keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

IRLANNIN RISUT JA RUUSUT

Viimeiseksi aamuksi oli suunnitellut visiittiä Cliffs of Moherille, mutta sää oli surkea ja aikaakin aivan liian vähän. Muutenkin oli alkanut tuntua siltä, että meidän on ehkä vielä palattava saarelle Etelä-Irlannin vuoksi. Näin ollen käänsimme autonnokan kohti Dublinia. Matkalle tein Irlanti-soitolistan matkaoppaan ohjeistuksella. Oli monta tuttua, mutta myös uusia tuttavuuksia musiikkimaailmasta.

Dublinissa meillä oli hetki aikaa ennen auton palauttamista. Päädyimme kierroksella Jamesonin viskitislaamolle. Vaikka en itse niin viskin ystäviä olekaan, oli kierros erittäin mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu. Loistava lopetus loistavalle matkalle. Ja vähän niinkuin tyyntä myrskyn edellä. Lentokentällä meitä odotti otsikot siitä miten "tappajavirus iski kotiin" eli korona oli löytänyt tiensä myös Irlantiin.




Kierroksella sai kosketella, haistella ja maistella.








Jamesonin motto Sine Metu - Ilman pelkoa sopii erittäin hyvin nyt tähän meidän poikkeustilaammekin.

Irlanti yllätti todella positiivisesti. Maan ruusut on ehdottomasti sen maisemat ja luonto, ihmiset, rento elämänasenne, ystävällisyys, hyvä ruoka, englannin kieli, kohtuuhintainen majoitus ja autovuokra. Lampaita unohtamatta. Risuja ei ole paljoakaan. Ajaminen väärällä puolella luo hieman jännitteitä, samoin kapeat tiet, joissa on myös oma viehätyksensä. Maa ei ole halvin maa matkustaa, mutta ei kuitenkaan ryöstöhintainen. Sekä kierros Guinnessilla että Jameonilla oli hintava, mutta molemmat koimme lopulta kuitenkin hintansa arvoisiksi. Sään voi laskea toisina hetkinä risuksi, mutta toisina ruusuksikin.  Irlanti vei todellakin mennessään ja kuuluu niihin harvoihin kohteisiin, joihin tekisi mieli palata.

Olen todella iloinen, että kerkesimme Irlantiin vielä "hyvän koronasään aikaan". Sen jälkeen on ollut helppo alistua kaikkeen tähän kontrolliin mitä taudin hidastaminen on tarkoittanut. Meidän perheessä se tarkoittaa sitä, että mies ja kaksi nuorinta suorittaa koulua etänä. Opettajat ovat Kotkassa vielä tänään menneet kouluille sopimaan yhteisistä pelisäännöistä ja sen jälkeen mieheni opettaa luokkaansa etänä. Lukiolaisemme ja kahdeksasluokkalaisemme opiskelevat omia opintojaan omien opettajiensa ohjeistamana kotona. Esikoinen kirjoittaa graduaan täällä Kotkassa. Hän teki opettajan sijaisuuksia pari viikkoa, ihan eiliseen asti, mutta nyt keskittyy taas omiin opintoihinsa. Kakkonen on armeijassa ja tulee perjantaina kotiin, ellei sairastu sitä ennen. Poikkeusaika armeijassa mennäään viikko kotona- kaksi viikkoa armeijassa tahtiin. Sairastapauksissa jäädään karenssiin sinne missä sillä hetkellä ollaan. Ja sitten me hoitajat. Meillä ei ole etätyömahdollisuutta, vaan valtion antama määräys pysyä työkykyisenä. Meihin ei päde enää normaalit työaika- ja vuosilomalait, vaan töitä tehdään niin paljon kun tarvitsee. 

Olemme levollisella mielellä. Iso kirja sanoo:  "Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta. et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee." Ps 91: 5-6.

Ei pelkoa. Sine Metu.



9 kommenttia:

Petra kirjoitti...

Voimia ja pysykää terveinä. Jälleen kerran hoitoalalla työskentelevät ovat kovilla, yritä jaksaa. Irlanti on varmasti aivan ihana, sinne olen aina halunnut lomalle.

Allu kirjoitti...

Harmi, että Cliffs of Moher jäi näkemättä, mutta kannattaa varmaan katsoa paremmalla säällä. Meillä nautitaan, että saa vielä mennä ulos, Ranskan serkku tarvitsee jo lupalapun, jossa on perusteltu miksi on liikkeellä. Stay healthy<3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Toisaalta tuntuu, että itsellä on tässä helpointa, kun saa jatkaa elämää toistaiseksi perin normaalisti. Minulla saattaisi olla vaikeampaa jäädä kotiin. Sitten olen tietysti perin onnekas, kun on tuo ope joka on myös täällä kotona jälkikasvun koulunkäyntiä katsomassa perään. Ja lapsetkin niin isoja, että ei tarvitse miettiä hoitokuvioita.

Allu: Niinpä. Tosin pohjoisessa oli kyllä niin huikeita kallioita ja jyrkänteitä, että voipi olla, ettei niiden jälkeen Cliffs of Moher olisi niin hieno ollutkaan? Toivotaan, että Suomessa saa myös liikkua ulkona, etenkin kun tuolla metsissä on tilaa eikä tarvitse törmäillä muihin. Mutta uusi ongelma on nyt ilmeinen. Yli 75-vuuotiaat riskiryhmäläiset viis veisaavat karanteeneista ja täyttävät kaupat ja kauppojen penkit ja siellä keskenään hengailevat. Tänään kävin kaupassa ja olin ainut alle 75 vuotias. Kymmenittäin mummoja ja pappoja vaelteli kaupan käytävillä ja rupatteli penkeillä. Kohta täytyneen poliisit palkata näitä tuhmia paimentamaan.

Nick kirjoitti...

Olipa hyvä ajoitus matkalle. Olimme samoissa maisemissa vain viikkoa aikaisemmin.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Nick: Niinpä. Nyt ei tarvitse matkoja suunnitella. Kuljitteko saman reitin?

Cheri kirjoitti...

Ajoitus matkalle oli aivan loistava ja kiitos kun sain taas siivellä päästä katsomaan maailmaa. Hoitohenkilökunta on nyt erityisen kovilla, voimia sinulle ja terveyttä teille kaikille. Ei pelätä, mutta toimitaan vastuullisesti omalta osaltamme. Kauniita kevätpäiviä!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Cheri: Tiedostaa pitää ja tehdä oma osansa niin hyvin kun pystyy. Nyt kun tätä koronaa tulee joka tuutista, olen myös sitä mieltä, että mahdollisimman usein kannattaa laittaa tuutit kiinni ja muistaa, että elämässä on muutakin kuin tämä virus. Nyt olen ollut useamman päivän vapaalla ja käynyt päivittäin pitkällä metsäkävelyllä itselleni tätä muistuttamassa. Maailma on kaunis. Ja kevät tulee.

Irja Viirret kirjoitti...

Kauniita kuvia, siellä koronatilanne lienee vähän myöhemmässä kuin Suomessa. En ole liikkunut enää pitkiin aikoihin mihinkään. Tietenkin käymme pihalla ja ulkoilemassa. Irlanti on hieno maa, se on yksi jossa olen joskus haaveillut käyväni:) Pysykää terveinä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Irja: Ymmärtääkseni tällä hetkellä Irlannissa on tiukemmat säännöt kun täällä meillä. Täällä Kymenlaaksossa oma elämäni menee akselilla työpaikka-koti-kauppa ja metsä. Kontakteja ei ole muihin ihmisiin, kun työkavereihin ja perheeseen.