tiistai 3. marraskuuta 2015

MUSTAAN AUKKOON

Marraskuu on yrittänyt viedä mukanaan mustaan aukkoon. Miten voi yhden tunnin siirto tehdä elämästä näin  pimeää? Ovieni taakse ovat ilmaantuneet kummitukset ja kausimasentujat. Olen kuunnellut surullisena monen pienen syyslomakuulumiset, joihin ei liittynyt kovinkaan paljon mitään muuta kuin pelaamista aamusta iltaan.  Töissä sanoivat, että ensi syksynä työpaikkaani ei enää ole. Kotka säästää minusta, kaikista meistä. Masentujat ja pienet pelaajat saavat etsiä toiset ovet tai tulla toimeen itsekseen. 




Mutta kuulkaa, paistaa se aurinko lopulta aina Kotkaankin. Jopa Kotkan marraskuuhun. Kun minulla nyt vielä on tämä työ, vei se tänään minua paikasta toiseen ihan valoisan aikaan. Nostin nokan kohti aurinkoa ja kaivoin kamerankin kassista pölyttymästä. Käänsin ajatukset valoisammalle kanavalle. Jostakin sitä on tähänkin mennessä aina löytynyt tie, josta kannattaa kulkea. Onhan se siis suorastaan jännittävää nähdä, että millaiselta tieltä sitä seuraavaksi itsensä löytää. 


Yllättävän lämpöaallon vuoksi kivijalan viimeinen seinusta sai lauantaina pinnoitteen päällensä. Autokatoksesta raivattiin rakennusromut pois ja nyt se on taas varsinaisessa käytössään. Haravointia on aloiteltu ja lapset laskevat päiviä sukkajouluun ja jouluun. Aikaisin laskeutuva pimeys rajoittaa tuota arkipuuhailua ja ahtaa viikonloput toimintaa täyteen. Meinasin jo laittaa blogin talviunille tästä kroonisesta kuvapulasta johtuen, mutta nythän täällä taas näköjään naputtelen. Sillä se on mentävä, mitä sattuu saamaan? Tai ryhdyttävä muuttamaan vallitsevia asianhaaroja.






Kuinkas marraskuu on kohdellut sillä puolen ruutua? Toivottavasti olet osunut auringon kanssa samaan paikkaan aina kun mahdollista!

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loka- ja marraskuu ovat olleet rankkoja ja vielä rankempia niin hyvässä kuin pahassa; erityisesti pahassa: Anoppi joutui aloittamaan dialyysin ja on juuri nyt sydänvalvonnassa (joku komplikaatio tänään dialyysissä), Äidiltäni katkesi käsi kahdesta kohtaa (leikattu ja raudoitettu Kuopiossa), syyslomalla ei ollut yhtään tervettä päivää tässä talossa, Ystävä joutui akuutisti aivoleikkaukseen (ja on nyt suntti päässä), Keskimmäinen muutti väliaikaisesti Tampereelle (valmennuskurssia varten), oma työpaikka (terveysasema) on joutumassa yksityiselle palveluntuottajalle ja oma työtilanne on auki jne. ...

Oli kuitenkin ikävä kuulla työtilanteestasi; tsemppiä ! Surettaa myös noiden koululaisten tilanne - kuka heitä lopulta kuuleekaan ? Kaikesta huolimatta TSEMPPIÄ ! Uskon, että joku ovi aukeaa juuri sinua varten ! Ehkä jopa mahdollistaa ajallaan sen terapiakoulutuksen... t: Tiina

Hurmioitunut kirjoitti...

Olen pahoillani työpaikkasi puolesta ja toivon sydämestäni, että työpolkusi jatkuu jossain muualla tai muussa muodossa. Kauniita kuvia olet saanut napattua. Minä olen nauttinut niistä pienistäkin auringonpilkahduksista ja tallentanut mieleen tämän yllätyslämpimän ja sateettoman syksyn. Vieläkin on pientä hakemista tasaisen arkirytmin löytäminen, mutta olo on kiitollinen. Upea mahdollisuus ja tilaisuus oman ammatin kehittämiseen tämä (lyhytkin) työprojekti.

Pepi kirjoitti...

