Aattoaamuna jää oli peittänyt suiston. Kuinka nyt kävisi joulu-uinnille? Mies ja lapset lähtivät ottamaan tilanteesta selvää. Naapurin miehen mukaan virtaus on kotimme kohdalla vielä sen verran voimakas, että ranta pysyy sulana ympäri vuoden. Nyt jää ulottui rantaan, mutta oli selvästi heikompi ihan kallion vierestä. Ei siis hätää. Kepit käteen ja kaikki joukolla jäätä särkemään.
Joulupuuron jälkeen oli sauna lämmin. Mummo ja pappakin pistäytyivät tupaan siinä samalla. Lähdimme joukolla todistamaan tämän uuden jouluperinteen syntymistä. Mies on kolmikon kanssa käynyt uimassa ihan säännöllisesti viikottain kesästä asti. Ovat siis harjoitelleet. Minä pysyttelin tiiviisti kameran kanssa pinnan yläpuolella:).
Kesällä kalliolta pystyy hyppäämään mereen. Vesi oli aattona normaaliakin korkeammalla, joten mies pulahti suoraan syvään.
Lapset taas hivuttautuivat kylmään. Hrr.
Sen verran vahva oli jää, että kolmonen pystyi sen päällä istumaan:D. Kakkosta sen sijaan jää ei kestänyt.
Ja sitten kipinkapin joulusaunaan!
Aattoiltana aukeni taivaan lumihanat ja Kotka on saanut kauniin valkean kuorrutteen. Tonttuveljekset Pertti ja Martti kävivät mummolan joulussa tuomassa paljon kivoja lahjoja ja joitakin lahjoja oli myös kotikuusen alla odottamassa. Paketista paljastui mm. pulkat, joita pienimmät kävivät jo aattoiltana yhdentoista maissa testaamassa lähimäessä. Joulupäivänä tehtiin sitten lumiretki lähiseudulle. Siitä sitten kuvia ensi kerralla. Olemme olleet valmiissa pöydissä. Aattona mummolassa, eilen serkkulassa ja tänään on sitten minun keittiövuoroni. Mukavaa joulun jatkoa kaikille!
15 kommenttia:
Reipasta joukkoa! Tuosta tulee unohtumaton jouluperinne. Kauhuissani katsoin, että pääseekö avannosta nopeasti ylös, näyttää liukkaalta. Avantouinnin sanotaan edistävän terveyttä monin tavoin.
Hurjaa porukkaa! Hyrrrrr
Rohkeaa...tuo Joulu-uinti, myönnän minusta ei tuohon olisi;) Kiva, että toiveemme toteutui ja Kotkakin sai sen Valkean Joulun...kannattaa siis toivoa!
Mukavaa Joulun jatkoa sinnekin!
Tapaninpäivänä saa ja kuuluu (?) kyläillä, joten olikin mainiota piipahtaa myös teillä näin virtuaalisesti - kiitos kutsusta ! Teillä on aivan ihana koti ! Oikeassa (?) elämässä tuskin tänään missään piipahdamme, sillä Mies on kovassa kuumeessa ja nukkunut jo kaksi päivää "tajut kankaalla".
Joulukuvaelma on AINA niin suloista ja kaunista katsottavaa. Meidän Iltatähden joulujuhla oli Laukaan kirkossa. Aika haikeaa oli ainakin minun tunnelmani, koska ehkä siis viimeinen lajissaan... Yläkoulun juhliin ei täällä päin vanhempia nimittäin kutsuta kuin vasta yhdeksännen luokan keväällä, joten nyyh !
Hui ja Kääk ! Avantoon ei minua saisi edes isolla rahasummalla tai aseella uhaten ! Ompas teillä rohkeita tyyppejä ?
Hyvää Joulun jatkoa ! Toivottelee: Tiina
Voi apua!! Sina ja esikoinen ovat teidan perheen ainoat taysijarkiset. Naytampa miehellenikin nuo kuva!
Vau!Minua ei saisi avantoon sitten millaan.
Olen kerran vienyt mieheni Suomessa katsomaan avantouintia.
Meilla muuten molemmat ulkomaanvavyt on "otettu" perheeseen vasta kun ovat kayneet saunasta pyorimassa lumihangessa ja sen he tekivat!
Hullut :D
Ihanaa vuodenvaihdetta teidän perheelle <3
Cheri: Ainakin tässä talossa on asunnut hyvin tervettä väkeä koko syksyn ja miehen mukaan nivelkolotukset ovat jääneet kokonaan uintien myötä.
Suomi uusin silmin: Minustakin ovat aika hurjia:).
Kirsi: Kannatti toivoa. Tänäänkin on lunta tullut lisää ja täällä on varsinainen talvi-idylli.
Tiina: No voi sentään. Mekin kovasti odotimme Turkin ystäviä huomenna kylään, mutta myös siellä on virus iskenyt siihen malliin, että meinasivat luopua kyläilystä:(. Kiva kun pääsit perille edes virtuaalisesti.
Anu: Että jos muutatte tuohon naapuriin, niin tämän sortin hulluja täällä sitten asuisi.
Lisay: Minä en ole IKINÄ pyörinyt hangessa. Inhoan kylmää ja saan välittömästi pissatulehduksen jos edes istun hetken kylmällä kivellä. Mutta antaa muiden uida, jos uskaltavat:).
Karoliina: Hullut mitkä hullut. Mutta ihan omat ja ihanat:D.
Huh,tuli ihan kylmä kuvia katsellessa,tosin olen tuollaista kyllä joskus kokeillut ,muutaman kerran ja ihana palata saunaan sen jälkeen:) Täällä kun kerron tuollaisesta ihmisillle niin ovat ihna ihmeissään;D
No olisihan sitten ihan kiva katsella niita naapurin hulluja ja paivitella!
Mieheni ja kolme poikani kieriskelivät aikoinaan lumihangessa saunan jälkeen. Ei ollut ranta lähellä. Itse vihaan kylmää vettä. Ajatus jo puistattaa. Olette kyllä reippaita. Se on kuulemma ihan terveellistäkin :)
Kaijjaanilainen
Jael: Minä en edes aio kokeilla, mutta uskon sen olevan ihan hyväksi joillekin muille:).
Anu: Niin, voihan sen niinkin ajatella. Muiden hulluus tekee itsen jotenkin terveemmäksi:)?
Kajjaanilainen: Minä en edes mene uimahalleihin uimaan, kun siellä on liian kylmä vesi. Yli 25 astetta ja sitten voi jo uimista harkita.
Reipasta meininkiä. Minä voisin kyllä kanssa hulahtaa tuonne avantoon, mutta mieluummin laskeutuisin kyllä ihan portaita pitkin. Meillä ei taas kukaan muu ole innostunut avantouinnista, joten enpä ole viime vuosina viitsinyt yksikseni lähteä pulahtelemaan. Mutta hyvää se tekee.
Ihanaa joulun aikaa teille!
Mainio jouluperinne teillä. Voin vaan kuvitella miten ihanalta sauna tuntuu tuon jälkeen.
Kirjailijatar: Sanoin ihan samaa, että tuohon kannattaisi tuoda tikapuut, jos meinaavat jatkaa harrastusta. Helpottaisi myös ylösnusua.
Mutsi: Katsotaan tuleeko siitä perinne:).
Lähetä kommentti