kuului eilenkin ääniä, mutta ei siellä mikään leiri ollut käynnissä. Netistä katsoin, että paikkaa voisi edulliseen hintaan vuokrata vaikka illaksi. Mikäs siellä olisi saunoessa  kauniina kesäiltana.




Toinen mahdollisuus on taidettu käyttää?




Minä olen nyt harjoitellut kolme viikkoa työelämää. Tänään kysyivät, että olenko viihtynyt? Olen kyllä. Jokainen päivä on helpompi, kun asiat ja ihmiset tulevat tutuksi. Rutiineissa on puolensa. Aamuherätyksissä on sen sijaan ollut välillä tekemistä. Illalla ei millään malttaisi mennä ajoissa maate, kun koko muu perhe vielä jatkaa iltaeloaan. Aamu kuudelta sitten kaduttaa kukuttu ilta. No, ensi viikolla tulee tähänkin muutos, kun koko perhe ottaa illoissa ryhtiliikkeen?



Nyt on kuittenkin edessä viikonloppu vapaalla jalalla. Suunnitelmissa mennä pistämään kirpputoripöytä tuohon läheiselle kirpputorille. Ja kun vanhasta tavarasta pääsee eroon, voi ostaa uutta tilalle. Huomenna meinasin ajaa tyttöjen kanssa IKEAan. Toivottavasti pihakalusteet on siellä hyvissä alennuksissa. Muuten on ostoslistalla lähinnä tuoksukynttilöitä. Elokuussa viimeistään kun alkaa kynttilöiden ketjupoltto. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

12 kommenttia:

Cheri kirjoitti...

Viiva kerrallaan. Ihana ratsastajaneito rantaniityllä. Kesä tuntuu taas menneen nopeasti, kohta alkaa ketjupoltto täälläkin. Mukavaa viikonloppua teille!

Allu kirjoitti...

Todella kiva kuva ratsastajasta. <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Viiva kerrallaan. Ja siihenkään ei maailma kaadu, vaikka joku viiva jäisi ensi kesään. Poltellaan!

Allu: Ratsastaja onkin niin kiva. Eilen löysi kirpparilta taas yhden uuden hepan, Pamun.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Kivat kuvat, jotenkin vielä jopa kesäiset! Meillä on minusta syksy, tänään on sadellut aamusta asti ja kyllä se vaan niin on , että kesä on kääntynyt syksyksi. Kynttilät tummuviin elokuun iltoihin ja samettisiin öihin, viime vuonna kesä loppui vasta elokuun viimeisenä viikonloppuna, joka oli kesäisen lämmin, muistan sen hyvin, koska vietin silloin synttärijuhliani.Mukavaa viikonloppua!

A kirjoitti...

Syksy on tullut, ei maha mittään..;)
Kiitos mukavasta postauksesta Mine, ja hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi!♥♥♥

Satu kirjoitti...

Onpa kivannäköinen paikka! Ensin katsoin, että onkohan tuo sama paikka, jossa olin pari vuotta sitten rippijuhlissa, mutta ei se sitten tainnut ollakaan. Koskaan en ole muuten tikkupullaa maistanut - pitäisiköhän korjata virhe?!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Se ilta olikin kesäinen, syksyisellä pohjavireellä. Tänään on sitten satanut KOKO päivän ja on ollut aika aloittaa takka-kausi ja pistää ikkunoita kesän jäljiltä kiinni. Kynttilöitä myös ostettu ISO KASA:).

Aili: tervetuloa. Minä olen syksyn ystävä, enkä ärsyynny sen tulosta.

Satu: Sellainen suloinen niemi. Ulkohuussilla menee tuo paikka, joten harva siellä ehkä nykyään leireilee ja juhlii. Ihimisistä on tullut mukavuudenhaluisia. Lapsena ei haitannut yhtään ulkotiskit ja -huussit. Nykyään tunnustan kyllä olevani jo melko mukavuudenhaluinen, enkä haaveile enää sellaisista leireistä. Ja tottakai sinun täytyy korjata. Nyt vaan nuotio pystyyn ja pullataikina tulolle!

Anonyymi kirjoitti...

Sairaalahommiako,
kyselee kaijjaanilainen

Jael kirjoitti...

Kauniit kuvat,kauniit muistot.Syksy on tainnut tulla aikaisin tänä vuonna?
Hyvää alkavaa työviikkoa huomenna,mukavaa että paikka tuntuu hyvältä:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kajjaanilainen: Sairaanhoitajan hommia, mutta ei sairaalassa.

Jael: Näyttää tulleen. Tänään laitoin päälle sukkahousut ja villatakin, mutta sitten olikin yllättäen kesäisen lämmin iltapäivä. Elokuu on siis tänä vuonna tuuliviiri ja viskoo milloin mitäkin ilmaa.

Minulle tärkeintä työpaikalla näyttää olevan työilmapiiri, eli työkaverit. Ja tässä paikassa on mukava työilmapiiri, joten sen myötä töihin on kiva mennä. Seuraavaksi tärkeintä on omien taitojen mukaiset työtehtävät ja näistä luulen kyllä perehdytyksellä selviäviäni, joten hyvin menee, mutta menköön.

Petra kirjoitti...

Tervehdys syksyyn, meilla on viela kesa ja se parhain aika kun illat jo hieman viilenee. Tytölla alkaa koulu kuukauden paasta ja arjen rutiineista ei viela ole saatu lomien jalkeen kiinni, onneksi on viela hetki aikaa harjoitella. Sita ennen meilla on vierasputki paalla eli koti on mullin mallin vieraiden tullessa ja mennessa. Olipa kauniita kuvia taas kerran! Mukavaa viikonloppua Izmirista!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Teillä on vielä kesä ja helteet, todellakin. Tänään oli lämmin ja aurinkoinen päivä, muutoin on kyllä ollut ihan syksyä. Omenoita ja luumuja tulee valtavasti, ensimmäiset paistokset paistoin eilen ja esikoinen jo odottaa omenahillopäivää. Kohta kirjoitan mitä olen tänään miettinyt ja tehnyt.