torstai 25. syyskuuta 2014

SYKSY ON JA KESÄ ON POIS

Syksy on ja kesä on pois, siitä ei ole epäilystäkään. Talvea emme vielä odota, vaan tunnustelemme peiton alla, että miltä ne tuntuivatkaan ne pimeät syksyiset aamut. Odotamme ruskan maalaamia puita. Haistelemme ulkona syksyilmaa. Polttelemme takkaa tuon tuosta ja saunaankin tekee tiheästi mieli viileiden iltojen iloksi. Pidän itseäni edelleenkin syysihmisenä. Sateella voi pukea jalkaan saappaat ja päälle uuden sadetakin. Mikäs sen mukavampaa, kun ropina hupussa. "Mutta nyt on vasta syyskuu, millainen se mahtaa olla se lokakuu. Tai marras?" mietitään aina välillä.




Toistaiseksi yhdellä autolla on pärjätty. Minä pääsen pääosin töihin kävellen tai pyörällä. Niinä päivinä kun vaihtoja tulee useita ja auto on minulle välttämätön, mies huristelee pyörällä. Tänä aamuna oli ensimmäinen kerta, kun jokainen katsoi ulos sateiseen aamuun ja tunsi tarvitsevansa auton pyörän sijasta. Onneksi Kotkassa joka paikkaan kerkeää muutamassa minuutissa ja niin tein vienti- ja tuontikierrokset  päiväni aluksi ja lopuksi. Miestä odotellessa ehdin vielä kuvaamaan työpaikkansa lähirannan. Tässä oli minun nuoruudessani aina autoille jäärata. Itse en koskaan ajellut, mutta kyydissä istuin muutamaankin kertaan liukastelemassa.






Pieni tihku ei estä puutarhanhoitoa. Tänään käyttelin haravaa ja kottikärryjä. Kannoin varaston taakse kaikki katkomani pehkot. Aronian marjat olisi valmiit poimittavaksi. Mummo keittelee niistä mehua. Pihalla kasvaa näköjään myös luumuja. Omenasato sensijaan alkaa jo olla loppusuoralla. Keittelin jääkaappiin hilloa muutaman purkillisen, omenapiirakoitakin on tullut syötyä jo useampia versioita.








Oven pielessä asuu Heppa. Isin ja kuopuksen yhteistyönä valmistunut keppihevonen. On siinä äidilläkin hieman ollut sormensa pelissä, sillä olen kutonut tuon sukan joskus vuosia sitten. Kuopus ratsastelee Hepalla pitkin pihaa ja hyppii tekemiensä esteiden yli. Oikea esteratsu siis kyseessä.



Päivän makeaksi lopuksi vielä yksi köksän tunti. Kakkonen aloitti Suomessa kahdeksannen luokan ja  huomattiin, että seitsemännen luokan kotitalous oli Turkissa jäänyt suorittamatta. Tänään saapui listan kanssa kotiin. Kaksi kuukautta on aikaa kokata suklaapiirakkaa, sämpylöitä, makkarakeittoa, kalakiusausta jne. jotka kotiväki sitten arvioi. Ensimmäiseksi valikoitui suklaapiirakka. Äidin tehtävä oli istua pöydän ääressä tarkkailemassa ja neuvoa lähinnä siinä, että mistä keittiöstä löytyy mitäkin. Suklaapiirakkahan siitä syntyi ja raati söi sen samoin tein suihinsa. Koulussakin on kuulema parasta aikaa menossa valinnainen kotitalous ja siellä oli tänään syntynyt karjalanpiirakoita. Eläköön suomalainen koululaitos!






Huomenna saamme rakkaita vieraita viikonloppukylään. Sen kunniaksi isäntä jo imuroi keskikerroksen ja alakerran. Huomenna sitten siivotaan loput ja jäädään odottamaan tulijoita. TERVETULOA!

10 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Sulla on sitten siellä apukokki:)
Kauniita syksyisiä kuvia;en ole ollut syksyisessä Suomessa sitten vuoden 2002;viimeisen kerran näin syksyn sävyt New Yorkin osavaltiossa v.2006 ja upeat ne siellä ovatkin.
Hieno heppa!
Teillä on kyllä mahtavan kauniit työhönmenomaisemat:) Mukavaa viikonloppua teille!

Hurmioitunut kirjoitti...

