keskiviikko 21. tammikuuta 2015

ELONMERKKEJÄ, TOIVOMUSKEIJUILUA JA IKÄVÄÄ

Terveisiä täältä arkeni keskeltä. Anoppi jo ehti kysymään, että mitä täällä oikein tapahtuu, kun ei blogi päivity. Lomalta paluun jälkeen on ollut jonkunlaista matalapainetta. Ei niinkään mielialassa, vaan ennemminkin henkilökohtaisessa energiataloudessa. Olen jumittanut liikaa sisätiloissa ja kamera on saanut makailla kameralaukussa. Lukuun ottamatta yhtä työmatkakävelyä, joka osui päivän valoisaan aikaan. Kuten huomaatte, meillä on täällä ihanan talvista.





Jos onkin vähän normaalia tahmeampaa, on myös elonmerkkejä ilmassa. Vessan remontti on edennyt, sillä yksi ystävä on käynyt siellä ottamassa mittoja tarvikkeiden ostamista ajatellen. Olen päässyt luistelemaan ja pysynyt pystyssä. (Meren jäälle ei kyllä ole vieläkään uskallettu, ei luistimilla eikä ilman.) Kotona on laitettu selvästi enemmän ruokaa, kun ennen joulua. Sokerilakko on pitänyt melko hyvin ja vieroitusoireet kärsitty. Tulppaanikausi on myös avattu ja kotona on ihailtu jo punaiset ja valkoiset tulppaanit. Toivomuskeijunakin olen toiminut, mutta en tiedä vielä, että olenko onnistunut tehtävässäni. Toivottavasti olen. Siinähän se olisi sitten hyvä ura edessä, jos nykyinen työ ei jatkuisi:D.





Viime päivät olen istunut tiiviisti iltoja tietokoneen äärellä. Istanbulin lentoliput tuli alennukseen ja esikoinen pääsee kavereitaan moikkaamaan entiseen kotikaupunkiimme jo hiihtolomalla. Tästä johtuen sain itseni toimeen ja rupesin tekemään Istanbulissa asuvalle ystävälleni valokuvakirjaa hänen häistään. Sen jälkeen aloitin kirjan Peshteran ystäville. Valokuvien myötä olen herätellyt ikävää, joka on pysynyt aika hyvin poissa kaikki nämä Suomen kuukaudet. Valokuvakirjat saivat nimekseen: Bugün en çok seni özledim ja Iyi ki varsınız. Tänään ikävöin eniten sinua ja Ihanaa kun olette olemassa.

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja postauksia aina sinulla :) Itsekin aikanaan Turkissa 10 vuotta asuneena, kiva aina lukea kirjoituksia sieltäkin. Aiotteko koko perhe käydä siellä vielä lomalla? Itse en siellä juuri reissuillut, johtuen miehen työstä joten sinun blogi avartanut Turkkia minulle paljonkin.

Siunattuja talvisia päiviä teidän perheelle! Kyllikki

Carola Lehtonen kirjoitti...

Minullakin kamera on pysynyt laukussa, vaikka kuvaaaminen mielessä pyöriikin...kunhan se aurinko ilmestyisi, niin sitten...Valokuvakirjat on hieno juttu, olen myös tehnyt niitä ja lahjaideana myös varmasti mieluinen.Matkamessuilla Turkki oli hienosti esillä varsinkin THY ja satasen menopaluu tarjous oli todella hyvä;)

Jael kirjoitti...

Kun on vain vähän valoa niin kameraa ei varmaan tule paljon otettua esille,mutta kauniit talviset kuvat olit tänne taas laittanut. Ja onpa esikoisella kiva reissu edessä tuttuun entiseen kotikaupunkiin:) ja toivottavasti sinäkin pääset sinne käymään jossain vaiheessa.

Pepi kirjoitti...