No voi surku! Tuntuu olevan nykySuomen meno pelkkää maantielle laittoa, ei kiva.
Lokakuu on ollut huikean kaunis, marraskuu alkanut "ei hassummin" - ja Tampereella tehtiin tänään kaikkien aikojen marraskuun lämpöennätys, reilut 13 astetta, joten ei ihme, että lämmin pukkas päälle. Ja kesäisissä kangaskengissä edelleen :)
Mutta jospa se tästä, pakkohan sen on. Oman kukkaron nyörit kiristyy vuoden vaihteessa ihan hemmetin paljon, vaan kai siihenkin tottuu - on se hirressäkin kuulemma ensimmäinen minuutti tukalin....

anumorchy kirjoitti...

Voi miten kurjaa kuulla tyopaikkasi tilanteesta!! Toisaalta ihan pikkasen positiivista (toivottavasti, en tieda mita sina ajattelet) saattaa olla se, etta tiedat siita jo nyt ja sinulla on reilusti aikaa miettia uusia suunnitelmia ja suuntia.

Minua vasyttaa tama talviaika myos. Vaikka taalla Israelissa valoa ja aurinkoakin riittaa, tuntuu jo iltaseitsemalta, etta on jo tosi myoha ja tekee mieli menna jo peiton alle.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tiina: No voi, onpas sinulla riittänyt vastoinkäymisiä ja Jobin postia. Pikaista paranemista potilaille. Toivottavasti työnantajan vaihdos ei tarkoita työntekijöiden vaihdosta?

Me olemme kyllä koko ajan tienneet, että kaupungin tässä talousjamassa ei paikkojamme tulla vakinaistamaan. Olen silti sitä mieltä, että tämä päätös olla panostamatta ennaltaehkäisevään mielenterveyshoitoon maksaa moninkertaisesti tulevassa, kun korjataan syntyneitä vahinkoja kalliilla erikoissairaanhoidossa. En osaa itseni puolesta muuten ainakaan vielä murehtia. Eiköhän tässä joku siunaus ole kätkettynä ja löydettävänä.

Hurmioitunut: Kun joku ovi sulkeutuu, aukeaa ovi jonnekin toisaalle. Joka tapauksessa oli minulle erinomainen mahdollisuus kerätä kaksi vuotta työkokemusta ja päivittää osaamiseni tähän pisteeseen. Ja vielä on vuotta jäljellä, eli töitä riittää kesään asti. Ihanaa, että sinä sait sen paikan!

Pepi: Raha puhuu ympäri Suomen. Ja monessa paikassa niin rumasti, että ei haluttaisi yhtään kuunnella.

Nyörien kiristys tuntuu olevan arkipäivää siellä ja täällä. Oikea kansantauti.

Anu: Tiedossahan tämä on ollut koko ajan, sillä olemme palkatut hankerahalla, joka loppuu nyt ensi kesänä. Alkuun lupailivat vakinaistamisia, mutta se huomattiin utopiaksi jo ensimmäisen vuoden aikana. Ei siis mitenkään yllättävä tieto, mutta hullu kuitenkin. Miksi käyttää kaksi vuotta systeemin kehittämiseen, vain lopettaakseen sen tykkänään? Osa kollegoista jo hakee uusia paikkoja, mutta minä koen sen niin, että olen lupautunut tähän työhön kesäkuun alkuun asti, joten kesäkuun alkuun asti minä tätä myös teen. Lupaus on lupaus. Ennen kesää en siis uutta paikkaa edes voisi ottaa vastaan, joten suotta vapaita paikkoja edes katsella ennen loppukevättä. Päivä vain ja hetki kerrallansa.







A kirjoitti...

No voi, siihen se taas meni! Ennaltaehkäisevä työ pelastaa monta lasta ja nuorta. Ikävää ettei sitä tajuta. Mutta uskon sinulle työpaikkoja löytyvän!

Toiveikasta maarraskuuta sinulle ja perheellesi, Mine!♥♥

Leena kirjoitti...

