torstai 26. toukokuuta 2016

TJ 7

Työpäiviä on jäljellä seitsemän. Olen merkillisen rauhallinen. Suorastaan viilipytty. Olen kesälomani ansainnut, joten ainakin kesäkuun meinaan olla työttömänä ihan hyvällä omallatunnolla. Viime viikolla ilmoittauduin työvoimatoimistoon. Ajattelin, että ensimmäistä kertaa elämässäni, mutta sehän ei pitänytkään paikkansa. Olen näköjäään ollut työttömänä myös lukion jälkeen vuonna 1994. Se oli se vuosi, jona mietin, että mikä minusta tulee. Olin puoli vuotta työharjoittelussa päiväkodissa, pari kuukautta työttömänä ja muutaman kuukauden hautausmaalla haravoimassa. Kesällä menin naimisiin. Minusta tuli siis ainakin rouva:).




Ravintolapäivästä on selvitty hyvin. Elokuussa tekisi mieli laittaa homma uusiksi parannuksin. Katsotaan mitä oikeasti saadaan aikaiseksi. Nyt olen sen sijaan keskittynyt ihan vain hyvästeihin ja työn kunnialliseen loppuun saattamiseen. Onhan se haikeaa. Tämä työ on ollut niin iso osa paluumuuttoamme. On tuntunut mukavalta, kun on tullut otetuksi lämpimästi työyhteisöön. Saanut olla selkeässä ammatti-identiteetissä ja sitä myötä osana jotakin porukkaa. Nyt tulevaisuus on täydellisen sumuverhon takana, enkä edes tiedä, että mitä kohden olen menossa. Ainakin kohti kesää.



Mutta kuka voi murehtia, kun ympärillä vihertää, kukkii ja laulaa? Elämä on silkkaa auringonpaistetta, omenankukkia ja puhkeavia syreenejä. Tai tänään kauan odotettua kesäsadetta, jota puutarha jo kovasti kaipasi. Optimismini on herännyt ja luulen, että minulle käy ihan hyvin. Ja jos käy huonosti, on se parempi kokea kauniina kesäpäivänä, kun pimeässä talvella:D.

Voihan elämän kevät! Toivottavasti sielläkin on kaikki hyvin ja kevättä rinnassa?

12 kommenttia:

MatkaMartta kirjoitti...

Täällä kaikki hyvin. Ei vielä ole Istanbulissakaan kuuma kesä, mutta ruusut kukkivat ja on lämmin :) Teitä odottelen jo :D

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän hyvin tuon epätietoisuuden! Hyvin sinun "siskoseni" kuitenkin käy. Tuolla Ylhäällä jo seuraava paikkasi tiedetään. Nyt saat hyvillä mielin heittäytyä lomalle ja vetää kunnolla henkeä. Olet sen ansainnut! Oikea ovi aukeaa, sitten kun sen aika on!

T. Sisko Kangasalta

Carola Lehtonen kirjoitti...

Asioilla on tapana järjestyä ja kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa!

Allu kirjoitti...

Yritäpä nauttia lomasta, jospa sieltä jostain ilmestyy kuitenkin joku, joka etsii juuri sinua.

anumorchy kirjoitti...

Nauti lomasta ja kesasta. Kylla sielta jotain jarjestyy, pidan peukkuja!

Hurmioitunut kirjoitti...

Oikea asenne! Surra toki saa, mutta siihen ei pidä jäädä makaamaan. Toivon sinulle onnea ja iloa tulevaan, kaikkea hyvää! Ja nauti kesästä! Sen olet todellakin ansainnut, tuonkin ravintolapäivärupeaman jälkeen.
Täällä on kaikki hyvin. Suunnitellaan pientä kesäretkeä Ylä-Savoon, enon synttäreitä ja muuta yhdessäoloa.

A kirjoitti...

'Kesäloma' ovella? Lepoa ja rauhoittumista sinulle, Mine.♥

Sinulla on hyvä tiennäyttäjä, joka tietää ja osaa kaiken. Suloista suvea kotimaan kamaralla sinulle ja perheellesi!♥♥♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

MatkaMartta: Ei tarvitse lämmitellä kaupunkia helteiseksi. Lämmin kuulostaa hyvälle:).

Sisko: Näin se varmasti on. Onneksi en osaakaan nyt panikoida. Heinäkuussa voi tietysti jo asia kuumeisesti nousta mieleen, kun pitää laskuja maksaa? Tai sitten ratkaisu löytyy jo ennen sitä.

Carola: Tämäkin oli hyvä: Ellei tiedä minne on matkalla, päätyy todennäköisesti jonnekin muualle. Sellaista se nyt on. Jännittävää nähdä, että mistä itseni vielä löydän.

Allu: Minä olisin nyt ihan koko kesän mittaisen tauon ansainnut. Katsotaan kuinka käy.

Anu: On saatu nauttia jo tästä toukokuusta. Ollut ihan mahtavat ilmat.

Hurmioitunut: Kesäkuuhan meilläkin on jo ihan menoa täynnä, joten ei tässä edes joutaisi töitä tekemään:D. Heinäkuunkin mielelläni olisin kotosalla, mutta katsotaan kuinka käy.

Aili: On ovella. Joutui suvi suloinen. Ja luottamusta on tien näyttäjäänkin. Ihania kesäpäiviä myös sinne!

Jael kirjoitti...

Hyviä viimeisiä työpäiviä ja toivottavasti löytyy jatkossa mieluisa työ. Ja nautinnollista kesää sekä Turkin matkaa teille.

Ihana ravintola teillä oli,jos olisin ollut lähempänä olisin tullut lounaalle;D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Nyt ajatus kesästä ilman töitä tuntuu vain ja ainoastaan ihanalle. Toivottavasti kukkarossa ei vieraile Matti, niin voidaan nautiskellakin:). Sinulla olisi ollut tähän ravintolaan todellakin aika pitkä matka...

Anonyymi kirjoitti...

Ravintolapäivääsi en/emme harmi kyllä ehtineet, reissussa kotiuduttu tänään. Hyvä että olet positiivisella mielellä tulevan suhteen. Luoja tietää, mitä varallesi on suuniteltu. Ennenkään et ole pulaan jäänyt. Ja eikös ollut hyvä, että Suomeen muuttaessanne kaiken muutoksen keskellä työpaikasta oli varmuus? Kaikki ajallaan. Nauti matkoistane täysin siemauksin. Anisi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anisi: Toivottavasti teillä oli antoisa reissu. Meidänkin reissut lähenee. Elämässä on palaset loksahdellut aina paikalleen. Ja yleensä juuri ihan viime tinkaan. Että onhan tässä vielä työpäiviä jäljellä, joten mihinkäs sitä olisi vielä uutta työtä tarvinnutkaan:).