Minäkin vähän haikeana katselin edullisia lentoja...no, ehkä vielä joskus:)

Kamera asustaa olkkarin hyllyssä melkoisen tiiviisti, hävettää oikein kun on tullut blogiinkin surkeita kuvia -iphone vaan ei kummoisiinkaan kuviin taivu, ja se on se mikä nyt kulkee matkassa.
Sitten kun kameraan tarttuu huomaa että vois sen ladatakin välillä.

Hurmioitunut kirjoitti...

Teillekin sitten tuli ihan kunnon talvi. Mutta mitä ihmettä tuo fasaani tekee tuossa kuvassa?? :o Eikö niiden pitäisi olla jossain etelän mailla..?
Voi, milloinkahan saisin itse aikaiseksi teettää kuvia tai tehdä niistä kuvakirjan. Se on aina niin iso projekti.

Anonyymi kirjoitti...

Taidan jatkaa vielä pari sanaa niistä työasioista, vaikka oletkin jo aihetta vaihtanut...

Lämpimästi siis toivon, että toiveesi toteutuu ja saat jatkaa juuri siinä työssä, jossa viihdyt ! Olit sitten Toive-Keiju tai vaikka se majatalon emäntä, mistä joskus olet haaveillut...

Minäkin pidän ihmisten auttamisesta ja työkseni sitä toki teenkin, mutta vaikka perustyöni on sekä tarpeellista että palkitsevaa, niin puitteista en enää pidä ! No, se on minun murheeni ja se siitä !

Täällä siis pidetään peukkuja sinulle töiden jatkumisen suhteen !

Ja Esikoisellesi hyvää sekä turvallista matkaa, kun sen aika koittaa ! Toivottavasti malttaa palata kotiin takaisin ! t: Tiina

anumorchy kirjoitti...

Kauniin levollisia talvisia kuvia taas.

Odotan vessaremonttikuvia ja sita hienoa tulppaaniallasta uudessa ymparistossaan.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kyllikki: Varmasti olisi mukava joskus päästä meidän kaikkienkin Turkkiin lomalle, mutta nyt siihen on kaksi estettä, eli aika ja raha. Muilla vielä olisikin lomia, mutta minun lomani ovat kovin minimissä ja ne vähäiset lomapäivät on tarpeen viettää leväten.

Kirsi: Nyt taas aktivoiduin oman perheenkin kirjojen suhteen. Ovat vain kovin hintavia, joten täytyy tehdä kirja silloin ja toinen tällöin.

Jael: Kyllä toivon pääseväni. Nyt vain laitetaan esikoiselle toivomuslistoja mukaan, jotta voi tehdä meidän puolesta ostoksia.

Pepi: Minä kyllä ulkilutan kameraa mukanani joka paikkaan, mutta aamulla mennessä on pimeää ja takaisin tullessa on pimeää. Viikonloppuna taas oli karsea keli eikä paljon nenäämme pihalle pistetty. Nyt onneksi pakastaa ja tuntuu taas talvelta.

Hurmioitunut: Kyllä siihen saa aikaa menemään. Sitä ekaa kirjaa aloin tehdä töiden jälkeen ja yht'äkkiä huomasinkin, että kello oli jo yksi yöllä:).

Tiina: Kiitos peukuista. Ehkä jo ensi kuussa ollaan viisaampia. Yritän nyt elää päivä kerrallaan ja olla liiemmin murhetimatta tulevaa. Mihinkäs se sillä murehtimisella muuttuisi? Toivotaan, että sinäkin löydät viihtyisämmän paikan.

Anu: Itse remppa tehdään hiihtolomalla, sillä pelottaa jo ajatuskin siitä, että miten selviämme yhdellä vessalla. Ei ainakaan mitenkään kouluaamuina:). Nyt ennen lomaa pitäisi siis suorittaa kaakeleiden ja muiden materiaalien hankinta.

Satu kirjoitti...

Kauniita kuvia!

Minäkin ihailin tänä aamuna tulppaaneja lehden tarjouskuvassa, ja pohdin ääneen ukkelille, että jaaha, mistähän minä saisin noin kauniita tulppaaneja... ;-)

Allu kirjoitti...

Fasaanikin tiesi, että otat hyviä kuvia ja tuli poseeraamaan.