Voi miten ikävää. Onneksi sinulla on hieman aikaa orientoitua.
Tsemppiä.
PS. minut sanottiin irti yli 20 vuoden työurakan jälkeen. Mitäkähön jatkossa - ei mitään valopilkkua.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Nykymaailman pitää nähdä nopeasti tuloksia ja niitä lasketaan rahassa. Sen vuoksi ei ennaltaehkäisevään työhön panosteta, koska sen tulokset ei useinkaan ole heti näkyvissä tai mitattavissa. Sääliksi käy oppilaita ja opettajia, kun kaikki apu vedetään tässä kaupungissa minimiin.

Leena: Voi miten harmillista. Sitä se tuntuu olevan joka paikassa, yhtä supistamista ja vähentämistä. Jäljelle jääneille kasataan sellainen työtaakka, jota on erittäin raskas kantaa. Ja onko valtiolle sitten muka hyvä pitää ammattitaitoista väkeä kortistossa? Tai maksaa sairaslomia heille, jotka eivät enää jaksa?

Silja kirjoitti...

Terveisiä Ylivieskasta Pohjanmaalta!
Tytär oli Wellamossa töissä nelisen kuukautta alkuvuodesta, tuliaisina hän toi tämän blogin, jonka ääressä olen viettänyt monta rattoisaa aamuhetkeä, kiitos niistä! Ihan erityisesti olen iloinnut ja nauttinut kuvista, niistä suurkiitos! Aika vasta kuulin kummitytön äidiltä yhteyden, mikä on kummitytön siskon perheellä teihin, samat työt joskus maailmalla. Tuntui jo niin tutulta!
Uhkakuvien edessä toivon luottamusta ja uskoa siihen, että jatkossakin on töitä ja toimeentulo. Elämä kantaa <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Haloo Pohjanmaa: Olipa hauskaa, että lukija voi sukulaisen työpaikankin kautta löytyä:). Ja nythän sitten jäin miettimään, että kukahan olikaan se yhteinen tuttava? Olen tavannut uskoa, että töitä tekevälle kyllä löytyy, mutta nykyaika on vähän horjutellut sitä näkemystä. Niin moni on työttömänä, vaikka haluaisi töitä. En kyllä yhtään pitäisi pahana, vaikka jonkun vakipaikan seuraavaksi jo löytäisin. Nämä määräaikaiset painaa ennemmin tai myöhemmin mieltä arvaamattomuudellaan. Etenkin kun on tuota lainaa, jota pitää tässä lyhennellä.

Leena Lumi kirjoitti...

Paluumuuttajatar, uskon vahvasti, että sinulle löytyy töitä maassa, jonka talous on ajettu tähän jamaan, sillä asiakkaista sinulle ei tule pulaa.

Olen äimistynyt, millaiset tolvanat pääsevät päättämään valtion taloudesta. Alan kallistua siihen, että vain talouden ammattilaiset saisivat näitä päätöksiä tehdä, sillä miten pätevöittää ekonomian ymmärrystä joku lavatähteys, la illan ns. hupiohjelmien pelleys tai kaikki muu vastaava.

Entinen inhokkikuukauteni marraskuu on nykyään ihan salarakkaani. Marraskuu on mahdollisuus!

<3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Se nähdään sitten, kun jotakin toteutuu. Ja turhahan sitä nyt on käydä murehtimaan, kun töitä piisaa tälle hetkelle liiankin kanssa. Vakituisen työn hienous olisi se, kun saisi keskittyä siihen itse tekemiseen ja suunnitteluun, ilman tätä tällaista ajoittain nousevaa paniikkia, että mitäs sitten, kun töitä ei ole? En HALUA murehtia, kun tiedän, että siitä ei ole mitään hyötyä.

Kirjailijatar kirjoitti...

Kauniita kuvia ja ikäviä uutisia. Mutta minä uskon, että sinä löydät kyllä jonkun hyvän uuden polun sitten ensi syksynä. Ja turhahan asioita on etukäteen murehtia.

Täällä marraskuu on ollut niin kiireinen, etten ole huomannut edes pimeyttä. Ei ole ollut aikaa :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirjailijatar: Ei minullakaan ole ollut aikaa miettiä pimenneitä päiviä, mutta keholta se ei ole jäänyt huomaamatta. Aamulla on vaikea nousta ylös. Päivän aikana haukotuttaa ja kahvia kuluu. Kotiin päästyä ei edes tule mieleen, että tässä vielä jonnekin lähtisi.