Voi että, teillä on siellä herkulliset kotitehtävät meneillään. Minä tykkäsin kotsantunneista. Siellä oli aina vapaampaa kuin normaaleilla tunneilla ja yhdessä tekeminen oli kivaa. Ja se syöminen tietysti. Ohimennen tuli opittua varsin hyödyllisiä keittiötaitoja. :)

H-M kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä. Takkatuli, sauna ja kotitaloustunti. Kaunistakin on.
Tuleeko siivous tällä työvoimalla halvemmaksi kuin entisessä kotikaupungissa ;) ? Eräs kovin pohtii, miten ehditte siivoamaan.

Täälläkin syksy hiipii pikkuhiljaa. Huppareita ja kenkiä jo etsitään.

Anonyymi kirjoitti...

Miten voi olla muka syksykin jo pois, vastahan se alkoi. Sitäpaitsi termisesti tämä on yhä kesää, vaikkei uskoisi. Kasvukausi nääs jatkuu. Miksikä kutsut sitten loppusyksyä?:)

Anonyymi kirjoitti...

Noniin, teki sitten aamuväsyneosyys tepposet... Luin otsikob tältä kännykän pikkunäytöltä että "kesä ja syksy on pois" :D mietin vähän että mitähän vuodenaikaa tässä sitten eletään... No, nyt selkeni:D

Mutta tosiaan talveen on vielä aikaa.... Tai mitä kukin talveksi katsoo. Viimevuonna ensilumia saatiin etelärannikolla vasta tammikuussa, jotka nekin taisi sulaa aika äkkiä pois.
-edellinen anonyymi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Kotkassa vesi on joka puolella läsnä. Joko meren tai joen muodossa. Meilläkin viime kerta syksyisessä Suomessa on ollut syksyllä 2000. Jo on siis aikakin päästä ihailemaan ruskan värit.

Hurmioitunut: Minäkin tykkäsin, vaikka varsinaisesti opettelin sitten kokkaamaan vasta naimisiin menon jälkeen.

H-M: Halvemmaksi tulee, mutta myös huonommin tehdyksi. Ottaisin erään meille ihan heti, jos vain olisi mahdollista. Nyt sain imuroitua, mutta taidan luistaa pyyhkimisestä.

Anonyymi: Nythän nuo taas lupailevat lämmintä syksyä jouluun asti. Mietinkin jo, että ehtisikös tässä kylvää nurmikon nyt vielä ennen talvea….

Carola Lehtonen kirjoitti...

Hienot Ruskan värit luonto on saanut, kun oli (täällä ainakin) yksi pakkasyö.

Apukokki on ihana, tuotoksia on kiva sitten maistella...meilläkin on 8.luokkalainen ja aina silloin tällöin tulee kotitaloustunnin jälkeen maistiaisia;)

Hyvää viikonloppua, nautitaan nyt tästä(kin)vuodenajasta, lämmintäkin ovat luvanneet?!

Maarit kirjoitti...

Kiitos, että jaat näitä hienoja kuvia ja kotoisia hetkiä kanssamme. Tulee niin hyvä mieli (mutta, lisään, omat mielikuvani KOtkasta eivät ole noin positiivisia, vain parin liikematkan perusteella.)

Terv. Maarit

Kirjailijatar kirjoitti...

Tykkään erityisen paljon noista rantakuvista, ihana vanha laituri ja paatteja.

Minäkin olen syksyihiminen. Nyt odotan ruskaa, että tuleeko upeaa ruskaa ollenkaan, kun on ollut niin lämmintä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirsi: Kyllä nautitaan. Täälläkin alkaa pikkuhiljaa puut punastumaan ja aurinko saa ne totisesti hehkumaan!

Maarit: Joka kaupungilla on lienee kauniit ei ei niin kauniit kasvot? Kotkan ongelmana on suuri työttömyysprosentti ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt. Niitä ilmiöitä katselen työkseni, mutta en silti arvota kaupunkia niiden kautta. Katsoja saa itse päättää, että kiinnittääkö huomionsa siihen ei hyvään, vai keskittyykö siihen, joka on kaunista ja esiin tuomisen arvoista. Ja senkin huomaan, että joku mikä suuren osan mielestä on arvotonta ja jopa rumaa, voi oikeiden silmien läpi katsottuna näyttäytyä herkän kauniina ja haavoittuvana.

Kirjailijatar: Minäkin jaksan aina ihastella laiturit ja paatit. Onneksi lupaus ruskastakin on ilmassa.