Cheri kirjoitti...

Täälläkin on ollut vähän hiljaista, työprojekti on loppukiidossa eikä aikaa jää paljon raportoinnille. Kukkia sentään olen ehtinyt ostaa mieltä piristämään.

Anonyymi kirjoitti...

Älä ihmeessä ota ylimääräistä/tarpeetonta stressiä blogisi päivityksestä. Kävin minäkin tsekkaamassa ja odottelemassa uutta päivitystä. Joka tapauksessa; päivität kun siihen puhtia. Elä ennen kaikkea itseäsi ja perhettäsikin ajatellen.

Asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella. Toivon että välttyisit ennen aikaiselta murehtimiselta. Huonosti siihen olen itsekään oppinut. Jatkan opettelemista. Anisi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Omin ostoksin onneen. Silleen se on meidän perheessä. Tulppaanit on minun lempikukkani ja saan niitä ihan säännöllisesti viikottain, kun ostan itse kaupppareissujen yhteydessä:).

Allu: Jaahas, senkös takia se tuohon ilmestyi ja juoksi heti tiehensä, jääden epätarkaksi. Kannatti pysyä täällä talven pakkasissa sen sijaan että iloittelisi Etelän lämmössä?

Cheri: Kiireisenkin on onneksi pakko ostaa ruokaa. Samalla nappaa helposti pari kimppua tulppaaneja. Tämän päivän väri oli oranssi.

Anisi: Täällä meillä asuu ihana mies, joka on minulle "herra asioilla on taipumus järjestyä". Eli se mies, joka muistuttelee arjessa siitä mikä on tärkeintä. Kuvaaminen ja kirjoittaminen on itselleni se "oma juttu", mutta sitä tehdään silloin kun siihen on mahdollisuus. En siis stressaa tästä, vaan tämä on se stressin poistaja. Silloin kun ehtii ja pystyy. Jatketaan harjoituksia, se kannattaa:D.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin Karoliinan blogin kommentoinneissa,että esikoisenne matkustaa Istanbuliin ja olit laittanut sinne toivomuslistaa mitä tuoda..jäi kiinnostamaan paljonko Istanbulissa maksaa feikki UGG kengät?Löytyykö niitä sieltä lähes mistä vaan vai tietyistä paikoista,jos tietää?
Esikoiselle hyvää matkaa=)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: Feikki UGGeja oli ainakin viime vuonna joka puolella ja hinnat vaihtelivat suurestikin. Ihan halvimmat napattiin Kadiköyn jostakin kujalta matkaan ja maksoivat 15TL eli noin 5€. Ovat osoittautuneet käytössä tosi hyviksi ja lämpimiksi. Käytän niitä mieluummin kuin alkuperäisiä:D. Eli kannattaa maksaa vaikka vähän enemmänkin jos ei noin edullisia löydy.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos UGG vastaukseen=)
Osaatko suositella miltä alueelta kannattaa varata hotelli,jos pääasiassa on matkalla halvat ostokset,feikit jne.ei kulta tms.kallis.Nähtävyydet sivuseikka ja ruokakin olisi kiva,jos olisi hyviä ja halpoja paikkoja.
Ja ihan ensikertalaisena lähdössä Istanbuliin.
Miten lentokentältä sitten kannattaisi mennä hotelliin/pääsisi.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: Istanbulissa on LUKUISIA eri hintaisia hotelleja. Mene Sultanahmetin suuntaan tai Istiklalin läheisyyteen. Lautalla pääsee kätevästi Kadiköyhin ostoksille. Minusta se on paras edullisempien ostosten paikka, mutta sinne puolelle ei ehkä kannata mennä hotelliin, kun turistialueilla on suurempi hotllivalikoima ja sen myötä kilpailukykyisemmät hinnat. Joitakin vinkkejä ruokapaikkoihin ja muihin menoihin saattaisit löytää edellisestä blogistani eli tuhatjayksitarinaa.blogspot.com. Ihanaa matkaa Istanbuliin!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos neuvoista=)